Mitä kuuluu, Marko "Su­per­mas­sa" Sa­vo­lai­nen? "Kyllä ne kisat on ki­sat­tu" – nuo­ril­le painava va­roi­tus do­pin­gis­ta

Kehonrakentaja Marko "Supermassa" Savolainen oli 1990-luvun isoin ilmiö Suomen bodauspiireissä. Nuori mies kasvoi hirmuista vauhtia, voitti Suomen mestaruuden ja pääsi jo varhain ammattilaislavoille.

Marko Savolainen viihtyy edelleen kuntosalilla, vaikka kisahommat ovat taakse jäänyttä elämää.
Marko Savolainen viihtyy edelleen kuntosalilla, vaikka kisahommat ovat taakse jäänyttä elämää.
Kuva: Marko Savolaisen Facebook-kuva

Kehonrakentaja Marko "Supermassa" Savolainen oli 1990-luvun isoin ilmiö Suomen bodauspiireissä. Nuori mies kasvoi hirmuista vauhtia, voitti Suomen mestaruuden ja pääsi jo varhain ammattilaislavoille.

Hänet muistetaan ennen muuta vuonna 1997 Helsingissä pidetyistä ammattilaiskisoista, joissa oululainen seisoi tasavertaisena maailman parhaiden vierellä. Samassa rivissä oli vertailtavana muun muassa maailman kaikkien aikojen parhaana kehonrakentajana pidetty Ronnie Coleman.

Lopulta terveysongelmat päättivät kilpauran 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Savolainen on kertonut avoimesti lajin varjopuolesta, dopingaineiden käytöstä.

Kaleva otti ja soitti kehonrakennuslegendalle ja kyseli, mitä hänen elämäänsä nykyään kuuluu.

Mitä kuuluu, Marko?

Mitäs tässä. Päivät kuluvat samalla tavalla, kuin ne ovat kuluneet melkeinpä viimeiset kolmekymmentä vuotta eli salilla, nukkumassa ja syömässä. Uutena on tullut mukaan lisäravinnehomma. Minun tehtäväni on siinä, että suunnittelen tuotteet ja muut hoitavat loput.

Vaikutatko edelleen Oulussa?

Oulusta olen kotoisin. Nykyään asun Kempeleessä.

Miten treenihommat nykyään? Onko yhtä aktiivista ja säännöllistä kuin aiemminkin?

Aktiivista se on. Vähintään joka toinen päivä käyn salilla, mutta eiväthän tehot ole lähellekään sitä, mitä ne ovat joskus olleet. Semmoista hupijumppaa voisi sanoa. Pysyy kuitenkin jonkinlaisessa kunnossa. Paino taitaa tällä hetkellä pyöriä vähän 90 kilon paremmalla puolella.

Painosi oli silloin kilpavuosina kisakauden ulkopuolella 140 kilon tietämissä ja kisoissa 110 kilon tuntumassa. Miltä tuntuu olla noin paljon kevyempi?

Onhan se helpompi mutta heikompi olo. Kyllä sitä jaksaa paremmin nyt kuin silloin, kun 145 kiloa taisi parhaimmillaan olla paino. Kyllähän sitä silloin puuskuttaa, kun kävelee muutamankin metrin, mutta salilla sitä jaksoi hyvin painaa. Aika äkkiä sitä aina tottuu omaan olotilaansa.

Sinulla oli jokin aika sitten ikävä rintalihasvamma. Oletko siitä jo kuntoutunut?

Kolmisen kertaa olen päässyt nyt treenaamaan rintaa. Se meni, kun aloitin kamppailuharjoittelun uudelleen. Kamppailuilla aloitin aikoinaan koko urheiluhomman. Harrastin painia, taekwondoa, nyrkkeilyä ja mitä siinä olikaan. Nyt menin brassijujutsuun ja taisi olla kolmas treeni, kun tuli loukkaantuminen. Eihän se näin vanhoilla päivillä kestä semmoista rääpimistä. Rinta repesi siinä. Se leikattiin, ja leikkauksessa ei kuitenkaan tehty mitään. Olisiko siitä loukkaantumisesta nyt noin puoli vuotta.

