Pariisi 7. tammikuuta 2015. Pariisi 13. marraskuuta 2015. Bryssel 22.3.2016. Siinä lista runsaan vuoden aikana pelkästään manner-Euroopassa tapahtuneista terrori-iskuista. Kun listaan lisätään iskut Istanbulissa, Ankarassa ja Siinain yllä, terrorismin lyhyen ajan kokonaiskuva on synkkä.
Terrori-iskut Euroopassa ovat tihentyneet. Onko kysymys siitä, että niiden tekijät ja taustavoimat ovat joutuneet omilla sotatantereillaan ahtaalle ja siirtävät siksi maalejaan muualle? Vai onko kysymys siitä, että terrorismin muskelit ovat päinvastoin vahvistuneet?
Vaikka jokaikinen attentaatti on uusi isku vyön alle, ensimmäinen vaihtoehto tuntuisi suorastaan helpottavalta. Jälkimmäinen kylmäisi puolestaan entistä enemmän.
Sotatapahtumat viittaavat siihen, että kysymys olisi enemmänkin Isisin heikkenemisestä kuin vahvistumisesta. Kun sodassa näin käy, konstit yleensä kovenevat.
Heikentynyt Isis iskee Euroopan haavoittuvimpaan kohtaan, hakee riveihinsä uutta voimaa siellä turhautuneista muslimeista ja varoittaa sitä pakenevia, etteivät he ole turvassa Euroopassakaan.
Kun terroriteot jatkuvat jatkumistaan, tärkein ja vaikein vastattava on kuitenkin se kysymys, voidaanko silmittömän, viattomiin ihmisiin osuvan väkivaltamässäilyn jollei estämiseksi ainakin vähentämiseksi tehdä jotakin.
Terrorismia voidaan tylsyttää lisäämällä jo nyt tuskastuttavia turvatoimia lentokentillä ja muissa otollisissa iskukohteissa, lisäämällä verkko- ja puhelinvalvontaa, tukkimalla terrorismin rahahanoja ja ylipäätään tiivistämällä viranomaisyhteistyötä yli rajojen. Monet näistä toimista syövät tavallisten kansalaisten vapautta.
Keinovalikoimaan kuuluvat myös sotatoimet terrorismin alkulähteillä. Näin tehdäänkin muun muassa Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa ja Jemenissä.
Sotatoimien tulokset ja etenkin seuraukset ovat kuitenkin kyseenalaisia. Ollakseen todella tehokkaita niiden tulisi laajeta ilmaiskuista maaoperaatioihin, joihin ei haluta kotiin tulevien sinkkiarkkujen takia sitoutua. Maaoperaatio on sitä paitsi paljon helpompi aloittaa kuin lopettaa.
Väkivalta ei ole koskaan hyvä ratkaisu, mutta Isisin terroristit ovat osoittaneet, että muut keinot heidän kanssaan ovat pois suljettuja. He ovat vieneet väkivallan niin kuvottavalle tasolle, etteivät he jätä muuta mahdollisuutta.
Sodinta on vain yksi osa ratkaisua. Se tarvitsee tuekseen niin sanottua siviilikriisinhallintaa, jolla sodan repimiä yhteiskuntia autetaan jaloilleen. Siviilikriisinhallintakaan ei tuo välttämättä kestäviä ratkaisuja kuten etenkin Afganistanin esimerkki osoittaa.
Yksi ja hyvin kyseenalainen keino olisi tietysti panna Euroopan rajat kiinni. Helpommin sanottu kuin tehty. Valvonta söisi määrättömän ajan valtavasti resursseja.
Rajojen sulkemista vaativat pelaavat itse asiassa jihadistien pussiin. Ei ole tehokkaampaa keinoa ajaa Euroopassa olevia muslimeja jihadistien kynsiin kuin ylireagoida heidän provokaatioihinsa.
Brittilehti The Economist kirjoittaa tuoreessa numerossaan Isisille sopivan paremmin kuin hyvin, että presidentiksi haluava Donald Trump paasaa Yhdysvaltain rajojen sulkemisesta muslimeilta tai Ranskan presidentiksi pyrkivä Marine Le Pen vertaa kaduilla rukoilevia muslimeita natsimiehitykseen.
Lehden mielestä länsimaiden pitäisi pyrkiä eristämään radikaaliainekset ja välttämään muslimien valtavirran ajamista niiden syliin.
Ei ole olemassa helppoja vaihtoehtoja terrorismin kitkemiseksi, eikä siinä onnistuta täysin koskaan.
Surun keskellä ilmiö olisi syytä suhteuttaa. Euroopassa kannattaa muistaa, että sen omalla maaperällä kasvaneet terroristit tekivät pahaa jälkeä takavuosina. Terrorismi ei ole mikään uusi asia, vain sen mittasuhteet ja kohteet ovat.
Eurooppalaista alkuperää olevaa terrorismia murhineen, konekaappauksineen ja sieppauksineen on nähty Länsi-Saksassa ja Italiassa, Britanniassa ja Pohjois-Irlannissa ja Espanjassa.
Niinä aikoina ei vaadittu rajojen sulkemista eikä aitojen rakentamista. Terrorismi sortui tuolloin omaan mahdottomuuteensa tai ratkesi rauhanomaisesti. Ensimmäinen on mahdollista nytkin, toinen tuskin.