Puolella korvalla kuultu uutinen tapaninpäivänä ei aluksi kunnolla uponnut tajuntaan: hyökyaalto Kaakkois-Aasiassa - siis kaukana täältä - Sri Lankassa muutamia satoja kuolleita.
Noitahan sattuu.
Kiinnostavampaa oli odottaa Ukrainan presidentinvaalien tulosta, josta piti kuulla jotain jo illalla.
Havahtuminen alkoi siinä vaiheessa, kun uutiset kertoivat onnettomuuden koskevan myös suomalaisturisteja. Kuva suomalaisten kohtalosta valkeni tosin hitaasti. Illalla STT kertoi ulkoministeriön varmistaneen, ettei suomalaisia ole "enää" Thaimaan Phuketissa kateissa.
Seuraavana päivänä koko hirveys paljastui. Moni sellainenkin suomalainen, jonka omaisia ei ollut tuhoalueella, sai kuulla kateissa olevan ihmisiä, joita henkilökohtaisesti tunsi. Kaakkois-Aasia tuli äkkiä lähelle.
Tapahtumat ja tiedot ovat tapaninpäivän jälkeen edenneet kuin painajaisessa. Jokaisen luonnononnettomuuden kohdalla käy niin, että arviot uhrien määrästä tapaavat kasvaa päivä päivältä. Tässä tapauksessa lukujen nousu on kuitenkin tuntunut tavallista paljon kolkommalta. Moneen kertaan on mieleen tullut ajatus, että riittää jo.
Maanantaina hätäiseltä tuntunut yksittäinen arvio jopa 100 000 uhrista olikin keskiviikkona muuttumassa todeksi. Yksin suomalaisia oli kateissa vielä pari sataa. Uutisia seuraavat kansalaiset päättelivät päässään, että 13 ei voi mitenkään olla suomalaisten uhrien lopullinen määrä, vaan siitä mennään yli.
Voimattomuus ja epätoivo muuntuvat ihmisissä helposti raivoksi, joka hakee kohdettaan - tai myönteisessä tapauksessa toiminnaksi uhrien auttamiseksi. Nytkin on nähty kumpaakin.
Kiistämättä Suomen viranomaiset ovat olleet monessa kohdin hidasliikkeisiä. Epäonnistuneen viranomaispalvelun esimerkkitapaukseksi jää historiaan ulkoministeriön kolmen puhelimen varassa toiminut tiedotus uhrien omaisille.
Ja jos presidentit ja pääministerit käyvät Irakissa tapaamassa sotivia joukkoja, miksei esimerkiksi Suomen ulkoministeri olisi voinut lähteä Thaimaahan uhreja tapaamaan ja näitä tukemaan. Tällaista elettä tuntuu moni suomalainen näinä päivinä kaivanneen, merkkiä siitä, että oman maan kansalaisia ei jätetä heitteille ulkomaillakaan. Se olisi rohkaissut niin paikan päällä kuin täälläkin.
Suomalaiset viranomaiset eivät silti ehkä ole olleet sen huonompia kuin muuallakaan. Voimakasta arvostelua on noussut esiin myös Ruotsissa: "Sri Lankassa olleet ruotsalaiset eivät saaneet apua lähetystöstä", "Hallitus teki virheitä virheiden jälkeen", "Tuomiosta voi tulla kova", kertoivat Aftonbladet-lehden verkkoversion otsikot keskiviikkona.
Jos nostaa esiin yhden tahon, joka oli hereillä alusta asti, sellainen on epäilemättä Punainen risti. SPR:n suomalainen katastrofirahasto käynnisti keräyksen hyökyaallon uhrien auttamiseksi jo sunnuntaina. Hoitohenkilökuntaakin saatiin matkaan nopeasti.
Myös hengelliset järjestöt ja kirkot ovat olleet valveilla ja aloittaneet nopeasti avustuskeräykset. Helsingin piispa Eero Huovinen ehti onnettomuusalueelle Phuketiin tiistaina. Thain kieltä osaavat Suomen lähetysseuran työntekijät tulivat niin ikään suomalaisten avuksi. Moni taho on antanut kriisiapua kotimaassa.
Tavallisten suomalaistenkin tahto antaa osansa avustuskeräyksiin on ollut ihailtavan laajaa. Ehkä näiden päivien murhe opettaa meitä entistä alttiimpaan auttamiseen silloinkin, kun suuronnettomuuksia tapahtuu jossain kaukana eikä uhrien joukossa ole yhtäkään suomalaista.