Helsinki Maailman seuratuimmaksi yhden lajin urheilutapahtumaksi noussut jalkapallon MM-lopputurnaus aloitti varsin pienistä lähtökohdista. Vuonna 1904 ensimmäisen kerran kokoontunut kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa päätti periaatteellisesti MM-lopputurnauksen järjestämisestä vuonna 1920, mutta ensimmäisen kerran tositoimiin päästiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin.
Ensimmäisen turnauksen isäntämaaksi tarjoutui viisi ehdokasta - Italia, Hollanti, Espanja, Ruotsi ja Uruguay. Isännäksi valittiin pieni Etelä-Amerikan valtio Uruguay, pitkälti siksi, että se tarjoutui maksamaan kaikkien turnaukseen osallistuvien joukkueiden kustannukset. Neljä muuta ehdokasta pettyivät sen verran, etteivät ottaneet osaa turnaukseen.
Eurooppalaisjoukkueista väsyttävän kolmen viikon matkan Uruguayhin tekivät lopulta vain Ranska, Belgia, Romania ja Jugoslavia. Amerikoista mukaan tuli yhdeksän maata, ja 13 joukkuetta jaettiin neljään lohkoon. Välierissä lohkovoittajat ottivat yhteen, ja Uruguay musersi Jugoslavian 6-1 ja Argentiina Yhdysvallat samoin numeroin.
Ensimmäiseksi maailmanmestariksi kruunattiin lopulta ennakkosuosikki, 1920-luvulla olympiajalkapalloa hallinnut Uruguay. Argentiina johti vielä tauolla 2-1, mutta Uruguay rynni toisella vastustamattomasti ohi ja voitti 4-2.
Fasismin varjossa
Vuoden 1934 MM-lopputurnaus järjestettiin Italiassa, ja historian toistaiseksi ainoan kerran puolustava mestari ei ollut mukana, kun neljän vuoden takaisesta eurooppalaisten massapoisjäännistä yhä ärsyyntynyt Uruguay jäi sivuun.
Mestariksi 16 osallistujasta pelasi jälleen isäntämaa, kun Italia kukisti loppuottelussa jatkoajalla Tshekkoslovakian 2-1. Turnaus jäi kuitenkin jälkipolville mieleen lähinnä propagandan työkaluna Italian esitellessä maailmalle fasismiaan Benito Mussolinin johdolla.
Turnaus sodanuhan alla
Kolmannen MM-lopputurnauksen aikaan vuonna 1938 Eurooppa oli sekaisin, ja tilanne heijastui myös jalkapalloon. Itävallan 30-luvun suurjoukkue hävisi Hitlerin Saksan syötyä maan, ja Espanja oli sisällissodan kourissa. Uruguay ei tullut vieläkään kisoihin, ja myös Argentiina jäi pois menetettyään kisaisännyyden Ranskalle.
Suurselkkauksen alla pelattu turnaus jatkoi Italian menestystä. Edellisistä kisoista kovasti uudistunut joukkue pyöritti loppuottelussa Unkarin 4-2. Kenties hyvä niin, sillä ennen finaalia Italian valmentaja Vittorio Pozzo sai diktaattori Mussolinilta sähkeen, jossa luki: "Voita tai kuole".
Ruotsin MM-menestys sai ensisävelensä joukkueen yllettyä neljänneksi.
Sodan jälkeen jälleen Uruguay
MM-lopputurnaus palasi maailmansodan jälkeen kuvioihin 12 vuoden tauon jälkeen vuonna 1950, ja paikkana oli Brasilia. Englantikin oli saatu vihdoin mukaan, mutta brittien kisat päättyivät noloon tappioon Yhdysvalloille.
Kisat jäivät muistoihin etenkin huiman päätöksensä takia. Virallista loppuottelua ei pelattu, mutta mestaruus ratkesi sopivasti loppusarjan viimeisessä pelissä. Uruguay tarvitsi voiton isäntämaasta, ja sai sen 194 000 katsojan edessä Rio de Janeirossa Alcides Ghiggian 2-1-maalilla. Brasiliassa tappio oli valtaisa pettymys.
Sveitsissä maalijuhlat
Vuoden 1954 lopputurnaus Sveitsissä oli maali-ilottelua, sillä turnauksen 26 ottelussa tehtiin keskimäärin huimat 5,4 maalia. Ensimmäisen kerran myös maalikuningas ylsi kaksinumeroiseen määrään, kun Unkarin Sandor Kocsis paukutteli 11 osumaa.
Kisoissa oli vain yksi suosikki, neljä vuotta tappioitta pelannut Unkari. Matkallaan loppuotteluun Unkari iski neljässä ottelussa 25 maalia ja voitti mm. finaalivastuksensa Länsi-Saksan 8-3. Loppuottelussa Unkari meni ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 2-0-johtoon, mutta saksalaiset iskivät nopeasti pelin tasoihin. Helmut Rahnin 3-2-voittomaali pelin 85. minuutilla tuhosi sitten Unkarin "taikajoukkueen" unelman.