Edesmennyt keskustapoliitikko Johannes Virolainen kysyi kokoomukselta sen vuoden 1979 vaalivoiton jälkeen, mitä ulkopoliittisessa paitsiossa ollut puolue aikoo tehdä vaalivoitollaan. Samaa voi nyt kysyä kaikenlaisilta niin sanotuilta EU-kriittisiltä voimilta europarlamenttivaalien jälkeen.
Parlamenttiin valittiin runsaat sata edustajaa, jotka suhtautuvat vaihtelevan kielteisesti Euroopan unioniin ja joista osa edustaa ääriliikkeitä rasismista fasismiin. Suurimmat määrät heistä kuuluvat Ranskan kansalliseen rintamaan FN:ään ja Britannian itsenäisyyspuolueeseen UKIP:iin.
Jo etukäteen oli tiedossa, että nämä suuntaukset voittavat lisäpaikkoja. Yhtä hyvin oli tiedossa, että ryhmien on vaikea sopia samaan poliittiseen ryhmään. Näin näyttää todellakin käyvän. Siitä seuraa, että ryhmien todellinen vaikutusvalta uhkaa hajota ennen aikojaan ja jäädä pienemmäksi kuin niiden nimellinen voima edellyttäisi.
Europarlamenttiin voi perustaa poliittisen ryhmän, jos siihen saadaan kerätyksi parlamentaarikkoja vähintään 25 vähintään seitsemästä jäsenmaasta. Reunaehtojen täyttäminen voi osoittautua näille ryhmille hankalaksi, osin jopa ylivoimaiseksi tehtäväksi.
Avainasemassa olevat FN ja UKIP tuskin mahtuvat saman poliittisen katon alle, koska UKIP pitää FN:ää rasistisena. Kysymys on paitsi ideologisista eroista myös niiden johtajien Marine Le Penin ja Nigel Faragen välisestä johtajuustaistelusta.
EU-kriittiset voimat jylläsivät useimmissa jäsenvaltioissa. Jos ne eivät pysty yhteistyöhön alkavalla parlamentin viisivuotiskaudella ja jos ryhmien voima lisäksi tuhrautuu sisäiseen nahisteluun, niiden poliittinen uskottavuus hupenee. Nousun taustalla on Euroopan unioniakin ravistellut talouskriisi. Sen helpottaessa äärisuuntausten vetovoima yleensä hupenee.
Todennäköinen vaihtoehto onkin, että näiden ryhmien aika menee ei-äänestysnapin paineluun ja palopuheiden pitoon kotimaisille yleisöille. Vaalivoitot saattavatkin vaikuttaa enemmänkin jäsenmaiden sisäpolitiikassa kuin EU-tasolla.
Äärisuuntien rynnistyksestä voi seurata se, että parlamentin maltilliset voimat tiivistävät yhteistyötään. Sitä testataan EU:n huippuvirkojen täytössä. Salkkupelissä ovat vastakkain enemmänkin yhtäältä jäsenmaat ja toisaalta parlamentti.
Niin sanottujen EU-kriittisten voimien järjestäytyminen koskee Suomessa perussuomalaisia. Puolue ei ole vieläkään pukahtanut, mihin poliittiseen ryhmään sen kaksi euroedustajaa aikoo liittyä. Todennäköisimmältä vaikuttaa, että puolue liittoutuu UKIP:a edustavan EFD:n tai brittikonservatiiveja edustavan ECR:n kanssa.
Perussuomalaiset ovat eduskuntavaalien lähetessä hivuttautuneet Timo Soinin johdolla kohti hallituskelpoisuutta. Puolueen ryhmävalinnalla on tämän takia merkitystä myös sisäpoliittisista syistä. Liittoutuminen jyrkimpien voimien kanssa olisi perussuomalaisilta harha-askel, jota Soini tuskin antaa ottaa.
Pääkirjoitus