Oulu "Kaikki Schoulun alle luvettavat lapset taitan jaetta vitehen luockaan eli läxyhyn. Se ensimäinen on se, että joca oppi tundeman Pustaimia. 2:ne joka stafa. 3. Joca cocohon- eli yhtehen-pane eli luke. 4:jäs Joca luke sälkiästi, ja 5:des Joca lukee jotain ulco, A.B.C.-kirjasta eli Catechismuxesta."
Näin määrittelivät pitäjänkoulun opetustavoitteet 1769 Suomessa.
A B C-kirjan eli aapisen ensisijainen tehtävä on aina ollut oven avaaminen kirjainten abstraktiin maailmaan. Mutta samalla lukija on nielaissut muitakin oppisisältöjä.
"Kirkon näkökulmasta lukutaito oli tarpeen siksi, että jokainen voisi itse vakuuttua 'autuutensa perustasta'", toteaa Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine.
Lukutaito tarkoittikin pitkään kykyä saada itse selvää katekismuksesta.
Kymmenen käskyä
Ensimmäinen suomenkielinen kirja on Michael AgricolanAbckiria (n. 1543). Luultavasti ensimmäinen suomenkielinen maallista tietoa sisältävä aapinen on valistuskirjailija Jaakko Juteinin Lasten kirja (1816).
Aina 1800-luvun alkuvuosikymmeniin asti suomenkieliset aapiset sisälsivät pelkästään katekismuksen pääkappaleet ilman selityksiä, kiteyttää suomalaisten aapisten arvomaailmaa Agricolasta 1960-luvulle analysoinut kirkko- ja kirjahistorian dosentti Tuija Laine.
"Vaikka katekismuksen suoranainen osuus aapisissa väheni vähenemistään, ei kristinopin asema niissä vielä heikentynyt. Aapisten sadut, tarinat ja esimerkkilauseet heijastavat kymmentä käskyä ja niiden opetuksia pitkälti 1900-luvulle asti."
Vitsa ja rinkeleitä
Kirjainten keralla aapiset välittävät myös arvoja - eikä mitenkään piilosta rivien välistä. Aapisissa on otettu vahvasti kantaa, mitä tekee kiltti lapsi.
"Suomalaisten aapisten tunnetuimmalla aapiskukolla, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1780, oli jaloissaan sekä vitsa että rinkeleitä", kertoo Tuija Laine.
Vitsa poistui aapisista vasta sotien aikana.
Aapiset ovat lukemisen lisäksi opettaneet vanhempien kunnioitusta, vähäosaisten auttamista, siisteyttä ja puhtautta, varhaista heräämistä ja työntekoa, liikenteessä kulkemista, isänmaallisuutta, vieraita maita ja kulttuureja sekä maailmankatsomusta.
Aapiset heijastavat aikansa maailmankuvaa, asenteita ja aatteita. Aapiskukollakin on alkuaan ollut kristillinen, myöhemmin porvarillinen symbolimerkitys.
Herralan herrawäestä
"Jussi on pienen mökin poika. Isä on kuollut. Äiti ei jaksa yksin elättää lapsijoukkoaan. Pikku Jussin täytyy kulkea anelemassa elämisen apua."
Nälkä ja köyhyys olivat tuttuja ilmiöitä aapisissa vielä 1900-luvun alussa. Pikku Jussista kerrottiin Teuvo Pakkalan Aapisessa vuodelta 1908. Piirroskuvassa talon koira on tullut portille haukkumaan rääsyistä, kerjuupussi kourassa kylmissään seisovaa Jussi-raukkaa.
Samaan aikaan ilmestyi Sosialistinen lasten aapinen eli Alkuoppia lapsille (1910). Siinä ei kunnian kukko laula rikkaille, jotka sortavat köyhiä eivätkä anna näille leipää. Moses Hahl jätti aapisestaan pois kaikki viittaukset Jumalaan ja taivaaseen, mutta moraaliset opetukset ovat lähellä kristinoppia.
