Mitä kuuluu, Satu Saa­ri­nen? "Joka päivä kun tulen töihin, olen on­nel­li­nen"

Tuomiorovasti Satu Saarinen aloitti uudessa tehtävässään pari kuukautta sitten. Kaleva.fi kysyi tältä pääsiäisen alla tiistaina, miten elämä uuden työn parissa sujuu.

Satu Saarinen aloitti uudessa tehtävässään Oulun tuomiorovastina tammikuun lopussa.
Satu Saarinen aloitti uudessa tehtävässään Oulun tuomiorovastina tammikuun lopussa.
Kuva: Tiina Wallin

Oulujoen seurakunnan kirkkoherrana aikaisemmin toiminut Satu Saarinen valittiin tuomiorovastin virkaan viime vuoden loppupuolella. Saarinen vihittiin uuteen tehtäväänsä pari kuukautta sitten tammikuun lopussa.

Kaleva.fi kysyi Saariselta pääsiäisen alla tiistaina, miten elämä uuden työn parissa sujuu.  


Hei Satu! Mitä kuuluu?

 Kiitos kysymästä, oikein hyvää. Tässä on hiljainen viikko meneillään ja tavattiin juuri kollegan kanssa piinaviikon laten merkeissä. Ollaan tällä viikolla luettu kirkoissa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, se hiljentää tämän ajan kärsimyksen äärelle. Eli kuuluu sekä hyvää, mutta toisaalta tämä on sellaista syväpaastoa. 


Aloitit Oulun tuomiorovastina tammikuun lopussa. Miltä työ vaikuttaa parin kuukauden perusteella?

 Joka päivä kun tulen töihin, olen onnellinen. Täällä on mahtavat työkaverit ja seurakuntalaiset! Lisäksi ohjelmassa on koko ajan kiinnostavia tapahtumia ja meillä on mahtavia yhteistyökumppaneita.


Olet tällä hetkellä Suomen ainoa naispuolinen tuomiorovasti. Minkälaisen vastaanoton olet saanut?

– Vastaanotto on ollut todella hyvä. Olen saanut ihmisiltä paljon positiivista palautetta ja kannustusta.


Pitääkö työ kiireisenä näin pääsiäisen aikaan?

– En koe kiirettä, vaikka tämä onkin kirkkovuoden suurin juhla ja siihen valmistaudutaan. Olemme jakaneet työtehtäviä, joten kiirettä ei tule, vaikka hiljaisella viikolla tapahtuu paljon, Meillä on esimerkiksi Oulun tuomiokirkko pääsiäisen aikaan avoinna aamusta iltaan vapaaehtoisten voimin. Siellä voi hiljentyä tai meditoida linnunlaulun soidessa taustalla.


Miten itse vietät pääsiäistä?

– Työn kautta kirkollisissa merkeissä. Olen töissä kiirastorstaina ja maanantaina, mutta muuten vapaalla. Vapaalla aion käydä kirkossa, käyn ehkä pääsiäisyön messussa lauantaina. Muuten vietän pääsiäistä hyvän ruoan parissa. 


Kaleva.fi kysyy kuulumisia henkilöiltä, jotka ovat tuttuja Oulusta tai muualta lähiseudulta. Kerro alla olevaan kommenttilaatikkoon, kenen kuulumisia sinusta toimituksen kannattaisi kysyä.