
Veikkauksen ympärillä on kohistu mainonnan ylilyönneistä. Yhtiö alkoi nakertaa monopolinsa perusteita vähättelemällä pelihaittoja. Jos yhtiö ei korjaa toimintaansa, sillä oleva yksinoikeus rahapeleihin joutuu kyseenalaiseksi.
Veikkauksen mainonnan ylilyönnit ovat nostaneet kuluvana kesänä laajan ja tervetulleen kansalaiskeskustelun rahapeliyhtiön toiminnasta. Puheenvuoroja on käyttänyt muun muassa pääministeri Antti Rinne (sd.), jonka mielestä jopa Veikkauksen monopoliasemaa saattaisi olla syytä tarkastella.
Vaikka yksinoikeuden purkamiseen on vielä matkaa, siihen suuntaan ollaan väistämättä menossa. Veikkaus menettää yhä enemmän markkinaosuuttaan ulkomaisille netissä toimiville rahapeliyhtiöille. Lisäksi yhtiö on omilla toimillaan vienyt pohjaa monopolin säilyttämisen perusteilta.
Veikkauksen johto on selvästi unohtanut, kuinka määräävä markkina-asema edellyttää Veikkaukselta poikkeuksellista yhteiskuntavastuuta toiminnassaan.
Vertailun vuoksi Alkon, Postin tai VR:n kaltaisten valtionyhtiöiden markkinointia ei ole tieten tahtoa yritetty räväköittää niin, että hyvän maun rajat paukkuisivat ja että asiakkaita aliarvioitaisiin.
Harkinta on pettänyt Veikkaukselta useaan otteeseen. Poliisihallitus on joutunut puuttumaan peliyhtiön tuotemainontaan, jossa muun muassa väheksyttiin peliriippuvuusongelmia ja tehtiin pilaa peliriippuvuusterapeuteista.
Pelihaittojen torjunta on lain mukaan yksi Veikkauksen päätehtävistä. Sen avulla Suomi pystyi aikoinaan perustelemaan EU:lle, miksi Veikkauksen rahapelimonopoli täytyy säilyttää.
Peliriippuvuutta ei sovi vähätellä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n selvityksen mukaan Suomessa on arviolta 130 000 ihmistä, joilla on jonkin asteinen rahapeliongelma. Ongelmapelaaminen kasvaa jatkuvasti. Seuraukset voivat pahimmillaan olla vakavia. Ne ilmenevät psyykkisinä, fyysisinä, sosiaalisina ja taloudellisina ongelmina.
Pelihaitat näkyvät kaikkein karuimmin niillä alueilla, joilla on työttömyyttä, syrjäytymistä ja yleistä näköalattomuutta. Vastuullisen yhtiön tehtäviin ei kuulu noukkia vähävaraisilta viimeisiä euroja.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi Kalevassa (13.8.) harkitsevansa Veikkauksen rahapeliautomaattien siirtämistä markettien eteisauloista erillisiin valvottuihin tiloihin. Esitys on kannatettava.
Veikkaus on luvannut suunnitella myynninedistämisensä uudelleen. Toisaalta mikäli vika on laajemmalla kuin mainonnan sisällössä, koko toimintakulttuuria on muutettava.
Veikkauksen hallitukseen tulisi valita jäseniä, joilla on asiantuntemusta rahapelien haittavaikutuksista. Nyt kahdeksan hallituksen jäsenen joukossa sellaisia ei ole yhtään. Esimerkiksi Alkon hallituksessa istuu nytkin kaksi kansanterveyden asiantuntijaa.
Veikkaus on tärkeä yhtiö, sillä veikkausvoittovaroilla tuetaan muun muassa kansallista kulttuuria ja urheilua. Se ei ole este purkaa monopolia. Ruotsissa Svenska Spelin yksinoikeudesta on luovuttu ja korvattu markkinaluvalla.
Myös ulkomainen peliyritys voi hakea toiminnalleen määräaikaista lisenssiä Ruotsin alueella. Lisenssin saatuaan yhtiö tulouttaa osan voitoistaan valtion kassaan.