Kilpaurasi aikana tulit tunnetuksi epäinhimillisen kovista harjoituksista, joissa sarjat vedettiin erilaisilla erikoistekniikoilla aivan äärimmäisyyksiin. Onko treenitapasi muuttunut noista ajoista?


On joo. En pystyisi enää semmoiseen henkisestikään. Se oli niin raskasta touhua niin pääkopalle kuin kropallekin. Tällä hetkellä mennään ihan täysin eri lailla. Ihan suoria sarjoja eikä mitään erikoistekniikoita. Sarjoja ei vedetä niin loppuun asti. Toissa kesänä vedin aika kovan setin ja melkeinpä kisakuntoon. Silloin tuli vähän kovempaa treenattua, mutta ei sitäkään voi verrata siihen, mitä se joskus oli. Se oli totaalisen kauheaa touhua.

Mistä se juonsi juurensa, että teit niin äärimmäisiä harjoituksia? Olet kertonut, että esimerkiksi jalkatreenejä aivan pelotti mennä tekemään.

Kyllähän se pelotti oikeastaan joka kerta, kun meni salille. Tulokset olivat niin rajuja sillä tyylillä, minkä itselleni löysin. Tein kuitenkin 80 kiloa massaa neljään vuoteen. Tulokset vain kehittyivät niin kovaa vauhtia, että se oli minulle hyvä tyyli. Jos ajattelee vähän tarkemmin, niin lihassolujakauma on ollut sellainen, että se tyyli oli oikea minulle. Päätin vain joskus, että kun kisoihin menen, kukaan ei siellä ole ainakaan treenannut kovempaa.

Äärimmäinen oli myös muu omistautumisesi kehonrakennukselle. Esimerkiksi lepo tarkoitti sinulle sitä, ettet todellakaan tehnyt yhtään mitään. Oletko tässä suhteessa muuttunut?

Olen aika paljonkin. Silloinhan minä olin niin extreme, että ajatus oli se, että jos se, mitä teen, ei kasvata lihasmassaa, silloin en tee sitä ollenkaan. Jos yksikin kalori olisi ollut pois treenistä, en tehnyt sitä. Se oli vedetty ihan äärimmäisyyksiin ja jopa hulluuteen asti. Se vain toimi minulla. Nykyään ei tarvitse ajaa joka paikkaan autoa ihan oven eteen, ettei tulisi turhaa kävelyä. On tämä homma muuttunut ihan päälaelleen. Siksi minä painan nyt 90 kiloa.

Olet tällä vuosikymmenellä ollut mukana urheiluravinnebisneksessä. Nyt olet lanseeramassa omaa Legend Nutrition -nimellä kulkevaa tuotesarjaasi raahelaisen Dominus Nutrition -yhtiön mukana. Kerro vähän tarkemmin asiasta.


Mika Kuki, Anssi Manninen ja Hanna Savolainen pyörittävät Dominusta. He ottivat yhteyttä, että haluaisinko tehdä heille tuotteita. Minä tein edelliselle firmalle menestyvän sarjan. Meille tuli siinä vähän riitaa, ja lähdin siitä pois. Onneksi Mika, Anssi ja Hanna antoivat mahdollisuuden tehdä uuden sarjan. Idea on se, että tehdään parhaat mahdolliset tuotteet. Kuka vain voi katsoa ne sisällöt, että löytyykö muualta vastaavaa.

Minkälaista työtä ravintolisätuotteiden suunnitteleminen on?


Itselläni se perustuu totta kai paljolti omaan kokemukseeni. Minullahan ei ole tieteellistä taustaa kuten Anssi Mannisella on. Minä seuraan tutkimustuloksia, minkälaiset määrät ovat ihmiskokeissa toimineet. Se on se idea. Käytetään sellaisia määriä, mitä on käytetty ihmiskokeissa, että ne toimivat.

