Kuinka monta sanaa tarvitaan, että suomalainen jalkapallofani suuttuu?
Tasan yksi riittää.
Se sana on potkupallo.
Naureskelijoiden mielestä Suomessa on aina pelattu jalkapallon sijasta potkupalloa. Väite on tietenkin irvokas, sillä tällä hetkellä Suomen edeltä löytyy Fifan rankingissa 41 maajoukkuetta ja takana on peräti 165 kansakuntaa.
Maailman suurimmassa urheilumuodossa se ei ole surkea saavutus.
Ja tuskin kukaan voi väittää, että Helsingin Olympiastadionilla keskiviikkoiltana pelattiin potkupalloa. Mutta kelpo tasostaan huolimatta suomalaisen jalkapallon maine on sitkeässä katajaisen kansan ytimessä.
Suurin syy maineeseen on yksinkertainen: Suomen A-maajoukkue ei ole koskaan selvinnyt arvoturnaukseen. Keskiviikkona alkanut yritys painella MM-kisoihin on numero 17. EM-kisoihin sinivalkoiset ovat karsineet 11 kertaa ja olympialaisia ei voi jalkapallossa laskea todelliseksi arvoturnaukseksi.
16 yritystä MM-kisoihin, 16 epäonnistumista. Vuodesta 1930 lähtien 75 muuta maata on nauttinut MM-turnauksen huumasta.
Miksi urheilumaa Suomi - joka on pelkästään kesäolympialaisista rohmunnut yli 300 mitalia - on jäänyt aina rannalle ruikuttamaan?
Viisasten kiveä ei ole, mutta keskustelu kannattaa.
Pyramidin huippu
Lähtökohta on vaikea. Yksi luku kertoo heti enemmän kuin tuhat sanaa. Pelkästään Euroopassa on arviolta yli 25 miljoonaa miespelaajaa.
"Jalkapallo on lajien kirjossa pyramidin huipulla. Jalkapallossa huipulle pääseminen vaatii aivan älyttömän lahjakkuuden. Siihen verrattuna on helkutin helppoa päästä jääkiekossa NHL:ään", Suomen kiekkomaajoukkueen entinen päävalmentaja Raimo Summanen mainitsee.
Vajaan kahden vuoden päästä järjestettävään Etelä-Afrikan MM-turnaukseen selviää 32 maata, kun halukkaita oli alunperin 205. Olennaisin tieto Suomen kannalta on se, että Euroopasta kisoihin pääsee vain 13 maata.
Kuten englanninkielinen Wikipedian artikkelikin tietää, Suomea pidettiin menneinä vuosikymmeninä yhtenä Euroopan huonoimmista joukkueista. Nykyisin Suomi pystyy sentään realistisesti puhumaan kisoihin selviämisestä.
Olemme eläneet aikaa Litmasen ja Hyypiän, mutta haaveet ovat pysyneet haaveina. Martti Kuuselan luotsaama ryhmä pääsi jo 1980-luvun puolivälissä hajulle Meksikon MM-kisoista.
Kokenut valmentaja ei puhu Suomen menestymättömyyden kohdalla tuurista tai heikosta arpaonnesta.
"Kaikki Euroopan karsintalohkot ovat aina kovia. Pelit pitää ensin pelata ja ainoa keino selviytyä kisoihin on pelata tarpeeksi hyvää jalkapalloa", Kuusela pyörittää.
Amatöörien puuhastelua
Suomi ei ole tarvinnut kaukoputkea menestyksen näkemiseen. Ruotsi pelasi MM-kisoissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1938. Kolme MM-mitalia ovat varmistaneet sen, että jalkapallokulttuuri on kukoistanut naapurilähiössämme.
Suomessa kulttuuri on ohuempaa. Suomi kuuluu niihin lähes yhden ihmisen raajoilla laskettaviin maihin, missä jalkapallo ei ole ykköslaji. Euroopassa vastaavassa asemassa ovat lähinnä vain Baltian maat.
Jalkapallon näkövinkkelistä urheiluelämässämme ei ole aina oltu kaukaa viisaita.
"Suomessa tehtiin jo 1920-luvulla päätös, että jalkapalloa pelataan amatööriperustalta, koska muillakin urheilulajeilla oli sama linja. Poliittinen johto ajoi kansallispeliksi pesäpalloa", liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen selventää.
Itkosen mukaan jalkapallo on leimallisesti kaupunkikulttuuriin liittyvä laji.
"Meidän kaupungistuminen oli hidasta 1950-60-luvulle saakka", hän muistuttaa.
Massa kertaa taito
Vaikka jalkapallo ei ole Suomen ykköslaji, on sillä eniten harrastajia. Massaa on kiitettävästi, mutta helmet ovat harvassa.
"Massat ovat tärkeitä, mutta arvokisoihin selviämiseen tarvitaan huippuja. Kun meillä on lahjakkuus käsissä, niin sitä pitää hoitaa hyvin ja se on tehtävä aikaisessa vaiheessa", Summanen linjaa.
Jos pelaajan ensimmäinen kosketus on 17-vuotiaana surkea, niin edustusjoukkueen valmentaja ei pysty hiomaan hänestä taituria. Kuinka monessa seurassa valmentajien parhaimmisto on nuoremmissa ikäluokissa?
"Miksi yhteiskunnassa ei ihailla sellaista valmentajaa, joka tekee työtä 10-vuotiaiden kanssa? Hissi kulkee ylhäältä alas väärään suuntaan ja se pitää kääntää toisinpäin", Summanen näkee.
Kuuselan mukaan suomalaispelaajien suurin heikkous on taidossa ja tekniikassa.
"Ulkomaille siirtyneet pelaajat mainitsevat aina, että harjoituksissa on kovempi tempo. Mistä se tempo syntyy? Siitä, että pystytään pelaamaan yhdellä kosketuksella."
Uskon voimalla
Saksa-tasapelin ansiosta Suomi nousee todennäköisesti seuraavassa Fifa-rankingissa muutaman sijan ja on listan perusteella paras maa, joka ei ole koskaan pelannut MM-kisoissa.
Usko on ollut koetuksella monta kertaa.
"Kisoihin pitää mennä kerran ja sitten usko on luotu. Minun mielestäni emme mene kisoihin dominoimalla, vaan maalivahtipelin, puolustuksen, fyysisyyden ja erikoistilanteiden kautta", Summanen toteaa.
Kuusela ei kannata ajatusta, jossa jokaiseen suomalaiseen maajoukkueeseen - nuorimmista lähtien - luotaisiin yhtenäinen pelitapa.
"Jos meillä olisi tietty pelityyli, niin mihin kaavaan olisimme esimerkiksi Jari Litmasen lyöneet", hän kysyy.
Mamu - mahdollisuus
Eteenpäin on menty. Slogan sisältää varmasti totuuden, mutta ei ole yksiselitteinen.
"Niin ovat menneet muutkin", Kuusela hymähtää.
Yksi tulevaisuuden suuri kysymys maajoukkuejalkapallossa on maahanmuuttajien asema. Sellainen maajoukkue alkaa olla harvinaisuus, jossa ei olisi yhtään maahanmuuttajataustaista pelaajaa.
Suomenkin eri maajoukkueet vilisevät jo uudenlaisia nimiä.
"Heidän motivaationsa menestymiseen on isompi. He tulevat sellaisista yhteiskunnista, joissa jalkapallo saattaa olla ainoa mahdollisuus sosiaaliseen kohoamiseen", Itkonen mainitsee.
Summanen ja Kuusela ovat samoilla linjoilla.
"Meidän on ehdottomasti pysyttävä kehityksessä mukana", Kuusela painottaa.