Kilpailukykymittarit eivät ole koko totuus. Suomen putoaminen pykälällä on silti hälytysääni. Lyhyen aikavälin ongelmat on saatava kuntoon, jotta hyvä perusta kestää.
Suomi on maailman neljänneksi kilpailukykyisin talous. Maailman talousfoorumin WED:n tuoreen mittauksen mukaan Suomen asema on kuitenkin heikentynyt pykälällä. Muutos ei ole suuri, mutta on huolestuttavaa, jos se ennakoi tulevaa.
Kilpailukykyä voidaan mitata monella tavalla ja tulkita vielä useammalla. Mittarit jättävät myös tärkeitä tekijöitä ulkopuolelle, koska menetelmät pitää saada vastaamaan kaikkia maita. WED mittaa lähinnä rakenteellista kilpailukykyä.
Mittaustavasta riippumatta ikävä tosiasia on, että Suomen kustannuskilpailukyky on monilla toimialoilla heikentynyt jo toistakymmentä vuotta. Ongelmat peittyivät tai niitä ei otettu vakavasti, kun perinteinen vientiteollisuus porskutti ennätystuloksia.
Suomi on viennistä riippuvainen maa. Globaali talouskriisi iski ensin paperiin ja teräkseen, mutta myös elektroniikkateollisuuteen. Sen jälkeen ongelmat ovat kärjistyneet nopeaa tahtia. Suomen talous ja vienti eivät ole palanneet ennalleen. Siitä kertoo myös pudotus kilpailukykytilastossa.
Lyhyen aikavälin ongelmat heijastuvat sisäpolitiikassa. Työmarkkinakeskustelussa unohtuu herkästi, että Suomen menestystekijöiden perusta lepää yhteiskunnan toimivuudessa, turvallisuudessa, maksuttomassa terveydenhuollossa, koulutuksessa ja innovaatioissa. Siksi intialaisia palkkoja ja amerikkalaista irtisanomisjärjestelmää ihannoivassa keskustelussa pitäisi nähdä pintaa syvemmälle. Oireellista on, että repäisevät työelämää heikentävät aloitukset tulevat lähinnä hyvinvoivan eliitin suusta.
Vaikka lyhyellä aikavälillä kustannuksia on karsittava, pitkäaikaisena tavoitteena on oltava kansalaisten hyvinvoinnin kasvattaminen. Se onnistuu vain jos yritykset kukoistavat. Kustannustasoa on siksi hillittävä kilpailijamaihin nähden. Nykyistä parempaa kannattavuutta on haettava kaikin keinoin, jotta uudella tuotannolla pystytään korvaamaan menetetyt työpaikat.
Vanhanaikaisen ja tehottoman tuotannon parissa käyvä luova tuho ei toistaiseksi ole synnyttänyt vyöryn lailla uusia työpaikkoja toisaalle. Oulussakin on koko ajan pöhinää, mutta uudet yritykset eivät ole vielä pystyneet vastaamaan irtisanottujen suureen määrään.
Elinkeinorakenteen monipuolistuminen onkin välttämätöntä, jotta sopeutumiskyky ahdingossa on nykyistä parempi.
Suomi pärjää kilpailukykytilastossa edelleen hyvin, mutta se ei näy investointihalukkuudessa. Investoinneille suotuisa ympäristö syntyy, kun sekä rakenteet että kustannustaso ovat kilpailukykyisiä.
Suomella on paljon rakenteellisia vahvuuksia, mutta kustannustasossa on parantamisen varaa. Kilpailukykyedellytyksiä on jo parannettu yhteisöveron alennuksella.
Tehottomia yritystukia pitäisikin kohdentaa yritysten yleisten toimintaedellytysten parantamiseen. Näin varmistettaisiin yritystoiminnan monipuolistuminen. Suomessa ja Oulussa on riittävästi kokemusta liian yksipuolisesta tuotantorakenteesta.