Presidentti Urho Kekkonen sanoi aikoinaan, että jos kerran jonkin pitää olla sekaisin, olkoon se sitten sisäpolitiikka.
Kun sisäpolitiikkaa seuraa vuosikymmeniä myöhemmin, vuosi ennen eduskuntavaaleja, Kekkosen sananpaukaus on taas ajankohtainen ja käy toteen valitettavan hyvin.
Satamat ovat seisseet jo yli viikon, valtio ottaa uutta velkaa urakalla, työurien pidentäjät taitavat ehtiä eläkkeelle ennen kuin tulee valmista, bruttokansantuote romahti viime vuonna eniten sitten sisällissodan. Tästä kaikesta huolimatta puolueet enimmäkseen näpräävät oikeasti isojen asioiden rinnalla sittenkin toisarvoisten kysymysten parissa.
Uusi ja erityisen huolestuttava piirre on se, että suurimmat puolueet, joilta jos keiltä on lupa odottaa vastuullisuutta, ovat alkaneet irtautua edustajiensa nimissä tehdyistä sitoumuksista ennen kuin papereihin kirjoitettujen nimien muste on ennättänyt kuivua. Tällainen peli kyllä tuo politiikkaan jännitystä, mutta myös epäluottamusta ja kyräilyä.
Politiikka on karannut kevätlaitumelle siksi, että eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Vaalikenttien kutsu panee aina jämäköitymään ja nostamaan profiilia kaikessa mahdollisessa. Se ei ole pahasta, mutta niin ei pitäisi käydä todella tärkeiden asioiden kustannuksella. Toivon mukaan hötäkässä ei unohdu se ikävä tosiasia, että vaalien jälkeen näiden samojen puolueiden pitää muodostaa vahva hallitus. Sitä tarvitaan, koska edessä on itkua ja hammasten kiristystä eli verojen korotuksia ja menoleikkauksia.
Sosiaalidemokraattien aloittama repivä politikointityyli näyttää nyt tarttuneen etenkin keskustaan mutta myös kokoomukseen. Keskustan kannatus laahaa mielipidetiedusteluissa kokoomuksen ja SDP:n takana alle 20 prosentissa. Paniikkinappulaa painoivat nyt jo puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli. He kyseenalaistivat sen, seisooko keskusta perustuslakikomitean vaivoin aikaansaadun esityksen takana. Tämä asia saatiin sentään nopeasti pois päiväjärjestyksestä.
Vaikka vuoden päästä jaetaan ensin eduskunta- ja sitten ministeripaikat, vaalikampanjan yhdeksi kärkiaiheeksi näyttää nousevan presidentti ja hänen valtaoikeutensa. Keskustan johdon operaatio kielii, että puoluetta polttelisi hyödyntää aihetta vaaleissa, demarien vanavedessä. Keskustaa arveluttaa vanhana Kekkos-puolueena presidentin vallan vähentäminen.
Keskustan johto avasi hetkeksi perustuslakikomitean esityksestä kohdan, joka koskee presidentin valtaa päätettäessä kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä. Demarit ehtivät kiitellä keskustan tuloa samoille linjoille presidentin valtaoikeuskysymyksessä. Jos keskusta ja kokoomus eivät olisi laukaisseet kiistaa nopeasti, koko valtiosääntöuudistukselle olisi voinut käydä köpelösti. Komitean esittämää mallia, jossa eduskunnan ja hallituksen yhteinen kanta voittaisi presidentin kannan esimerkiksi Nato-ratkaisussa ja kriisinhallintajoukkojen lähettämisessä, on pidetty demarien ideana. Ei voi välttyä ajatukselta, oliko malli SDP:n poliittinen aikapommi, jolla yritettiin räjäyttää koko perustuslakiremontti taivaan tuuliin.
Keskustan toinen irtiottoyritys koskee vaalijärjestelmän uudistusesitystä. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoi Yleisradiossa, että kaikkien kolmen suuren puolueen tulee olla samaa mieltä vaalijärjestelmän uudistamisesta. Jos tämä on puolueen linja, uudistusesitys on tuhoon tuomittu. Demarit ovat jo lytänneet uudistushankkeen, vaikka eivät yksin pystyisikään kaatamaan sitä.
SDP ja keskusta ovat hakeneet toisiaan jo kahdessa painavassa kysymyksessä. Tästä voi haistella pariakin asiaa: molemmat hakevat yhteistuumin keinoja viedä kokoomukselta luvassa ollut vaalivoitto. Toiseksi, jos yritys onnistuu, seuraako sitä myös punamultayhteistyö? Myös kokoomus on liittynyt veneen keikuttajien joukkoon. Sen ministeriryhmän äkkinäinen päätös lykätä Yleisradion hallinto- ja rahoitusuudistus yli vaalien näyttää vastavedolta SDP:n ja keskustan taktikoinnille. Siirron perimmäinen motiivi lienee välttyä tekemästä arvostellusta Yle-maksusta kuumaa vaaliperunaa. Lykkäyksen outo junailu ja ontuvat perustelut paljastivat kuitenkin kokoomuksen peruspulman eli heikon poliittisen pelisilmän.
Tuleva ydinvoimaratkaisu nousee eduskuntavaalien kannalta avainasemaan. Se on poliittisesti räjähdysherkkä ja kirjaimellisesti megaluokan päätös. Kokoomus ajaa kolmea rakennuslupaa. Yksioikoinen linja voi kostautua poliittisesti juuri vaalien alla, sillä ydinvoimakysymys heiluttelee herkästi kansalaisten mielipiteitä. Jos keskustan ja kokoomuksen yhteistyö ontuu saati pettää ydinvoimaratkaisussa, keskusta ja SDP voivat löytää siinäkin yhteisen sävelen.
Elämme siis poliittisesti jännittäviä aikoja. Sirkushuveja on luvassa, mutta leivästä ei voi mennä takuuseen.