Sanotaan, että nykyään kaikki on erittäin helppoa vaikka parinkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Onhan se: maailma on käytännössä kämmenellä pikkuruisessa laitteessa, jota puhelimeksi kutsutaan – vaikka puhelintahan sen käytöstä on enää olematon osa.
Käsittämätöntä, että nyt voi ottaa huippulaadukkaita kuvia taskussa pidettävällä pikku liustakkeella. Ei siitä ole kauan, kun kunnon kuviin piti olla hyvä järjestelmäkamera, filmit kehitettiin itse ja mustavalkokuvat vedostettiin paperikuviksi.
Harva varmaan kaipaa takaisin niitä aikoja, en minäkään. On se niin helppoa ja nopeaa nykyään. Tosin aina se sykähdyttää, jos sattuu näkemään kunnollisen filmille kuvatun, paperille vedostetun oikean valokuvan eikä tietokoneen tai kännykän ruudulle roiskaistua räpsäystä.
Suorastaan pelottaa, miten hyvin laitteet tietävät ihmisen elämästä ja yrittävät kontrolloida sitä. Oma kännykkäni komentelee tämän tästä, milloin on aika lähteä töistä tai mökiltä kotiin ja kauanko matkassa menee.
Mistä se tietää? En ole millään tavalla kertonut sille, missä kotini tai työpaikkani sijaitsee.
Netflixissä näkyvä tieteissarja The Black Mirror kertoo osuvasti tästä. Sarjan jaksoissa tekniikka näyttää aluksi parantavan ihmisen elämää, mutta lopulta kaikki osoittautuu järkyttäväksi painajaiseksi.
Pahinta on, että sarjassa kuvattu ihmisen edelle menevä teknologia ei ole hirveän kaukana tästä todellisuudesta, jossa juuri nyt elämme.
Ylistetty ja kiitetty edistys voi olla siis myös harmillista. Esimerkiksi ison, edelläkävijänä pidetyn matkapuhelinvalmistajan toiminnassa olisi kehittämisen varaa.
Sen uusimmissa, tietysti parhaissa ja huippukalliissa matkapuhelimissa ei ole enää reikää tavallisille kuulokkeille.
Puhelinmyyjän perustelu kuului, että nykyään kun käytetään bluetooth-kuulokkeita, ei tarvita pluginreikää. Entä jos on sattunut ostamaan useiden satojen eurojen hulppeat huippukuulokkeet, joilla haluaisi kuunnella musiikkia myös kännykästä? Ei auta muu kuin työntää korviin kännykän mukana tulleet huonommat bluetooth-kuulokkeet, joissa bluetooth-yhteys harvoin toimii moitteettomasti.
Tällä tavoin laitteiden valmistajat vähitellen pakottavat meidät kuluttajat käyttämään tietynlaista tekniikkaa kysymättä, haluammeko sitä lainkaan tai olemmeko valmiita siihen.
Samalla tavalla kuluttajan toiveet ja tarpeet sivuutettiin uuden innovaation kustannuksella, kun musiikkimarkkinat ajoivat alas vinyylilevyt 1980- ja 90-lukujen taitteessa.
Vinyylien valmistus lopetettiin ja pakotettiin levyjen ostajat cd-levyihin, joiden hinnat pidettiin kaksinkertaisina vinyyleihin verrattuna.
Moni luopui vinyylikokoelmastaan ja alkoi korvata sitä sitä cd:illä. Kukaan ei osannut silloin arvata, että vinyyli heräisi vahvasti kuolleista nyt 2010-luvulla.
Tänään tilanne on vähän samanlainen kuin silloin. Aivan kelvolliseksi musiikista nauttimisen muodoksi osoittautunut cd ajetaan nyt alas nettistriimausten (tai mitä lie ovatkaan) tieltä.
Aivan järjetöntä. Musiikin kuuntelu tietokoneen tai kännykän nettivirrasta ei ole kivaa. Ei voi hypistellä käsissään pahveja tai lipukkeita, joista löytyvät tiedot musiikin tekijöistä ja esittäjistä. Nettikuuntelussahan niitä tietoja ei löydä mistään.
Äänen laatukin on paljon huonompi kuin cd-levyissä ja vinyyleissä. Varsinkin, kun on aikoinaan hankkinut kunnon stereolaitteen ja pitää tapanaan kuunnella musiikkia hyvien kaiuttimien kautta.