Viime aikoina on huomattu hauskaksi ideaksi luoda kirjan tarpeisiin fiktiivinen rockbändi, jolla sitten opuksen sivuilla menee hassusti kaikki pieleen. Turhaa puuhailua, sillä todellisuus on taas kerran tarua ihmeellisempää: sanfranciscolainen Moby Grape esitteli 1960-luvun lopussa epäonnistumisten kirjon koko komeudessaan.
Tyylikästä länsirannikon rockia rosolla ja ilman soittaneelle Moby Grapelle povattiin suurta tulevaisuutta. "Söpöjen poppareiden" muodostamassa viisimiehisessä bändissä kaikki osasivat säveltää ja laulaa, kolmen kitaristin voimin syntyi ainutlaatuinen kitarasaundi ja kokemustakin oli takana riittävästi - Skip Spence oli jo ennen Moby Grapea noussut kuuluisuuteen Jefferson Airplanen riveissä.
Kotikaupungissaan jo parin keikan jälkeen mittavaan suosioon nousseesta yhtyeestä käytiin verinen taistelu levy-yhtiöiden kesken - "seuraava Rolling Stones" piti saada omaan talliin hinnalla millä hyvänsä. Suuri ja mahtava Columbia voitti kisan ja hieroi käsiään - yhtiön jo ennestään muhkeaan kassaan sataisi kohta lisää dollareita, ja paljon sataisikin.
Kilpasilla Sgt. Pepperin kanssa
Kitaristit Jerry Miller, Skip Spence ja Peter Lewis kavereinaan rumpali Don Stevenson ja basisti Bob Mosley äänittivät nopeasti debyyttilevyn, johon pari vuosikymmentä julkaisemisensa jälkeen alettiin vimmatusti lyödä klassikon leimaa. Toisin kuin levyn ilmestymisen aikoihin.
Kaikki meni pieleen alusta alkaen. Jo levyn julkaisuajankohta oli toivoton: kaksi viikkoa Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin julkaisun jälkeen. Vuosi 1967 oli kokonaisuudessaan silkkaa "Pepperiä", "kaikkien aikojen levyn" lisäksi maailman ei tuntunut muita levyjä mahtuvankaan - ei ainakaan kaksi viikkoa sen ilmestymisen jälkeen.
Moby Grapen levy-yhtiö lienee ollut maailman ainoa paikka, jossa tätä ei tajuttu. Varmasta menestyksestä pillastunut firma julkaisi debyyttialbumilta maistiaisiksi viisi singleä samana päivänä. Järjettömyyden täydellistämiseksi myös b-puolet oli poimittu samalta levyltä.
Määrä ei tälläkään kertaa korvannut laatua, jonka todistamiseen olisi vallan hyvin riittänyt yksikin single. Radioasemat eivät osanneet päättää, mikä viidestä singlestä niiden tulisi valita voimasoittoon, joten ne päätyivät oivalliseen kompromissiin - eivät valinneet singleistä yhtäkään. Ja jos valitsivatkin, kuuntelijat olivat taatusti ihmeissään: kun kappaleiden stereomiksauksia kuunteli radiosta monona, kuten levyjen julkaisuajankohtana oli tapana, niiden lauluosuudet katosivat olemattomiin.
Kaikkien aikojen levyjulkkarit
Viiden singlen ja albumin julkaisutilaisuus oli luku sinänsä. Levy-yhtiö oli koristellut juhlatilan katon tuhansilla orkideoilla, jotka sitten kutsuvieraiden suunnattomaksi riemuksi pudotettiin juhlasalin lattialle. Liiskaantuneet orkideat tekivät lattiasta niin liukkaan, että arvovieraat alkoivat kaatuilla valtoimenaan yrittäessään lähestyä juhlan pitopöytiä.
Ja nekin harvat, jotka onnistuivat elävinä pöydän antimien kimppuun pääsemään, huomasivat tehneensä turhan matkan. Vaikka levy-yhtiö oli tilannut juhlaan 700 pulloa viiniä, joihin oli teetetty upeat Moby Grape -etiketit, ei kukaan muistanut hommatta paikalle minkään sortin vempainta, jolla viinipullosta olisi saanut korkin pois.
Täydelliseksi katastrofiksi muodostuneesta juhlasta selvittyään Miller, Lewis ja Spence kokivat seuraavana aamuna uuden järkytyksen: heidät pidätettiin alaikäisiin sekaantumisesta. Sellaista ei ollut tapahtunut, eikä edes syytteitä nostettu, mutta yhtyeen maineelle pidätykset olivat kohtalokas isku.
Skippy tarttuu kirveeseen
Moby Grapen debyytti kiipesi kaikesta huolimatta kotimaassaan albumilistan sijalle 24, joten yhtye yritti urheasti jatkaa uraansa. Levy-yhtiö päätti, että kakkosalbumi Wow täytyy äänittää New Yorkissa. Sinne Moby Grape matkustikin, ja hilpeä seurue oli jo parin New Yorkin viikon jälkeen lentänyt ulos useasta hotellista.
Sitten petti Skip Spencen mielenterveys. Hän marssi studioon kirves kädessä tehdäkseen selvää bändikavereistaan. Poliisien kieltäydyttyä taltuttamasta "Skippyä" - itsesuojeluvaisto se on poliisillakin - levyn tuottajan David Rubinsonin onnistui lopulta riistää kirves kitaristi-laulajan kädestä. Spence määrättiin hoitolaitoksen omaksi pojaksi, eikä hän sen koommin kuntoutunutkaan.
Kolme vuotta sitten syöpään kuollut Spence teki Moby Grapesta lähtönsä jälkeen vielä yhden sooloalbumin, joka Moby Grapen perinteitä kunnioittaen on yksi Columbia-yhtiön historian huonoimmin myyneistä levyistä.
"Taipumuksia vainoharhaisuuteen ja jakomielitautiin"
Kvartettina jatkanut yhtye ajautui tässä vaiheessa riitoihin managerinsa Matthew Katzin kanssa. Riita sovittiin, mutta Moby Grapen -nimen käyttöoikeus jäi Katzille. Neuvokas manageri pisti pystyyn uuden bändin, ja pian oli Amerikan-kiertueella "Moby Grape", jolla ei olut mitään tekemistä oikean Moby Grapen kanssa. Oikea Moby Grape ei pahemmin keikkaillut, ja jos keikkailikin, bändiltä jostain kumman syystä varastettiin vahvistimia ja soittimia niin tiuhaan tahtiin, että käytännössä konsertointi oli enemmän kuin hankalaa.
Vaikka Wow nousi listalla peräti sijalle 20, kyllästyi basisti Bob Mosley Moby Grapea ympäröivään "epämääräisyyteen, sekavuuteen ja järjestyksen puutteeseen". Basisti päätti Moby Grape '69 -levyn äänitysten aikoihin hankkia kertaheitolla ison kasan järjestystä elämäänsä liittymällä merijalkaväkeen. Mosleyn nautiskelu järjestyksen ihanuudesta päättyi yhdeksän kuukautta myöhemmin, kun hän pahoinpiteli varusmiestoverinsa. Armeijan lääkärin diagnoosi kuului: taipumuksia vainoharhaisuuteen ja jakomielitautiin, ei kelpaa palvelukseen.
Moby Grape julkaisi vielä albumin Truly Fine Citizen, mutta uudesta tai seuraavasta Rolling Stonesista ei kukaan enää puhunut mitään. Moby Grape oli maailman epäonnisin bändi, mutta moni yhtyettä lähellä olleista on sitä mieltä, että Moby Grapen heput olisivat olemuksellaan ja käyttäytymisellään onnistuneet pilaamaan uransa ilman huonoa onneakin.