Kirjoittaja on Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri.
Uuden hallituksen ohjelmassa puhutaan taas kerran peruspalvelujen turvaamisesta. On hallituksen ongelma, miten sovitetaan yhteen palvelujen turvaaminen ja mittavat säästöt. Tavallisen kansalaisen kannalta on kuitenkin merkitystä sillä, mitä nämä peruspalvelut esimerkiksi terveydenhuollossa oikein ovat ja miten ne aiotaan järjestää.
Yksi peruspalveluista on lääkärin vastaanotto. Suomalaiset käyvät lääkärillä 3-4 kertaa vuodessa, joten lääkärin vastaanoton on syytä olla ihmisiä lähellä, lähipalveluna. Lähipalveluna tarvitaan varmaan sellaisiakin peruspalveluita kuin perinteisiä neuvoloita, kouluterveydenhuoltoa ja hampaiden hoitoa, koska myös niitä käytetään usein. Niin ikään vanhusten kotipalvelut ja kotisairaanhoito on järkevää järjestää ihmisten kodeissa, siis hyvinkin lähellä.
Nämä ovat eittämättä terveydenhuollon lähipalveluja, vaikka lääkärin vastaanottoja ei nykyisin enää jokaisena arkipäivänä olekaan kaikissa kunnissa. Lähipalveluina järjestettävät peruspalvelut ovat erityisen tärkeitä niille ihmisille, joilla ei ole omaa autoa. Julkinen liikenne kun on aika olematonta syrjäseudulla ja jo Oulun laita-alueilla.
Tärkeä peruspalvelu on myös sairaanhoidon päivystys. Päivystyksen alkuperäinen idea on, että ihminen pääsee hätätilanteessa, siis henkeä uhkaavassa tilanteessa, heti hoitoon. Tänä päivänä päivystyksen käsite on kärsinyt inflaation. Muutaman päivän jatkunut selkäkipu, flunssa, parin päivän kuume, pikkuisen niukahtanut nilkka tai rähinäviinanjuonti eivät ole henkeä uhkaavia tilanteita, jotka pitäisi hoitaa heti. Kun me ihmiset kuitenkin haluamme hoidattaa nämä heti, menemme päivystysvastaanotolle ja jonotamme siellä yötä myöten tuntikaupalla, ja pääsemme "heti" hoitoon.
Selkäkivut ja muut vastaavat tilanteet ehtisi hyvin hoitaa seuraavana päivänä omalla terveysasemalla. Mutta tässä onkin suuri jos: varsin harva terveyskeskus on pystynyt järjestämään toimintansa niin, että aikoja on saatavissa seuraavalle päivälle. On aivan varmaa, että nämä ei-ihan-akuutit -potilaat heikentävät hätäpäivystyksen toimintaa. Ei-akuutitkin -potilaat vaativat, eli sitovat hoitohenkilökuntaa, aiheuttavat työpainetta ja väsymystä, kun todellisessa hätätilanteessa pitäisi olla vireä ja terävä. Toinen iso päivystysongelma on, miten äkillisesti sairastuneelle saadaan nopeasti jatkohoitopaikka niin, ettei henkilökunnan tarvitsisi metsästää paikkaa ympäri lääniä.
Päivystys ei tänään ole välttämättä lähipalvelua. Hätätilanteiden kannalta hyvin toimiva sairaankuljetus - fiksummin sanottuna ensihoito - ja hyvin varustetut päivystyspisteet voivat olla kauempanakin, mutta ei-akuuttien päivystyspotilaiden kohdalla toimiva lähipalvelu on inhimillisempi. Päivystystoiminnan korjaamisessa on iso haaste niin sairaanhoitohenkilöstölle kuin uudelle hallituksellekin.
Peruspalvelua on myös erikoissairaanhoito. Esimerkiksi sappileikkaukset, polviproteesit, sekä sydäntautien, syövän tai aivohalvausten vaativa tutkiminen ja hoito. Sairastaville ihmisille on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus päästä kohtuullisessa ajassa erikoissairaanhoitoon, jos oma lääkäri ei pysty ongelmaa hoitamaan. Keskussairaalaa ei voida varustaa joka kylään, mutta hoitoketjun täytyy toimia niin, että terveyskeskus saa erikoissairaanhoitoa tarvitsevat potilaat sujuvasti eteenpäin. Ja myös niin, että sairaala palauttaa erikoishoidon saaneet potilaat omalle terveysasemalle jatkohoitoon.
Terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon väliin jää harmaata aluetta, mitä vappuna voimaan tullut terveydenhuoltolaki nimittää peruserikoissairaanhoidoksi. Terveydenhuoltolain mukaan peruserikoissairaanhoitoa tulisi siirtää keskussairaaloista perusterveydenhuoltoon.
Oikeampi nimitys peruserikoissairaanhoidolle voisi olla vaikkapa sairaanhoidon erityistutkimukset ja -hoidot, koska näitä voidaan tehdä sekä terveyskeskuksissa että keskussairaaloissa, eikä niiden tekemiseen tarvita kovin monimutkaisia välineitä tai tiloja. Osaamista kylläkin. Erityistutkimuksia ovat esimerkiksi mahalaukun tai paksunsuolen tähystys, tavalliset ultraäänitutkimukset, keuhkojen toimintakokeet, luuydinnäytteet, sydämen rytmihäiriö- tai kaikututkimukset, tavalliset syöpähoitojen jatkohoidot ja jopa eri alojen erikoislääkärien vastaanottokäynnit - vastaanotto on usein aivan samanlainen riippumatta ympäristöstä. Jos terveyskeskuksessa on mahdollisuus päiväkirurgiaan (kuten Kuusamossa, Raahessa tai Oulaisissa), niveltähystykset, korvien putkitukset ja monet muutkin leikkaukset, jopa synnytykset voisivat myös olla sellaisia erityishoitoja, jotka eivät vaadi ympärilleen keskussairaalaa. Jos vain kunta, kuntayhtymä tai sairaanhoitopiiri pystyy ylläpitämään riittävän varustuksen ja osaamisen.
Nämä sairaanhoidon erityistutkimukset ja -hoidot ovat myös peruspalveluja. Ne ovat pakollisia niille ihmisille, joiden sairaus ei selviä eikä hoito muutoin onnistu. Tulevaisuuden kysymys on, missä nämä erityistutkimukset tehdään. Paisutetaanko keskussairaalaa, joka paisuu muutoinkin, kun erikoissairaanhoidon mahdollisuudet yhä monimutkaisempiin ja vaikeampiin hoitoihin lisääntyvät lääketieteen kehittymisen myötä? Vai pitääkö terveyskeskusten, siis kuntien ottaa entistä enemmän vastuuta harmaan alueen erityistutkimuksista? Tämän pohdinnan aika on juuri nyt, kun terveydenhuoltolaki säätää kuntien tehtäväksi sairaanhoitopiiriä koskevan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman.