Ruotsalainen Dagens Industri -lehti kohautti äsken Helsingin herrakabinetteja kertomalla nimettömään suomalaislähteeseen viitaten, että eurokomissaari Erkki Liikanen olisi unelmaehdokas johtamaan Helsingin Etelärannan uutta edunvalvontajärjestöä, jonka perustamisesta on määrä päättää vielä ennen kesää. Uutta järjestöä kasataan yhdistämällä toisiinsa teollisuuden ja työnantajien TT ja palvelutyönantajien PT.
Kohahduksen aiheutti politiikka. Olisi aikoihin eletty, jos Etelärannan patruunat ja vuorineuvokset valitsisivat pääedunvalvojakseen tunnetun sosiaalidemokraatin. Ilman nimettömän lähteen ihastusta Liikaseen ja hänen kykyihinsä Dagens Industrin tiedoille olisi vain naureskeltu. Kaikkea ne ruotsalaiset keksivätkin...
Lausunto sai kuitenkin monet mietteliäiksi. Entäpä jos sittenkin?
TT:n hallitus osoitti ennakkoluulottomuutensa valitsemalla entisen maatalousministerin Kalevi Hemilän Johannes Koroman seuraajaksi vuosi sitten tammikuussa. Miksei sitten Liikanenkin? Elinkeinoelämän edunvalvonnan painopiste on nykyisin Euroopassa. Liikanen on siellä kuin kotonaan 14 Keski-Euroopassa viettämänsä vuoden jälkeen.
Vasta viime elokuussa TT:n johdossa aloittanut Hemilä olisi terveenä miehenä ykkösehdokas yhdistettävän järjestön johtoon. Tämän hetken arvio on, ettei nykyisin jo kotonaan toipuva Hemilä palaa entisiin tehtäviinsä. Lupaavasti alkanut ja suuria toiveita sisältänyt ura katkesi dramaattisesti viime syyskuussa, kun Hemilä sai vakavan sairaskohtauksen kesken työpäivänsä.
Liikasen paluu Suomeen on ollut tiedossa jo pitkään. Unionille valitaan uusi komissio kesäkuun eurovaalien jälkeen. Liikanen kertoi eilen Ylen Lauantaiseurassa vapautuvansa kovapalkkaisesta hommastaan lokakuun lopussa, eikä hänellä ole uutta työpaikkaa vielä tiedossa. Hän janoaa uusia haasteita, ja hänelle kelpaisi jopa vanha ulkoasianneuvoksen virka ulkoministeriössä. Se on perua hänen suurlähettiläsajoiltaan.
EU:n komission jäsen ei voi hyväksyä mitä tahansa pilipalitarjousta. Uuden tehtävän statuksen pitää olla korkea. Yhdistetyn edunvalvontajärjestön johtajuus täyttäisi ainakin tämän ehdon, ja tapa, millä Liikanen asetteli sanansa Lauantaiseurassa, viittasi siihen, että homma saattaisi kiinnostaa häntä.
Ongelmana on kuitenkin komission jäsenille lankeava karanteeni. He eivät voi ottaa ilman siirtymäaikaa vastaan työtä, joka liittyy läheisesti heidän tehtäviinsä komissiossa. On kyseenalaista, voisiko Liikanen hypätä suoraan Brysselistä teollisuuden ja palvelualojen uuden järjestön johtoon ensi vuoden alussa, jolloin sen on määrä aloittaa. Karanteenin mahdollisuus on ainakin selvitettävä. Hän toimenkuvaansa kuuluvat nimittäin tietyt teollisuuden asiat Brysselissä.
Liikasen Eteläranta-pestin puolesta ei ole juuri lyöty vetoja Suomessa huolimatta siitä, että vanha vasemmistoradikaali ja Suomen EEC-sopimuksen vastustaja on luonut täysin nahkansa Euroopan turuilla ja toreilla. Liikasen kääntymys tapahtui jo Harri Holkerin hallituksessa 1987-1990. Hän kantoi silloin valtiovarainministerinä enemmän huolta valtiontalouden tilasta kuin SDP:n kannatuksesta, vaikka nousi ministeriksi puoluesihteerin vakanssilta.
Liikanen paimensi esimerkiksi SAK:ta ja sen kapinoivia jäsenliittoja tulosopimuksen taakse niin, että häneltä olivat mennä hermot. Ne, jotka näkivät ja kokivat sen, eivät ainakaan epäile hänen haluaan ja kykyään valvoa elinkeinoelämän etuja jopa samassa pöydässä ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
Liikasella on monia muitakin etuja puolellaan edunvalvonnan kannalta. Hän tuntee Euroopassa lähes kaikki tärkeät henkilöt ja hänen asiaosaamisensa on erinomainen. Hän on yhä sosiaalidemokraatti, mutta hän on tainnut etääntyä henkisesti melko kauas rividemarin maailmankuvasta.
Siitä huolimatta on vaikea uskoa ainakaan tältä istumalta, että Liikasesta kuoriutuisi vielä suurteollisuuden korkea edunvalvojakin. Henkistä ja poliittista voi olla liikaa puolin ja toisin.
Liikanen oli ehdolla myös Sitran johtoon, toiseen kovapalkkaiseen hommaan. Siihen hän olisi sopinut taustansa takia mainiosti, mutta hanke sai nolon lopun. Liikanen meni Sitran konsulttien tentittäväksi marraskuussa Helsinkiin. Konsultit eivät tienneet, että ratkaisu oli jo tapahtunut kulissien takana. Sitralle oli valittu uusi johtaja, Esko Aho. Liikanen tiesi ja paljasti salaisuuden haastattelijoilleen.
Vaikka Sitra meni sivu suun, tieto Liikanen työpaikkatarpeesta meni perille.
Mihin käytetty eurokomissaari pannaan? Liikasen kokemus ja näkemys on ainutlaatuista. Sitä pitäisi voida hyödyntää, maan parhaaksi.
Plakkarissa on vielä ainakin yksi merkittävä mahdollisuus: SDP:n puheenjohtajuus, jonka avulla voi päästä pääministeriksi. Paavo Lipposen vaihtuminen Liikaseen takaisi sen, ettei SDP:n linja muuttuisi ainakaan nykyistä paljon ahdaskatseisemmaksi ja sisäänpäin lämpiävämmäksi. Paineita siihen on nimittäin melkoisesti.
Liikanen jatkaisi ainakin Lipposen visionääristä Eurooppa-politiikkaa. Hän tajuaa myös globalisaation merkityksen ja tietää, kuinka kauaksi tulevaisuuteen suuren puolueen puheenjohtajan pitää katseensa suunnata. Ongelma on vain siinä, valittaisiinko Liikanen tehtävään, vaikka ilmoittaisi haluavansa siihen.
Hän ei ole ollut koskaan kansan tai järjestöväen erityissuosikki. Hän on elänyt pitkään herraskaista elämää. SDP:n järjestöväki tuskin tuntee enää kunnolla häntä ja taitaa jo katsella entistä puoluesihteeriään nenänvartta pitkin. Sen perusmakua vastaa paljon paremmin nykyinen puoluesihteeri Eero Heinäluoma.