Anssin kanssa totta kai olemme puhuneet siitä, mitä kannattaa laittaa, ja mitä ei kannata laittaa. Kokemukseen ja tutkimuksiin pohjautuvaa miettimistä ja pähkäilyä se on. Kaikki mahdollinen, mikä voi auttaa suorituskyvyssä, pyritään saamaan muutamaan pakettiin. Ensimmäiset tuotteet tulevat treenin ympärille. Se on minun mielestäni tärkein aika lisäravinteille: ennen, jälkeen ja treenin aikana.

Tässä vaiheessa voi varmaan painottaa sitä, että kysymys on tuotteista, joita voi myydä vaikka ruokakaupassa.


Kyllä, täysin sallittuja ja laillisia tuotteita. Suomessa on todella tarkkaa ja tiukkaa näiden asioiden kanssa. Esimerkiksi jenkeissä asiat ovat huomattavasti vapaampia.

Mitenkäs kehonrakennus tänä päivänä. Seuraatko lajia aktiivisesti?

Kyllähän sitä tulee netin kautta seurattua ihan päivittäin, niin ammattilaisten kuin suomalaistenkin tekemisiä.

Miten näet Suomen tämän hetken tason kehonrakennuksessa? Viime viikonloppuna tuli uusi ammattilaiskortti Suomeen, kun Toni Kohonen voitti Islannissa käydystä kisasta IFBB Pro -kortin eli kilpailuoikeuden kaikkein kovimpaan kehonrakennusliittoon.

Sanotaanko näin, että koko kehonrakennuksessa kultainen aika oli 90-luvun puolivälissä. On se vähän sama Suomessakin, että silloin oli enemmän kovia kilpailijoita. Yleistaso on minun mielestäni laskenut, mutta toki on muutamia tähtiä. Tonin kanssa ollaan oltu aika paljon yhteyksissäkin, ja on tosi hyvä, että Toni sai kortin, mutta tosi pitkä matka siitä on vielä pärjätä siellä IFBB Pron puolella, minne Toni sai kortin.

Onko uusilla suomalaisammattilaisilla - Kille Kujala, Toni Kohonen ja Mika Sihvonen eri liitossa - mahdollisuuksia aivan sille tasolle, että joku heistä voisi seistä jonain päivänä Mr. Olympia -lavalla?

Jos Sihvosen Mika saisi kymmenisen kiloa lihasmassaa, siinä voisi olla semmoinen paketti. Mitä tähän nyt kehtaisi sanoa? On se kovan työn takana. Siellä on vastassa - oli se kisa kuin kisa – kilpailijoita, joilla on lihasta, on tiukkuutta ja on kaikkea, mitä ihmisellä voi olla siihen lajiin. Killellä on tietyissä paikoissa puutteita, selkäpuolella ja mallissa. Tonilla taas raajat ovat vähän liian ohuet. Totta kai toivon, että joku sieltä pääsisi vähän ylemmäksi, mutta kivinen on tie.

Olet itse kertonut hyvin avoimesti kilpavuosiesi aikaisesta doping-aineiden käytöstäsi. Aihe ei ehkä olekaan tänä päivänä enää aivan samanlainen tabu kuin aiemmin, mutta tabu kuitenkin. Huipputason kehonrakennusta seuraaville pelin henki on selvä: lääkeaineet ovat osa lajia. Olisiko tuo tabu jo aika purkaa aivan kunnolla myös Suomessa?

Kyllä, ja voisi sanoa, että sama homma ihan missä tahansa lajissa, että sen voisi purkaa. Muistan, kun hiihtäjillä tuli vuonna 2001 joukkokäry, meille se oli aivan selvää, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Sitten taas suurin osa kansaa oli suurin piirtein ampumassa niitä hiihtäjiä. Huippu-urheilu ja rahapalkinnot on sellainen yhdistelmä, että fakta vain on se, että doping tulee silloin mukaan touhuun.

Ja sitten jos puhutaan kehonrakennuksesta: kuka menisi katsomaan sinne pikajuoksijan fysiikalla olevaa ihmistä? Ei se kiinnosta ketään, ei ainakaan minua. Jos siellä joku Usain Bolt poseeraisi, ei se Ronnie Colemaniin verrattuna hirveästi säväyttäisi. 

