Monelle on vaikea myöntää kärsivänsä alkoholismista, huumeidenkäytöstä, perheväkivallasta tai psyykkisestä sairaudesta.
Ongelmansa kieltävän ihmisen auttaminen saattaa tuntua toivottomalta taistelulta. Luovuttaa ei kuitenkaan saa, neuvoo psykiatri Claes Andersson.
– Suurin virhe on, että työpaikoilla etenkin alkoholi- ja huumeongelmien annetaan olla ennen kuin on liian myöhäistä, Andersson sanoo.
Anderssonin mukaan on väärin paeta vastuutaan. Ei haluta sekaantua, mutta juuri se olisi kanssaihmisen velvollisuus.
Tilanne voi olla hankala, jos auttaja itse on kovin lähellä. Hän ei ehkä näe tilannetta selkeästi ja saattaa myös olla itse osa ongelmaa. Tällaisissa tilanteissa on erityisen tärkeää hakea ulkopuolista apua.
Ystävän tai omaisen ei tarvitse sietää rajattomasti. Andersson mainitsee esimerkiksi, että maanisdepressiivisille henkilöille masennus saattaa olla tapa hallita tilannetta tai käyttää valtaa. Henkilö saattaa sanoa, että kukaan ei rakasta minua eikä voi auttaa ja näin käyttää sairautta hyödykseen.
Tällaiseen peliin läheisen ei kannata lähteä mukaan, vaan ottaa yhteyttä ammattilaisiin.
Sairaudesta kärsivä saattaa myös käyttää puolustusmekanismia, jossa hän syyttää sairauttaan aivan kaikesta. Anderssonin mukaan esimerkiksi rajatilapersoonallisuudesta kärsiville ja alkoholisteille on tyypillistä, että he pyytävät toista auttamaan, mutta eivät itse muuta mitään.
Se, joka puuttuu ongelmaan, saa helposti palkaksi ystävyyden katkeamisen. Auttaja joutuu ottamaan iskuja vastaan, mutta ainakin hän on yrittänyt.