Miten säi­lyt­tää ys­tä­vyys, kun elämä vie eril­leen? "Mo­nil­la on kä­si­tys, että ys­tä­vyyt­tä voi yl­lä­pi­tää peu­ku­tuk­sil­la ja pi­ka­vies­teil­lä"

Virpi Liukkonen ja Pilvi Mäenpää ovat tunteneet toisensa lähes 40 vuotta. Edes eri maissa asuminen ei katkaissut heidän ystävyyttään. Kaksikosta oli hauska vertailla, minkälaista lapsiperheen elämä eri puolilla Eurooppaa on.

Kuva: Emilia Kangasluoma

Kokemus lienee kaikille tuttu: ystävän kanssa oltiin läheisiä, mutta sitten tapahtui jotakin. Tuli muutto uudelle paikkakunnalle. Toinen perusti perheen. Kiinnostuksen kohteet vaihtuivat, ja lopulta ystävyyskin väljähtyi.

Mutta olisiko niin tarvinnut käydä? Ei välttämättä, vastaa psykologi Mikael Saarinen. Vaikka elämä johdattaisi eri poluille, ystävyys on mahdollista säilyttää. Yhteistä tahtoa se tosin vaatii.

Yksi kriittinen vaihe ovat perhe- ja työelämän ruuhkavuodet, jolloin kavereille on vaikea löytää aikaa. Sosiaalinen media auttaa jonkin verran, mutta Saarisen mukaan se ei täysin korvaa fyysistä läsnäoloa.

– Luulen, että monilla ihmisillä on sellainen käsitys, että ystävyyttä voidaan ylläpitää pelkillä peukutuksilla ja pikaviesteillä.

Isot elämänmuutokset voivat eri tahtiin tapahtuessaan johtaa siihen, että yhteiset puheenaiheet loppuvat. Mikä avuksi, jos huomaa ajautuvansa kaverista erilleen?

Saarisen mielestä parasta on ottaa asia suoraan puheeksi. Voi kertoa olevansa huolestunut siitä, että yhteydenpito on käynyt vähäiseksi.

Jos oma arki tuntuu niin kaoottiselta, että tapaamiselle ei ole aikaa, kannattaa sekin tuoda rehellisesti esiin. Pääasia on, että ongelmaa käsitellään yhdessä.

– Ei niin, että ilmoittaa yksipuolisesti olevansa niin kiireinen, että katsoo ystävyyden voivan jatkua vuoden 2018 alusta lähtien.

Elämäntilanteiden erilaisuutta on hyvä pohtia yhdessä. Mistä voimme jutella? Miksi tuntuu vaikealta samastua tai miksi toista ei aina jaksaisi kuunnella?

– Silloinhan koetellaan juuri sitä, voiko ystävyyssuhteessa edelleen nostaa kissan pöydälle.
Toinen keino on lähteä yhdessä vaikkapa urheilemaan. Aina ei tarvitse jutella vaan voi myös vain nauttia siitä, että saa jakaa hienoja hetkiä kaverin kanssa.

Poteroihin vetäytymistä kannattaa välttää.

– Hirveän usein kuulee ihmisten sanovan, että minä olen sinkku ja sinä olet äiti. Koska minä en voi sietää noita äitijuttuja, meillä ei ole enää mitään puhuttavaa.

Saarinen kehottaa kääntämään huomion asioihin, jotka ovat alun perin yhdistäneet. Liian helposti ajatellaan, että jos on vaikeaa, niin sitten ei vain voi mitään.

– Meidän pitäisi kehittää kykyämme ratkaista ihmissuhteiden haasteita.

Eri elämänvaiheet voivat antaa ystävyydelle hyvänkin lisämausteen. Jos toinen käy läpi isoa muutosta, siitä voi ottaa oppia, vaikka ei itse olisikaan samassa tilanteessa.

Ystävyyden tulevaisuutta puntaroidessa on Saarisen mielestä hyvä välttää mustavalkoista ajattelua. Vaikka nyt päätyisi ottamaan etäisyyttä, mikä estää aloittamasta yhteydenpitoa myöhemmin uudestaan?

Kannattaa myös päästää irti ihannekuvasta ja ajatella mieluummin, että ystävyys on moniulotteista. Ei koko ajan tarvitse tapailla tai tehdä yhteisiä ulkomaanreissuja.

On olemassa myös toveruutta, jossa ei juurikaan puhuta mutta käydään kerran viikossa saunassa.

– Siinä voi olla isokin tunneside. Mutta sitä ei osoiteta halaamalla tai keskustelemalla syvällisiä, vaan niin että toinen huokaisee ja toinen nyökäyttää.

Saarisen mukaan ystävyyksien määrää ja intensiivisyyttä tärkeämpää onkin se, että niitä ylipäänsä on. Elämän vastoinkäymisiin ei ole parempaa lääkettä kuin ihmissuhteet.

Se kannattaa pitää mielessä, kun tuntuu, että yhteinen sävel kaverin kanssa on hetkellisesti hakusessa.