Olet joissain yhteyksissä varoitellut nuoria saliharrastajia dopingaineiden vaaroista. Minkälaisia riskejä aineiden käytössä on?

Itsehän minä olen aika hyvä esimerkki siitä, mitä riskejä siinä on. Minulle jäi siitä kaikenlaisia jälkiä. Ensimmäisenä siinä tulevat potenssivaikeudet. Sitten tulevat rasva-aineenvaihdunnan vaikeudet, jos geenit eivät ole hyvät, ja on kolesterolin kanssa ongelmaherkkyyttä. Minulle esimerkiksi itselleni jäi hyvä kolesteroli melkein nollaan, joka on tosi huono juttu. Siinä on paljon aika äkkiäkin näkyviä vaikutuksia, joita tulee. Joillekin ne ovat pysyviä, joillekin ei.

Nuorten olisi syytä ymmärtää, että tästä lajista ei hirveästi voi saada. Pitää olla suunnilleen maailman topkympin joukossa koko ajan, että sillä elää hyvin. Nuorilla se on yleensä sitä, että pitää saada penkkipunnerrustulokseen kymmenen kiloa lisää tai näyttää baarissa hyvältä, ja aletaan sen takia käyttää aineita. En näe siinä mitään järkeä. Kropalle voi tulla niin paljon hallaa. 

Omista huippuvuosistasi alkaa olla jo parikymmentä vuotta. Sinulla on silti edelleen vankka ja uskollinen fanikunta. Miltä se tuntuu, ja mistä uskot sen johtuvan, että esimerkiksi videot huippuvuotesi 1997 esiintymisestä putkahtavat tuon tuosta esille alan keskustelukanavissa?

Sanopa se. Minä en osaa tuohon vastata. Kai sitä on omalla tavallaan shokeerannut tekemisillään. Fysiikka ja se miten nopeasti sitä sai muutettua, vaikka kisamenestys ei ollut sitä, mitä olisi voinut olla. Nyt on ulkomaalaisilla sivustoilla ollut hypetystä enemmän kuin koskaan.

Miltä tuntuu, kun on yhä sellainen fanikunta?

Onhan se ihmeellistä, kun ajattelee, että 2001 kisasin viimeksi. Hienoltahan se tuntuu, mutta vähän oudolta.

Onko Marko Savolaisen kisat lopullisesti kisattu vai vieläkö on mahdollista, että sinut nähdään joskus lavalla?

Kyllä ne kisat on kisattu. Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi, ehkä vielä haaveilisin asiasta. Nyt on 46 vuotta ikää, ja kroppa on ottanut aika pahasti osumaa. Pahimpana on tietysti munuainen ja lisäksi repeämät lihaksissa. En halua vaarantaa munuaistani.

Niin, sinulle on tehty leikkaus, jossa sait uuden munuaisen.

Joo, se on ollut minulla jo 12 vuotta. En halua riskeerata sitä. Haluaisin kisata kuitenkin tietyllä tasolla, ja se vaatii niin paljon kaikkea, mikä iskee munuaiseen. Ei se ole enää järkevää. Lisäksi tiedän, etten pysty treenaamaan samalla tavalla, enkä pääsemään samalle tasolle kuin aiemmin. SM-tasolla kisaaminen tai veteraanikisat eivät kiinnosta.

Vaikeahan minun on myöntää, että ei koskaan enää, koska en olisi halunnut sitä lopettaa. Se otettiin vähän kuin karkki lapselta väkisin. Nyt olen aloittanut kamppailuharjoittelun, ja jos jokin kilpailumuoto joskus tulee, se on kamppailuhommissa.

Kommentointi juttuun on päättynyt.


Mitä kuuluu? on Kalevan juttusarja, jossa kysytään kuulumisia pohjoisessa tututuksi tulleilta henkilöltä. Aiemmat Mitä kuuluu? -jutut voit lukea täältä.