"Suomen sotilas vastaa kymmentä ryssää", leuhki Vanhala Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa ja hihitteli päälle.
"Kyllä kai. Mutta mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista?" piikitteli Lahtinen.
Japanissa osattiin varautua siihen, että luontoäiti voi lähettää kymmenen ryssää, ja ne ovat voitettavissa. Mutta sitä ei tiedetty, että ryssiä tulikin enemmän. Konstit loppuivat siihen ja alettiin ryssiä.
Tunnemme Japanin huipputekniikan maana. Ihmiset ovat ahkeria, säntillisiä ja korkeasti koulutettuja. Heidän osaamistaan ei ole osattu edes epäillä.
Että heille ja heidän ydinvoimaloilleen saattaa käydä näin? Perin outoa. Miten voikaan käydä meille, jotka elelemme jossain venäläisen hällävälin ja japanilaisen pilkunviilauksen välimaastossa?
Ei mitenkään, uskottelemme toinen toisillemme.
Japanissa oli varauduttu kaikkiin mahdollisiin kuviteltavissa oleviin uhkiin. Arviot ydinvoimaloiden riskeistä perustuivat niihin todennäköisyyksiin, joita oli vedettävissä menneiden vuosien ja vuosikymmenten tapahtumista.
Luonnononnettomuuksia on aina ollut. Japanissa omanlaisensa maanjärjestyksineen ja tsunameineen.
Samaan ajatteluun perustuvat riskiarviot myös Suomessa. Eihän sellaiseen voi varautua, mitä ei tiedetä olleen eikä osata kuvitella tapahtuvan. Ei, vaikka juuri siinä ne suurimmat riskit piilevät.
Ydinvoima ei ole yhtä kuin vesivoima, vaikka se tuottaa samaa tavaraa valtakunnan verkkoon. Eivätkä sauvoihin kätkettävät polttoainenapit ole yhteismitallisia kotoisten puupellettien kanssa.
Siitä huolimatta, että ne muistuttavat kooltaan erehdyttävästi toisiaan.
Ydinvoimanappi kätkee sisäänsä tehovoiman, jonka suuruutta on normijärjellä vaikea kuvitella. Mutta se sisältää jotain enemmän: käsityskykymme rajoja koettelevan tuhovoiman, jos se pääsee valloilleen.
Me hallitsemme tekniikan: osaamme muuttaa tuon kaninpapanan kokoisen napin valtavaksi määräksi energiaa.
Samaan aikaan emme hallitse tekniikkaa. Siitä todisteena Fukushima tänään, Tshernobyl eilen, Harrisburg toissapäivänä ja lukemattomat pienemmät pössäykset matkan varrella.
Maailmassa on satoja ydinvoimaloita. Kymmeniä tekeillä. Usko osaamiseen ja tekniikan hallintaan on luja.
Suomessa tiedetään, ettei Japanin kaltaisia järistyksiä tule. Ei liioin tsunameita. Merivesi voi kohota, myrskyt saattavat katkoa sähkölinjoja ja tekniikkakin tuppaa joskus reistailemaan. Kaikkeen tähän ja moneen muuhun on varauduttu.
Jopa siihen, että terroristit iskevät ydinvoimaloihimme. Vaikka kukapa oikeasti sellaiseen uskoo ennen kuin näkee. Mutta joka tapauksessa Olkiluodon uusimman patterin pitäisi kestää heidän iskunsa jos tulevat vaikka jumbojetillä.
Toivoa sopii, että osuvat juuri uusimpaan yksikköön, sillä vanhemmat laitokset on rakennettu ottamaan vastaan vain pikku-Cessnojen törmäilyt.
Siihen, mikä on tiedossa oleva turvallisuusuhka tänään, osataan varautua. Riittääkö varautuminen ja toimivatko systeemit oikealla hetkellä oikealla tavalla, jää nähtäväksi.
Parin kolmen vuosikymmenen päästä olemme viisaampia. Jälkiviisaus on tunnetusti kaikista viisauksista suurinta.
Tuntemattoman Lahtisen tavoin voi kysyä, mitäs sitten, jos tuleekin se yhdestoista ryssä. Se on kaikista katalin: uhka, jota emme tunne ja tiedä.
Se voi olla vaikka luonnonkatastrofi, jollaista emme ole kokeneet. Tai se voi olla inhimillinen erehdys tai peräti inhimillisten erehdysten sarja.
Säteilyturvakeskuksen johtaja Jukka Laaksonen lohduttaa meitä Kiinasta käsin toteamalla: "Suomessa on hoidossa kaikki se, mikä Japanissa on nyt osoittautunut virheelliseksi."
Nukkukaamme siis yömme rauhassa.