Kolumni

Mitä ta­pah­tui­si, jos kansa saisi päät­tää?

Kuinka vaikeaa voi olla tehdä järkeviä ja reiluja päätöksiä, jotka perustuvat tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen?

Kuinka vaikeaa voi olla tehdä järkeviä ja reiluja päätöksiä, jotka perustuvat tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen?

Ei poliittista peliä, ei suhmurointia ja vatulointia, ei tuleviin vaaleihin valmistautumista, ei huutelua oppositiosta, ei vastuunpakoilua, ei omien etujen ajamista, ei muiden polkemista ja itsensä jalustalle nostamista – siinä monia mainioita lähtökohtia yhteisten asioiden hoitamiselle.

Valitettavasti vain vallitseva politikoinnin todellisuus on jotain ihan muuta.



Meidän demokratiamme vaatii pientä viilaamista.

Nyt osa kansasta äänestää pienen pienestä piiristä edustajat kaikille.

Tällä tavoin valituksi tulleita kutsutaan kansan edustajiksi, vaikka eivät he oikeasti kansaa edusta, vaan sitä omaa viiteryhmäänsä, joka heidät, tarkoituksellisesti tai vahingossa, on valtaan nostanut.

Edustuksellista demokratiaa, sanotaan.

Pöh, sanon minä.



Viisaampaa kuin panna yhteen läjään kaksisataa umpipoliittista, toinen toistaan viisaampaa ja parempaa peluria, on antaa kansan päättää suoraan omista asioistaan, ihan itse.

Normaalilla maalaisjärjellä varustetun tavallisen talliaisen arvot ja ajatukset ovat kaikessa konstailemattomuudessaan juuri sitä, mitä nyt vaaditaan kaikkea kansaa koskevaan päätöksentekoon.

Parasta olisi, jos kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset äänestäisivät päivittäin.

Juuri ennen iltauutisia olisi puoli tuntia aikaa äänestää asiasta, jonka osaava virkamies- ja -naiskunta olisi valmistellut perinpohjaisesti asiantuntijuuttaan säästelemättä.



Tiivistäjävirkailijan käsissä kahdeksi A4-arkiksi puristettu, päätöksenteon pohjana toimiva tietopaketti havainnollistavine kuvineen olisi koko päivän nähtävillä ja vapaasti tutustuttavissa Internetissä ja teksti-tv:ssä.

Kansalainen painaisi iltasella henkilökohtaista äänestysnappiaan, ja kansanvalta toteutuisi suorasti, rehdisti ja kauniisti.

Tietokone raksuttaisi äänestystuloksen valmiiksi seuraavaksi aamuksi, ja siitä olisi sitä seuraavan päivän lehdessä pieni maininta Kotimaan uutisia -osion lopussa.



Koska henkilökohtaisia äänestysvimpaimia tuskin saadaan jokaiseen äänioikeutettuun kouraan ihan lähiaikoina, tulisi edustava otos kansan näkemyksistä koota puhelingallupilla.

Kyselyn päivän polttavista poliittisista painotuksista hoitaisivat miellyttävä-ääniset Antti Reini ja Vappu Pimiä.

Päätöksenteko sujuisi puhelimessa jouhevasti ja kasvottomasti virhemarginaalin ollessa alle kolme prosenttiyksikköä.



Huonon politiikan syntipukiksi eivät enää joutuisi hallitusvuorossa olevat puolueet, vaan päätökset kumpuaisivat kansasta, ja niihin olisi tyytyminen.

Kukaan ei valittaisi, sillä jokainen tietäisi, että ennemmin tai myöhemmin pääsisi myös itse vaikuttamaan.



Luulen, että Suomi ei vielä kiistattomista eduista huolimatta ole valmis kansalaislähtöiseen päätöksentekoon, vaan kansanedustajat tulevat edelleen olemaan niitä, joille vastuu ja verottomat kulukorvaukset ulkoistetaan.

Edustajien valintamenettelyssä kuitenkin on rutkasti parantamisen varaa.



Kansaedustajaksi ei pitäisi voida pyrkiä. Kansanedustajaksi pitäisi tulla valituksi arpajaisissa, jotka aina vuoden alussa järjestettäisiin ja Yleisradion kanavilta suorana lähetettäisiin.

Aulis Gerlander nostaisi valtavasta puukorvosta kaksisataa kertaalleen taitettua lappusta, lukisi niistä rauhallisesti mutta päättäväisesti valituksi tulleen edustajan nimen ja asuinpaikkakunnan, jotka myös tv-ruudussa näkyisivät, ja sitten se olisi virallista.



Nakki napsahtaisi kohdalle ehkä kerran elämässä tai sitten ei, mutta jos niin kävisi, hoitaisi kansalainen velvollisuutensa mukisematta, saisihan hän siitä kelvollisen korvauksen.

Vaikka eipä raha tehtävän hoitamisen kannalta tärkeintä olisi, vaan mahdollisuus vaikuttaa oman maan asioihin.

Tyytymättömyyden määrä on vakio.

Riippumatta siitä, ketkä ovat vallassa, noin puolet kansasta on sitä mieltä, että päätökset ovat ihan tyhmiä.



On siis aivan yksi hailea, ketkä eduskunnan penkkejä kuluttavat ja sijoittuvat satunnaisesti jonnekin jaa-ei-tyhjiä-poissa-akselille.

Kansan ei saa antaa päättää, koska kansa päättää väärin, sanovat poliitikot, jotka aina ovat oikeassa.

Jos kansa ihan oikeasti saisi itse päättää omista asioistaan, kaikki olisi toisin.

Vai olisiko sittenkään?


Kirjoittaja Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.