Lopultakin Suomen parhaimmisto, opiskeleva nuoriso, on vetänyt itsensä ulos poterosta ja lähtenyt kaduille melskaamaan. Hienoa. Sitten Erkki Tuomiojan ja Vanhan valtauksen päivien mitään ei ole tapahtunutkaan. Hurahtamista taistolaisuuteen ei lasketa.
Entinen velkainen ja köyhä Tampereen yliopiston opiskelija voi kyllä ihmetellä, minkälaiselle sukupolvelle suuret ikäluokat isänmaansa jättävät. Parin vuosikymmenen kuluttua Raimo Sailas ja muutkin 1940-luvulla syntyneet on kuskattu navetan ylisille. Hyvinvointiyhteiskunta on romahtanut, kun ei enää ole ketään, joka tekisi töitä ja maksaisi veroja.
Voisi myös ihmetellä, onko yliopiston opiskelija-aines Vanhan valtauksen päivistä tyhmistynyt niin, että maisterin papereiden saaminen kestää pian parikymmentä vuotta. Jos hyvin käy, töitä ei tarvitse tehdä päivääkään. Lukiosta yliopistoon ja yliopistosta ulos nelikymppisenä. Kun tuonikäiset eivät enää kelpaa työelämään, ei kun eläkkeelle.
Nykyajan opiskelijan asiat ovat kohtalaisen hyvin, vaikka näin ei tietenkään saa sanoa. Opintotuki on suorastaan antelias 1960-lukuun verrattuna, jolloin ei ollut tukea lainkaan. Oli vain velkaa, osapäivätyötä, kesä-, joulu- ja pääsiäistyötä ja ruokapaketteja vanhemmilta. Töihin oli mentävä niin nopeasti kuin suinkin, kesken kaiken. Siinä rytäkässä valmistuminenkin saattoi siirtyä muutamalla vuodella.
Tuolloin olivat kuitenkin muutamat asiat paremmin kuin nyt. Inflaatio söi lainat, kun lainakorot painuivat miinukselle. Työtä riitti kaikille. Nyt yliopistot, korkeakoulut ja muut opinahjot ovat pullollaan opiskelijoita, joilla ei mitään varmuutta työpaikasta. Ei ainakaan ennen kuin suuret ikäluokat on kyörätty työmarkkinoiden ulkopuolelle. Opiskelijat tekevät viisaasti, kun eivät ota ristikseen lainataakkaa.
Valtiovalta pelkää sosiaalivaltion romahtavan veronmaksajien puutteeseen, ellei ihmisten työura nykyisestä pitene. Siksi eläkkeelle lähtöä halutaan siirtää ja opiskeluaikoja rajoittaa. Puheet elinikäisestä oppimisesta on unohdettu.
Jos joku haluaa olla töissä ja valmistua mainoskatkoilla maisteriksi, niin mitä se valtiolle kuuluu? Pääministerikin oli yliopiston kirjoissa peräti 14 vuotta.
Valtion koulutuspolitiikka on jo pitkään vaikuttanut järjettömältä. Korkeakoulutuksesta on tehty itseisarvo. Opiskelijoita oli vuonna 2000 lähes 165 000, mutta oliko heille riittävästi opettajia ja ohjaajia? Ilman maisterin papereita et ole mitään. Kuitenkin maassa on huutava pula ammattimiehistä, jotka tienaavatkin paremminkin kuin monet maisterit.
Keskustelussa on ratkaisuksi esitetty opintorahan porrastamista. Jos sitä korotettaisiin reilusti opiskelujen kolmeksi ensimmäisiksi vuodeksi, opiskelija voisi valmistua kandidaatiksi ilman huolen häivää.
Sen jälkeen opintotuki muuttuisi lainapainotteiseksi, ja vastuu opiskelujen rahoittamisesta siirtyisi opiskelijalle. Hän voisi rahoittaa maisterin opinnot ottamalla lainaa tai tekemällä osa-aikatyötä. Näin on tehty ennenkin. Näin tehdään nytkin. Työkokemus opiskelun lomassa on vain hyödyksi. Se mahdollistaa joustavan opiskelun ja tulevaisuuden työpaikan.
Yliopistot voisivat rekisteröidä opiskelijat täyspäiväisiin, osapäiväisiin ja poissaoleviin. Kukin valmistuu sitten kun valmistuu. Toiset nopeasti, toiset eivät sitten millään. Mitä pahaa akateemisessa vapaudessa oikein on?