H-kirjaimen kohdalla Hahlin aapisessa kerrotaan Herralan hienosta herraswäestä:
"Herrala on hywin kaunis talo. Herralassa asuu hienoa herraswäkeä. Herralan herraswäki pitää kauniista waatteista. Herralan lapset ovat puhtaita ja iloisia. Hellasen Hemmo oli kerran käynyt Herralassa leipää pyytämässä. Hemmo oli ajettu ulos ilman leipää. Herralassa halweksitaan köyhiä. Herralan herraswäki on ylpeätä. Herralan herraswäki ei tee mitään työtä."
Neekeri pesee kasvojaan
Vieraat ja kaukaiset maat esitellään aapisissa eksoottisten eläinten ja maisemien kautta. Esimerkiksi ensimmäiset afrikkalaiset eläimet - gorilla, dromedaari, kirahvi ja norsu - ilmestyivät 1880-1890 -lukujen aapisiin. Myöhemmin joukko kasvoi leijonalla ja apinalla.
Dosentti Tuija Laine on tehnyt yllättävän havainnon, että nämä olisivat ainoat ei-suomalaiset eläimet aapisissa ennen 1960-lukua.
Sitäkin ennenkuulumattomammalta vaikuttaa Jan Amos Comeniuksen 350 vanha keksintö vuodelta 1658: äänteitä muistuttavia ääniä tuli oppia aakkossivujen eläinten ääntelyä jäljitellen.
Vieraiden maiden ihmisiä saattoi tavata vierasperäisiä kirjaimia opettavilla sivuilla - yleensä vain niminä.
"Ensimmäinen afrikkalaisen, 'neekerin', kuva ilmestyi aapisen lehdelle jo 1880-luvulla. Viriävä kiinnostus Afrikkaan lienee seurausta lähetystyön käynnistymisestä, mutta ehkä myös kolonialismista", Laine pohtii.
"Seuraavia afrikkalaisten kuvia saatiin odottaa aina 1950-luvulle asti. Kiinnostusta ovat voineet lisätä myös Helsingissä 1952 järjestetyt olympialaiset, joiden yhteydessä monella oli tilaisuus nähdä ensimmäistä kertaa tummaihoisia ihmisiä."
Martti Haavion Kultaisessa aapisessa vuodelta 1956 on I:n kohdalla intiaani ja N:n kohdalla neekeri: "Intiaani punainen/ jälkiä etsii hiipien" ja "Neekeri pesee kasvojaan,/ muttei valkene ollenkaan."
Laine toteaa, että kuvat ja kertomukset vaikuttavat nykyajan näkökulmasta rasistisilta.
"Ne olivat silti myös osoitus uteliaasta kiinnostuksesta, jota värittivät ennakkoluulot ja tiedon puute."
V niin kuin panssarivaunu
"Kotomaamme on Suomenmaa, jonka itä- ja eteläpuolella on Wenäjänmaa, länsipuolella Ruotsinmaa ja pohjois-puolella Norjanmaa ja leivätön Lappi."
Isänmaamme määritelmä on J. SuomelanLasten lukuopista eli Uudesta aapisesta, joka oli tarkoitettu "koti-opetuksen, sunnuntai- ja kiertokouluin tarpeeksi lapsia opettaissansa" (1869).
Sotien aikana aapisten isänmaallisuus arvattavasti lisääntyi. 1920-luvulla Rafael Ström laati lukutaidottomille sotilaille Aikamiehen aapisen.
"Sen sisältö oli varsin sotilaallinen niin kirjainesimerkkejä kuin pikkukertomuksia myöden. Esimerkiksi V-kirjainta havainnollisti panssarivaunu ja Ä-kirjainta äimän (parsinneulan), ohella kivääri, sotilaan morsian", luettelee Laine.
"An-na mam-ma Ma-nun am-pu-a."
Artikkelissa on käytetty lähteenä Helsingin yliopiston kirjaston näyttelyä ABC - Lukeminen esivallan palveluksessa sekä samannimistä näyttelyn oheisjulkaisua.
