Kirjekuoreen on kirjoitettu vapisevin käsin nimi ja osoite.
Kuoren sisältä löytyy samanlaisella käsialalla kirjoitettu pitkä kirje, jossa vanha nainen kiittää tapaamisesta. Tapaaminen on saanut ilon kumpuamaan sydämeen. Hän toivoo, että tapaisimme toistekin. Naisella olisi vielä niin paljon kerrottavaa.
Kirje on kaunis. Sen lukee mielellään monta kertaa – ja joka kerta sydämessä läikähtää.
Posti tuo töihin kirjekuoren, johon on tikkukirjaimin kirjoitettu vastaanottajan nimi ja osoite.
Avattu kuori paljastaa paperin palan ja samat karut tikkukirjaimet. Teksti miltei salpaa hengityksen.
Kirjeessä tuntematon ihminen haluaa tappaa minut. Hän kuvailee yksityiskohtaisesti kuinka hän haluaisi ensin tuhota kirjeen saajan kiduttamalla ja sen jälkeen haudata avonaiseen hautaan mätänemään. Kaikki tämä tapahtuisi omalla kotipihallani. Milloin vain.
Kylmät väreet menevät pitkin selkää.
Tietääkö tuo ihminen missä asun? Voisiko hän ihan oikeasti toteuttaa uhkauksensa?
Poliisi vakuuttaa, ettei ole syytä pelkoon. Kirje on poliisille tuttua tekstiä, vaikka sen lähettäjä onkin tuntematon.
Kirjeessä on erityistä voimaa. On aivan eri asia lukea jonkun ajatuksia kuin kuulla puhetta. Paperille raapustetut ajatukset jättävät sijaa mielikuvitukselle: Missä paikassa kirje on kirjoitettu? Millaisessa tunnetilassa? Miksi kirjoittaja on valinnut juuri nämä sanat?
Kirje yllättää vastaanottajansa hyvässä ja pahassa.
Kirjeen voimaa kuvaa se, että moni on tallettanut kirjeitä vuosikymmenten takaa. Kenkälaatikoiden kätköistä löytyy ensimmäisiä rakkauskirjeitä, kirjeitä sotarintamalta kotirintamalle, jäähyväiskirjeitä, paljastuskirjeitä. Tekstiä täynnä tunteita.
Oma kirjelajinsa on avoin kirje. Se voi olla henkilökohtainen, mutta tarkoitettu kuitenkin yleisön luettavaksi.
Eilen sunnuntaina perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini julkaisi avoimen kirjeen ”Suomen kansalle” Helsingin Sanomien etusivulla maksettuna ilmoituksena. Populistisella kirjeellään Soini herätteli keskustelua avoimiksi tulleista salatuista Kreikka-sopimuksista.
Kirjeellään Soini sai haluamansa huomion. Tai ainakin temppu itsessään sai huomiota. Viestin perillemeno on sitten toinen juttu.
Avoin kirje voi olla myös hyvin tyly. Näin tapahtui esimerkiksi lokakuussa vuonna 2005, kun Nightwish-yhtye julkaisi median välityksellä kirjeen, jossa ilmoitettiin yhtyeen solistin Tarja Turusen erottamisesta. Turusen mielestä erottamistapa oli julma ja surullinen, ja sitähän se kyllä olikin.
Opetushallitus ja Äidinkielen opettajain liitto ovat huolestuneina seuranneet puhekielisyyden leviämistä koulumaailmassa. Internetin ja muun tietotekniikan arkipäiväistyminen on sinänsä lisännyt nuorten kirjoittamista, mutta viestit, jotka sinkoilevat sinne sun tänne, ovat miltei aina puhekielisiä mä-sit-mut-tota noin -viestejä.
Puhekielen valta on kuulemma tällä hetkellä siin suuri, että kirjakielen oppimisesta on tullut monelle ensimmäinen vieras kieli englannin kielen jälkeen.
Puhekielen käyttäminen pitkässä kirjeessä ei oikein toimi. Ehdottaisin, että kouluissa otettaisiin kirjeen kirjoittaminen osaksi äidinkielen opetusta. Samalla elvytettäisiin kaunista perinnettä, joka uhkaa hukkua nopeatempoisemman lyhyen viestittelyn alle.
Kirjeen kirjoittamisessa yhdistyvät kaunis, rikas kielemme ja oman käsialan kehittäminen.
En itsekään muista milloin viimeksi olen kirjoittanut käsinkirjoitetun, postiin laitetun kirjeen. Jospa tänä kesänä kunnostautuisin.
Lomalaiturilta saattaa singahtaa kirje jolle kulle, joka toivottavasti vastaanottaa sen ilahtuneena.