Vihdoinkin se on täällä: kevään odotetuin tapahtuma, MM-kisat. Tukku huippu-urheilijoita, joiden fokus on yksin ja ainoastaan siinä, että he pystyvät tekemään parhaan mahdollisen suorituksen ja katsomaan, mihin se riittää.
Kevät ilman kisoja olisi kuin mummo ilman pappaa. Jotain puuttuu, ja sen mukana jotain hyvin oleellista.
Maksettu tv-lupa takaa sisäänpääsyn huhti-toukokuun vaihteen perinteiseen työväen juhlaan. Menossa on
17 päivää absoluuttista nautintoa. Pelejä pelien perään.
Alkuvaiheessa serpentiininen tie ottelukaaviossa on helpompi, mutta seinä voi silti nousta eteen. Päivän kunto, taktiikka ja hermojen hallinta ratkaisevat.
Peliväline pitää saada upotettua silloin, kun on paikka. Jossittelu on turhaa.
Kotisohvaperunoiden - joiden valmistus vaatii paljon pidemmän ajan kuin perinteisten uuniperunoiden - hekuma jalostuu monen asian summasta, joista tärkein on oman suosikkinsa menestys.
Suosikin valinta ratkeaa usein pelkän kotimaan perusteella, mutta muunlaisiakin valintaperusteita urheiluhistoria tuntee. Eikä niitä voi aina järjellä selittää. Suosikki voi juurtua tajuntaan pelkän peliasun perusteella.
Vedonvälitystoimistot ovat listoillaan tehneet omat päätelmänsä siitä, miten turnaus menee. Vedonlyöjät puolestaan arvioivat kertoimien perusteella, mistä ylikertoimisia pelikohteita mahtaisi löytyä. Sohvalla on mukavampi loikoilla, kun on kourassa vetolappu, josta repiä pienenpieniä palasia, mikäli revittäviä hiuksia ei ole ja lääkäri on kieltänyt kynsien pureskelun.
Kotisohvauuniperunalle on tärkeää, että neste- ja ruokatasapaino pysyvät kunnossa. Samat sanat pätevät niihin onnellisiin, jotka ovat pystyneet lunastamaan matkan ja liput paikan päälle. Sinne, missä sankarit leivotaan. Katsomossa on kuitenkin syytä käyttäytyä etiketin mukaan tai pahimmassa tapauksessa kisojen katsominen jatkuu paikallisen tv-ruudun välityksellä.
Jotain hyötyä ropoja riistävistä televisioyhtiöistä on. Ne tarjoavat parasta mahdollista viihdettä useita
nautinnollisia tunteja vuorokaudessa. Yli kahden viikon ajan.
Huono selostaja saattaisi pilata kaiken, mutta - kiitos urheilujumalille - suomalaisia on siunattu ammattimaisella, tietävällä hehkutusautomaatilla, joka tuntee pelaajat, pelin ja osaa korottaa ääntään silloin, kun kliimaksi lähestyy.
Se tekee MM-kisoista mielenkiintoiset, että voittajat vaihtuvat vuosi vuodelta. Tilanne elää. Nuoret suurlupaukset nousevat puskista, kokeneet konkarit sätkivät ankaran pelisilmänsä ansiosta vikkelämpien pelimannien joukossa. Henkinen kypsyys vastaan alkumiehuuden purkautuva angsti.
Maagisiin suorituksiin vaaditaan liiduntarkat välineet. Keppi pitää viimeistellä jokaiselle mieleiseksi; mikään kaupan hyllyltä haettu standardityöväline ei riitä marginaalien ollessa minimaaliset.
Jos jotain negatiivista ihan hakemalla hakee, se on suomalaisten surkea, olematon menestys tässä hienossa lajissa viime aikoina.
Tulisihan snookerin MM-kisoihin oma viehätyksensä, jos suomipoika lappaisi vihreällä veralla palloa pussukkaan kuin pienen paloauton kokoinen Ville Peltonen konsanaan jääkiekkoa verkon perukoille.