Kolumni

Miten puhua Venäjästä ja Venäjän kanssa?

Suomen ja Viron suhteet ovat erinomaiset ja tiiviit, mutta on asioita, joista suomalaisten ja virolaisten on hankala keskustella.

Suomen ja Viron suhteet ovat erinomaiset ja tiiviit, mutta on asioita, joista suomalaisten ja virolaisten on hankala keskustella. Suhde Venäjään on kiistatta sellainen: se on arka aihe kummallekin maalle, eikä toisen toimintatapoja ole aina helppoa ymmärtää.

-

Viron kannattaa kuitenkin miettiä, mitä se voisi ottaa opiksi Suomen Venäjän-suhteista. Virossa suomalaisia pidetään yleensä rehteinä ja suoraviivaisina. Tämä on hyvä yleisluonnehdinta, mutta mikään ei ole niin mutkikasta ja monikerroksista kuin Suomen suhde Venäjään. Niinpä virolaiset sortuvat monesti virhearvioon, että suomalaiset ovat naiiveja Venäjän suhteen.

Katutasolla näin saattaa monesti ollakin, mutta Suomen ulkopolitiikan tekijät tuntevat itänaapurinsa. Virolaisten on vaikea käsittää, että naiivilta kuulostava puhe on osa Suomen tapaa tulla toimeen Venäjän kanssa.

Teeskennelty naivius auttaa luomaan hyviä suhteita Venäjään – ja siihen Suomi aina pyrkii, vaikka tilanne olisi kuinka epätoivoinen. Ulkopuolisen on mahdoton tietää tarkkaan, missä kulkee teeskentelyn ja oikean hyväuskoisuuden välinen raja. Näin on tarkoituskin.

Epäilläänkö Airiston Helmeä todellakin vain talousrikoksista? Ovatko Nordstream-kaasuputki tai Hanhikiven ydinvoimala vain taloudellisia hankkeita? Onko Venäjän sotaharjoituksissa ja joukkojen siirroissa aina kyse vain puolustuksellisesta toiminnasta? Suomessa näihin kysymyksiin ei useinkaan saa suoria vastauksia.

Suomalaisten maanpuolustustahto on joka tapauksessa Euroopan kärkitasoa ja puolustuskykyyn panostetaan vahvasti. Myös hybridiuhkiin suhtaudutaan vakavasti. Suomen arviot Venäjään liittyvistä uhkista ovat melko yhteneväiset Viron arvioiden kanssa. Se on varmasti tiedossa, että Venäjä pyrkii maksimoimaan vaikutusvaltaansa lähialueillaan ja käyttää siihen laajaa keinovalikoimaa.

Kremlin näkökulmasta suurvaltapolitiikka on nollasummapeliä, joten esimerkiksi naapureiden puolustusyhteistyö USA:n kanssa näyttäytyy vääjäämättä kielteisenä Venäjälle. Suomi on kuitenkin vähin äänin vahvistanut puolustusyhteistyötä läntisten kumppaneidensa kanssa, korostaen samalla ulkopolitiikkansa jatkuvuutta. Se siitä suoraviivaisuudesta. Tässä suhteessa Virolla ei ole opittavaa Suomelta: Nato-jäsenyys on selkeä puolustusratkaisu, jonka Venäjä ymmärtää, vaikkei se siitä pidä.

"Dialogin lähtökohtana pitäisi olla selkeä käsitys siitä, että dialogi itsessään ei ole myönnytys."

Viro voisi kuitenkin ottaa jotakin opiksi Suomen tavasta keskustella Venäjän kanssa. Suomi pyrkii kaikissa oloissa ylläpitämään keskusteluyhteyttä Venäjään. Se on haastavaa ja vaarallistakin peliä. Venäjä yrittää käyttää kahdenvälisiä suhteitaan EU-maihin Euroopan yhtenäisyyden hajottamiseen ja omien tulkintojensa esiin nostamiseen. Sille ei kannata tarjota kovin paljon tilaisuuksia tähän. Virossa koettu epäluulo Suomen ja Venäjän välistä dialogia kohtaan on ihan perusteltua.

Viron ei kannata pyrkiä vastaavaan tiiviiseen dialogiin Venäjän kanssa; siihen ei ole edellytyksiä eikä tarvetta. Viron tulisi kuitenkin tavoitella nykyään lähes olemattoman keskusteluyhteyden vahvistamista. Yhteyksiä tarvitaan, koska meidän pitää tuntea Venäjää.

Suomella on varsin selkeä käsitys omista eduistaan ja kannoistaan Venäjän suuntaan, joista pidetään kiinni. Se, miten ja missä yhteyksissä ulkopolitiikan harjoittajat tuovat näitä kantoja esiin, vaatiikin sitten diplomaattista taitoa – aina ei tarvitse toistaa itseään tai olla mahdollisimman terävä. Tässä tarkoitan nimenomaan virallista puhetta enkä julkista keskustelua laajemmin. Kriittinen julkinen keskustelu Venäjästä on tarpeen ja kuuluu demokratiaan. Suomessa harjoitettavan teeskentelyn vaarana on, että myös suomalaisilta itseltään hämärtyy naiviuden ja teeskentelyn välinen raja ja puheita hyvistä naapurisuhteista aletaan uskoa liian kirjaimellisesti. Täällä tuntuu edelleen suomettumisen ajan itsesensuurin varjo, vaikka viime vuosina Venäjä-keskustelu on muuttunut avoimemmaksi.

Virossa kriittistä puhetta Venäjästä sen sijaan riittää, mutta sielläkin tarvitaan enemmän asiantuntevaa ja kiihkotonta analyysia.

Dialogi Venäjän kanssa on kiistelty aihe EU:ssa laajemminkin. Monesti lisää dialogia peräänkuuluttavat ne, jotka haluaisivat tehdä myönnytyksiä Venäjälle, esimerkiksi pakotteiden purkamisen muodossa, ja ovat taipuvaisia uskomaan Kremlin valheisiin.

Dialogin lähtökohtana pitäisi olla selkeä käsitys siitä, että dialogi itsessään ei ole myönnytys eikä tarkoita sitä, että Venäjälle pitäisi tehdä myönnytyksiä, varsinkaan meille elintärkeissä asioissa.

Dialogi ei myöskään ole mikään ihmelääke, joka poistaisi Venäjän ja lännen välisten jännitteiden syyt tai muuttaisi Venäjän strategiaa, johon kuuluu pyrkimys heikentää länttä ja vahvistaa omaa etupiiriä. EU-maiden keskinäisistä kiistoista hyötyy tietenkin Venäjä, jolle Euroopan yhtenäisyyden hajottaminen on tärkeä tavoite.

Kristi Raik on Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja.