Kaupungissa on ahkeroitu strategiapapereiden kimpussa. Tuorein kuitattiin kaupunginhallituksessa viime tiistaina ja sillä luvataan oululaisille maan parasta hyvinvointia vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteeseen päästään, simbsalabim, tarjoamalla maan kehittyneimpiä palveluja ja tasapainoista taloutta.
Samana päivänä tulivat julki sosiaali- ja terveystoimen yllätyssuuret rahavaikeudet ja kolkko säästölista, jolla napsaistaisiin pois 350 vanhuksen kotipalvelut, sanottaisiin näkemiin 60 määräaikaiselle työntekijälle ja samalla lastattaisiin jäljelle jäävälle väelle kasapäin uusia töitä.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Jos tämä olisi elokuvaa, ruudussa vilahtaisi teksti: samaan aikaan toisaalla... Mutta tämä ei ole elokuvaa, ei edes tragikomediaa. Selvää tragediaa on sen sijaan tiedossa silloin, jos säästölista pannaan täytäntöön.
Hyvällä syyllä voi ja pitääkin kysyä, miten ja miksi sosiaali- ja terveystoimen yllätysylitys on syntynyt? Vastaukset eivät ehkä yllätä. Kummallisempaa on, että seurantajärjestelmä petti näin perusteellisesti.
Palvelujen tuottamisessa ja toimintatavoissa on varmasti tehostettavaa, mutta tuskinpa rahaa on turhiin palveluihin kulutettu.
Sosiaali- ja terveystoimen menot on vuosikausia laskettu omituisella periaatteella, jolla tiedetään jo alkuunsa, etteivät rahat tule riittämään. Missä muualla otetaan laskelmien pohjaksi se, minkä olisi edellisenä vuonna toivottu toteutuvan, eikä sitä, mitä ovat todelliset kustannukset?
Ennen joulua talousarviota runnottaessa oululainen konsensus vaarantui vajaan miljoonan euron punavihreästä korotuspaketista, jolla tietenkin tehtiin politiikkaa, mutta myös haluttiin saada lisää rahaa vanhusten ja vammaisten tarpeisiin. Paluupostissa tuli muilta puolueilta seitsemän miljoonan vastatarjous. Maa järisi hetken, mutta kallis budjettisopu säilyi. Lisäyksiksi sovittiin lopulta mitä suurimmassa yhteisymmärryksessä vajaa puoli miljoonaa euroa. Kaikki olivat tyytyväisiä.
Ilo oli lyhytaikainen.Konsensusrahojen hyvää tekevä vaikutus häipyi kuin tuhka tuuleen. Poliitikoilla on yhtäkkiä käsissään lähes viiden miljoonan euron kupla. Nyt sitä poliittista yhteisymmärrystä vasta kaivataankin.
Onko tämä nyt havainto-opetusta siitä, kuinka tarpeellista on tilaajatuottajamallin ujuttaminen myös sosiaali- ja terveystoimeen? Toisaalta kuntalaisten on varmasti vaikea ymmärtää, miksi systeemiä muuttamaan on tarpeen juuri nyt palkata liuta uusia johtajia.
Ei ole helppoa palvelujen tuottaminen suuressakaan yksikössä. Entä jos oikeassa ovatkin ne, jotka väittävät edullisimmiksi noin 10 000 asukkaan kuntia. Unohdetaanko Suur-Oulu ja palastellaan Oulu naapureille?