Oululaisessa kunnallispolitiikassa tahtoo lillukanvarsista tulla turhan suuria asioita.
Koko kaupungin kaavoituspolitiikkaa ollaan panemassa remonttiin sen takia, ettei yhtä tai kahta omakotitaloa saa rakentaa jonnekin Jakku- tai Huttukylään.
Jakkukylää haetaan Iin kunnan kainaloon, koska siellä uskotaan, että Iissä olisi helpompi rakentaa kuin Oulussa.
Toki kyläläisillä on muitakin mieltymyksiä Iihin.
Todellisuudessa Iin rakentamista säätelevät aivan samat lait kuin Oulun. Mielikuva rakentamisen helppoudesta on pelkkä luulo.
Se, ettei valtakunnassa saa pystyttää mökkiä joka niemeen notkoon ja saarelmaan, voi olla kiinni kuntaa ylemmistä viranomaisista.
Oulussa on ollut suunnittelutarveratkaisuja vuosittain käsittelyssä noin sata, joista kielteisen kohtelun on saanut kymmenkunta.
Suunnittelutarveratkaisuun tai kansanomaisesti poikkeuslupaan on usein puuttunut valvova viranomainen Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus.
Viime kädessä sen tehtävä on katsoa, ettei rakentamisessa hosuta minne sattuu.
Jos rakentamisen edellytykset ovat olleet kunnossa, lupa rakentaa on irronnut Oulussakin.
Ymmärrän, että valvonta voi tuntua maanomistajasta vastenmieliseltä.
Rakentamisen kiimassa ihmiseltä saattaa unohtua joitakin perusasioita.
Esimerkiksi rannoilla on hyvä ottaa huomioon tulvarajat.
Ilmastonmuutoksen myötä sateiden määrä kasvaa. Se lisää tulvia.
Ahneen rakentajan mökki saattaa muutaman kymmenen vuoden kuluttua lähteä äkkiarvaamatta seilaamaan.
Ketä mökin omistaja syyttää?
Tietenkin yhteiskuntaa.
Yhteiskunnan syytähän tässä on kaikki. Onko silti hyvä, että yhteiskunta suojelee ja holhoaa eikä salli ihmisille aivan kaikkia typeryyksiä?
Meillä suomalaisilla on sitkeässä jonkinlainen harha siitä, että kaikki haluaisivat omakotitalon.
Omakotitonttien kysyntä on Oulussa laskenut.
Tontteja riittää myös kaupungin haja-asutusalueilla. Riittääkö halukkaita tulijoita?
Omakotitonttien kysynnän lisäämiseksi löysättiin viime viikolla kaupungin tonttien saantiehtoja.
Se oma ihana asuinpaikka ei välttämättä näytä edes lapsista kiinnostavalta.
Poikkeustilanteen muodostaa ainoastaan perinnönjako. Silloin kaikki kaupunkilaisserkut ovat paikalla ylistämässä tilan ihanuutta ja autuutta rahankiilto silmissä.
Kiilto on turha. Arkitodellisuus himmentää mielikuvat äkkiä.
Näitä ihania mummonmökkejä alkaa valtakunnassa olla myynnissä muutaman vuoden kuluttua aivan tyrkylle asti.
Haja-alueen yksinäisyydessä saatua harhaa on ehkä sekin ajatus, että kaukana palveluista ja muista ihmisistä asuvat pitäisi vapauttaa kokonaan verojen maksusta.
OK. Verovapauden vastapainoksi erakon ja yhteiskunnan olisi syytä laatia selkeä sopimus, ettei erakko saa kunnallisia terveyspalveluja, koulutuspalveluja lapsilleen eikä mitään muitakaan palveluja.
Asukkaan velvollisuuksiin kuuluu omin kustannuksin vastata lastensa koulutuksesta, teiden aurauksista, vesihuollosta ja käymälöistä sekä muusta tarpeellisesta.
Narinan sijaan peli olisi reilua.
Maapolitiikassa kannattaa muistaa mittasuhteet.
200 000 oululaisen asia on eri kokoluokkaa kuin muutaman sadan maanomistajan asia.