Viime päivinä on keskusteltu paljon vanhustenhuollossa esiin tulleista epäkohdista. Keskeiseksi haasteeksi on nostettu liian niukka henkilöstömitoitus, hoitavien käsien puuttumien. Eri tahot ovat vaatineet, että vanhuspalvelulakiin kirjataan mitoituksen vähimmäisvaatimus 0,5 tai 0,7.
Emme lähde arvioimaan, mitä positiivisia tai negatiivisia asioita mitoituksen kirjaaminen lakiin voisi tuottaa. Haluamme tuoda esille, että henkilöstön mitoituksesta puhuttaessa on tärkeää ymmärtää, mitä mitoituksella eri yhteyksissä tarkoitetaan.
Laskentatapoja on hyvin monenlaisia; sosiaalihuollon vanhuspalveluissa ja terveydenhuollon palveluissa omansa.
Suosittelemme kuitenkin, että hoito- ja hoivapalveluja tuottavissa yksiköissä tehdään henkilöstöresurssien mitoitus, mikä edellyttää hoitohenkilökunnan määrällistä mutta myös laadullista tarkastelua. Tämän lisäksi on tehtävä epäkohtien korjausta ja johdettava henkilöstöresursseja.
Oulun yliopistollisen sairaalan kaikissa yksiköissä toteutettiin muutama vuosi sitten täydellinen hoitohenkilöstön mitoituslaskenta. Tulokseksi saatu henkilöstömitoitusluku muodostuu useista toisiinsa vaikuttavista tekijöistä. Laskennan perusteena käytettiin toiminnan määrää kuvaavia tietoja, potilaiden hoidon tarvetta ja hoidon vaativuutta mittaavia hoitoisuustietoja sekä henkilöstön määrä- ja ammattiryhmätietoja.
Lisäksi henkilöstön poissaolot kuten vuosilomat ja koulutusvapaat huomioitiin, jotta saatu tulos on realistinen.
Potilaan yksilöllisen hoitoisuuden arviointi on keskeinen mitoitusta laskettaessa, jotta potilaan tarvitsema hoito ja hoidon toteuttamiseksi tarvittava henkilöstömäärä saadaan kohtaamaan.
Hoitoisuuden arviointi vaatii henkilökunnalta hyvää osaamista ja standardoidun mittariston käyttöä. Henkilöstöresurssien tulee olla erilaiset avohoidon yksiköissä, sairaalan vuodeosastolla tai teho-osastolla, koska potilaat vaativat erilaista hoitoa.
Hoitoisuuden arviointi ja osuvan mitoituksen onnistuminen vaativat lähiesimiesten ja henkilöstön panostusta, yhteistyötä ja rehellistä tosiasioiden tunnistamista.
Mitoituksen määrittäminen vaatii säännöllistä päivitystä aina kun toimintaympäristössä tai potilaan hoitoisuudessa tapahtuu merkittäviä muutoksia, eli laskennan perusteena oleva tieto muuttuu. Olemme huomanneet, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöissä muutokset ovat nopeita.
Sen lisäksi tarvitaan tekoja; erityisesti räikeiden epäkohtien korjaamista. Tämä ei tarkoita aina resurssien lisäämistä vaan myös toimintamallien ja -tapojen uudistamista. Epäkohtien korjaaminen voi kuitenkin olla haasteellista talous- ja henkilöstön saatavuuspaineissa.
Painotamme, että oikein toteutettu mitoituslaskenta ja mitoituksen riittävyyden arviointi ovat tärkeä perusta riittävien henkilöstöresurssien määrittämiseksi. Toteutuupa potilaan hoito missä tahansa, se vaatii runsaasti jokapäiväistä päivittyvän tiedon käyttöä, henkilöstön hyvää reagointia ja asiantuntevaa hoitotyön resurssien johtamista.
Pirjo Lukkarila
hallintoylihoitaja
Päivi Lavander
tulosalueen ylihoitaja
Pia Liljamo
kehittämispäällikkö
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.