Kaksi miestä tuo vanhaa naista pyörätuolissa Oulun seudun yhteispäivystykseen. Näyttää, että naisella on todellinen hätä. Saako hän enää edes hengitetyksi?
Kolmikko juuttuu sisääntuloeteiseen, sillä ovi odotusaulaan on lukossa. Eteisessä pitää ilmoittautua lasikopin takana istuvalle hoitajalle, joka avaa oven todellisille avun tarvitsijoille, mutta nyt hoitajaa ei näy. On keskiyö. Sekunnit raksuttavat.
Saattajat hakkaavat hädissään lukossa olevaa lasiovea, ja vihdoin joku potilas aulasta hoksaa avata sen. Miehet etsivät kuumeisesti lääkäriä ja kun hänen ovensa löytyy, he koputtavat ja työntävät potilaan huoneeseen.
Pian hoitaja kiidättää juosten samaa vanhusta vuoteella erikoissairaanhoidon puolelle. Hänellä siis todellakin oli kiire.
"On se kumma, että edes henkitoreissaan tulevat ihmiset eivät meinaa päästä tänne sisälle", puuskahtaa sisääntuloeteisessä numerolappu kourassa hoitajalle vuoroaan odottava nainen.
Lasikopin takana ei vieläkään näy ketään.
Tämä syyskuinen tapaus kuvaa julkista terveydenhuoltoamme. Apua on vaikea saada, mutta kun oven rivan on vihdoin saanut auki, hoito pelaa.
Tilanne on ristiriitainen. Mitä virkaa on tasokkaalla hoidolla, jos sitä ei saa tai jos sitä pitää odottaa niin pitkään, että työkyky ja elämänhalu ehtivät mennä?
Jonottaminen vie yleensä eniten aikaa potilaan koko hoitoprosessista. Jonotamme ensin puhelimessa, jotta pääsemme anelemaan lääkärinaikaa portinvartijahoitajalta.
Minulle toimitukseen soitti viime viikolla oululainen eläkeläisnainen, joka kertoi, ettei hän saanut kolmen päivän tiiviin soittorumban aikana lainkaan yhteyttä terveyskeskukseensa.
Tuttavan hammas lohkesi, mutta ajan saanti venyi. Hoitaja kehotti laittamaan hampaankoloon purkan, ettei särkyneen hampaan kulma raavi poskea.
Suomalaisten pääsy sairaanhoitoon on jälleen heikentynyt, kertovat lokakuussa julkaistut valtakunnalliset tilastot. Elokuun loppua kuvaava tilanne on huonompi kuin vuotta aiemmin.
Jonot pitenivät kymmenessä sairaanhoitopiirissä, lyhenivät kahdessa ja pysyivät ennallaan kahdeksassa. Pohjoissuomalaisille hyvä uutinen on, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jonot lyhenivät.
Vielä viime keväänä Pohjois-Pohjanmaalla oli väkimäärään nähden Suomen pisimmät leikkausjonot, mutta nyt piiri on noussut enää neljänneksi huonoimmaksi. Vielä kehnommin sujuu Satakunnan, Kanta-Hämeen sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiireillä.
Koko maan tilannetta heikensi erityisesti se, että jonotusajat pitkittyivät silmätautien erikoisalalle eli lähinnä kaihileikkauksiin.
Lait tuntuvat olevan terveydenhuollossa vain suosituksia. Kaikista sairaanhoitopiireistä löytyy yhä potilaita, jotka joutuvat odottamaan hoitoa tai leikkausta yli lain salliman puolen vuoden määräajan.
Ajan saanti lienee arpapeliä tulevaisuudessakin, sillä hoidon kysyntä kasvaa nopeammin kuin resurssit. Suomalaiset kävivät viime vuonna terveyskeskuksissa enemmän kuin edellisvuonna. Eniten terveyskeskuspalveluja käytettiin vanhan Oulun läänin alueella.
Siitä huolimatta lääkärikäynnit terveyskeskuksissa ovat vähentyneet tasaisesti koko 2000-luvun. Suomalainen vieraili terveyskeskuslääkärillä keskimäärin puolitoista kertaa viime vuoden aikana. Yhä useampi saa nykyään avun lääkärin sijasta hoitajalta.
Terveyskeskuksen tai sairaalan ei pidä olla tavaratalo, jonne voi tulla kuka tahansa, miksi tahansa, milloin tahansa ja hakemaan mitä tahansa. Käynnille pitää löytyä perusteltu syy. Jokainen nuhanenä ei tarvitse lääkärinaikaa, vaikka sitä vaatisi.
Mutta kun tarve oikeasti on, avun pitäisi järjestyä ajoissa. Odottaminen tuhlaa rahaa ja on epäinhimillistä - mutta toivottavasti se ei sentään tapa ketään?