Pojatkin kiinnittävät ulkonäköönsä yhtä paljon huomiota kuin tytöt, paljastaa nuorisoasianneuvottelukunnan ja nuorisotutkimusverkoston nuorisobarometri 2005. Huomion kiinnittäminen oman ulkonäköön on myönteistä, onhan tähän asti poikien luultu arvostavan aivan toisenlaisia asioita kuin ulkoisia avuja. Ulkonäkö on kuitenkin yksistään heikko eväs, jos ihmiseltä puuttuvat normaalit käytöstavat hyvistä puhumattakaan. Ne ovat nykyään valitettavan usein hukassa, ei yksistään joiltakin nuorilta vaan myös vanhemman sukupolvenkin edustajilta.
Hyvien tapojen alennustilan havaitsemiseksi ei tarvitse mennä kauas, ei sen pitemmälle kuin tavarataloihin ja julkisiin tiloihin tai liikennevälineisiin. Piittaamattomuus muista on silmiinpistävää, jopa oman hygienian alueella.
Anteeksipyynnön sijasta on tullut tavaksi sanoa "ohoh" ja rynnätä ovesta sisälle koko oviaukon leveydeltä, vaikka ensin pitäisi antaa sisältä tulevalle mahdollisuus päästä sieltä ulos. Sellainenkin perusasia kuin itsensä tai toisen esittely vieraalle henkilölle alkaa olla jo harvinaista. Tuskin sitä monet nuoret enää osaavatkaan tai tietävät sellaista kohteliasta tapaa olevan olemassakaan.
On luonnollista, että nuorilla on erilaiset ja vapaammat käytöstavat kuin heidän vanhemmillaan on, ja niin saakin olla. Vapaammat tavat eivät kuitenkaan saisi merkitä sitä, ettei ole käytöstapoja lainkaan.
Röyhkeydessä ja itsekkyydessä onkin tultu siihen pisteeseen, jossa melkein mikä tahansa on muotia ja sallittua, mikään ihmistä kohottava ja arvokas ei ole mitään ja itsekritiikkikin on monelta täysin hukassa. Tällaista käyttäytymistä nähdään harva se päivä televisiosta. Sadattelu, alatyylin puhetapa ja ronski esiintyminen ovat ikään kuin tavoiteltavaa käytöstä.
Tapakouluttajien kauhuksi televisiossa on esiintynyt viime aikoina nuoria naisia, jotka napa paljaana ja jalka miesmäisesti polven päälle heitettynä leikkivät jonkinlaista kovanaamaa ikään kuin esitelläkseen edustamaansa uudenlaista naistyyppiä. Sillä tavalla käyttäytyviä sähköinen media nostaa sitten julkisuuteen ja sairaalloisen ihailun kohteeksi esikuvaksi muille. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja väittäessään, että heidän matkijoitaan tulevaisuudessa riittää.
Yllättävän moni nuori haaveilee julkkikseksi pääsystä kuin se olisi jokin onnen täyttymisen tila. Nuorten halu pyrkiä julkisuuden henkilöksi tavalla millä hyvänsä on surullista ja osoitus vääristyneestä arvomaailmastamme. Mainostelevision Idols-ohjelmasta sellaista on näinäkin päivinä katsojien havaittavissa. Varsinkin alkukarsinnoissa oli vakavissaan laulajaksi haluavien ja lahjakkaiden nuorten joukossa myös heitä, joiden läheisten olisi kannattanut harjoittaa kisaan pyrkivää kohtaan enemmän kritiikkiä, kuin sitä nuorella itsellään oli.
Idoliksi ja kovaan musiikkibisnekseen oli pyrkimässä monia, joiden päästäminen suoraan studioon oli nuoren kannalta julmaa kohtelua. Kun joillakin oli niin vähän harkintakykyä, kuin nyt ohjelmasta nähtiin, niin sitä olisi pitänyt olla enemmän ainakin tuomaristolla. Televisiokameroiden ulottumattomissa tapahtuva alkukarsinta olisi ollut ehdottomasti tarpeen estämässä nuoria nöyryyttämästä katsojien nähden itseään olemattomalla laulutaidolla, kyyneleillä ja armoa anelemalla.
Käytöstapojen alamäki on monella tasolla ja tavalla jo niin syvää, että siitä on vain yksi vaihtoehto; nousu ylöspäin. Kun nyt näyttää siltä, että olemme jo huutavassa hukassa, nousun ylöspäin pitäisi alkaa ei huomenna vaan tänään.