Miten on, lainaisitko sokeria naapurillesi? Testikierros muutamassa Höyhtyän kerrostalossa osoittaa, että hädän hetkellä voi ja kannattaa kääntyä naapurin puoleen.
"Ai haluat sokeria?" on opiskelija Jani Teron pöllämystynyt ensireaktio, kun naapuriksi naamioitunut toimittaja tulee pyytämään puuttuvaa leivonta-ainesta. "Täytyy käydä katsomassa, onko minulla sitä", Tero lupaa.
Naapuriin tutustuminen alkaa välittömästi, sillä Tero juttelee mukavia penkoessaan kaappejaan. Sokeria löytyy pussillinen, joka on suljettu ilmastointiteipillä.
"Riittääkö tuo? Ilmastointiteippi on muuton jäljiltä. Muutin pari vuotta sitten", Tero myhäilee. Keskustelu jatkuu iloisesti. Naapurin kanssa juttelu on selkeästi saanut hyvälle mielelle.
Pieni apu on suuri alku
Vaikka sokerin voisi käydä hakemassa lähikaupasta, naapurin pienikin apu voi olla korvaamatonta. Jo leivonta-aineksen pyytäminen lainaksi on yhteisöllisyyden alku, kertoo sosiaalipolitiikan tutkija Irene Roivainen.
Avuntarve on helposti hyväksyttävä syy ottaa yhteyttä kenties ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen voi jo kysellä kuulumisia.
"Jos on joskus pyytänyt pientä apua, voi joskus lähestyä myös isomman asian kanssa", Roivainen lisää.
Testin paljastuttua Jani Tero pysyy tyynenä. "Ajattelinkin, kuinka joku muka sokeria tulee lainaamaan."
Seesam aukene?
Myös oven avaaminen odottamattomaan ovikellonsoittoon vaatii rohkeutta. "Kodissaan olevat ihmiset pelkäävät kaikkea, mikä on sen ulkopuolella. Kotonaan ihminen kokee olevansa turvassa. Oven avaaminen on hyvin vaarallista, sillä paha maailma pääsee sisään", sanoo naapuriyhteisöjä tutkinut sosiologian professori Raimo Blom.
Taikasanat eivät auta. Kymmenen asunnon ovi pysyy tiukasti kiinni, vaikka elämisen äänet kaikuvat rappukäytävälle asti. Yhdennellätoista ovella tärppää. Avaamaan tulee opiskelija Liisa Sulku, 19, ja myös sokeria löytyy.
"En olisi muuten tullut avaamaan, mutta odotan äitiä kylään. Kun et ollutkaan äitini, ihmettelin, mitä asiaa kenelläkään voi olla", Sulku paljastaa. Itse hän ei kovinkaan helposti menisi lainaamaan naapurilta.
Matka jatkuu seuraavaan kerrostaloon ja nimettömälle ovelle.
Vaikka sokerinlainaajan kohtaaminen on hämmentävää, oven takana seisoskelevalla Minna Lehdolla on kokemusta myös tiiviistä naapuriyhteisöstä.
20-vuotias Lehto kertoo asuneensa aiemmin kuuden asunnon talossa, jossa kaikki tunsivat kaikki. Naapurilta saattoi lainata WC-paperia keskellä yötä. Nykyisen asunnon ovelle ei ole käynyt vielä yksikään naapuri koputtamassa.
"Mitään kyttäämismeininkiä ei ollut. Minusta naapurin kanssa ei tarvitse olla sydänystävä, mutta joku heistä olisi hyvä tuntea. Voisi pyytää hänet vaikka kastelemaan kukkia loman ajaksi", Lehto pohtii.
Naapuriyhteisö voi olla kuitenkin tiiviydessään myös ahdistava. Naapuriin tutustumisen ei saa olla pakollista. "Jos yhteisö on liian painostava, voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi tai valvotuksi. Maailmassa, jossa kaikenkaltainen valvonta lisääntyy, ihminen kaipaa yksityisyyden edes kotiinsa", Raimo Blom sanoo.
Viimeisessä asunnossa vastaanotto on hieman epäileväisempi. Ikääntynyt pariskunta keskustelee hetken keskenään ja tuo sokeria. Ovi sulkeutuu nopeasti. Olo on orpo, kun käteen jää vain sokeripussi.