Pääkaupunkiseudulla asuneen ruotsinkielisen tuttavaperheen poika kertoi 1990-luvulla, että lähtiessään Helsingin keskustaan hänen piti vaihtaa Kilon rautatieaseman kohdalla ruotsista suomeen. ”Muuten tulee turpiin.”
Yli 20 vuotta myöhemmin ei voi sanoa muuta kuin että oi niitä aikoja. Tuolloin internet oli vasta tulevaisuutta, eikä somesta saati vihapuheesta tiedetty mitään.
Kuluneella viikolla ainakin tv-toimittaja Bettina Sågbom, RKP:n varapuheenjohtaja Päivi Storgård sekä Helsingin Sanomien vt. päätoimittaja Riikka Venäläinen ja toimituspäällikkö Paula Salovaara kertoivat saaneensa tappouhkauksia. Ne liittyivät tavalla tai toisella ruotsin kielen asemaan Suomessa.
Hyvät ihmiset, mistä tämä suomenruotsalaisiin ja heitä puolustaviin suomalaisiin kohdistuva viha kumpuaa? Mitä pahaa he ovat tehneet? Vaikka suomenruotsalaiset puhuvat äidinkielenään ruotsia, he ovat yhtä suomalaisia kuin muutkin, heiluttavat Ruotsi-maaottelussa Suomen lippua ja tappelivat sodassa.
Missä olette, poliitikot ja muut isokenkäiset? Teidän pitäisi olla yhtenä rintamana puolustamassa Suomen kielivähemmistöä. Te kyllä teette näin kysyttäessä, mutta ette spontaanisti.
Missä olitte, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini? Viime viikonloppuna olitte osoittamassa Pariisissa mieltänne perinteisen avioliiton puolesta, mutta ette ollut keskiviikkona Kolmen sepän patsaalla osoittamassa mieltänne suomenruotsalaisten puolesta. Hekin ovat aika perinteisiä.
Vaikka tappouhkausten takana lienee vain yksi nettihörhö, ilmiö on laajempi. On liian helppo selitys, että vihapuhe kumpuaisi vain internetin antamasta vapaudesta mesoa nimettömyyden puskasta. Netti on kyllä antanut kanavan purkaa kaunaa, mutta ei ole synnyttänyt sitä.
Vähemmistöjä koskeva keskusteluilmapiiri (keskustelukulttuurista ei viitsi puhua) nitkahti ylipäätään sijoiltaan viime eduskuntavaaleissa. Nitkahdus liittyy kiistatta perussuomalaisten jytkyvoittoon. Vaalien alla jopa demarit peesasivat perussuomalaisia, mutta tuo vaihe on mennyt sentään ohi.
Perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue, mutta kaikenlainen viha leimahtelee sen liepeissä. Kun perussuomalaisten monet kansanedustajat töräyttelevät useasti mitä sattuu, se rohkaisee alhaisimpia mieliä.
Kysymys on myös siitä, että me keskivertosuomalaiset vaikenemme tämän vihankylvön edessä. Vaikka vaikenemista ei voi tässä asiassa tulkita hyväksymisen merkiksi, kynnys nousta puolustamaan kielivähemmistöä julkisesti on monelle vaikea ylitettävä.
Miksi olemme alkaneet suvaita suvaitsemattomuutta?
Esimerkiksi kansanedustaja James Hirvisaari on ehdottanut, että eduskunnassa ei pitäisi puhua ruotsia. Hänestä ruotsin puhuminen eduskunnassa on pelkkää ylemmyydentuntoista snobbailua ja ajan varastamista.
Kun kellokaskansalaiset puhuvat näin, hurrivihaajat panevat kaikenkarvaisilla keskustelupalstoilla kahta paremmaksi. Ei ihme, että keskustelupalstojen lukemisen jälkeen tuntuu kuin olisi kahlannut likaviemärissä.
Voi olla poliittisesti näppärää flirttailla vähemmistövihalla, mutta jos sille flirtille antaa pikkusormen, voi mennä koko käsi.
Pelkään pahoin, että pullon, johon vähemmistöviha on ollut suljettuna, on annettu aueta Suomessa. Kerran aukaistua on vaikea saada kiinni. Toivottavasti olen väärässä.
Kaikki yllä oleva ei tarkoita, ettei monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajista, vähemmistöistä (ja myös enemmistöistä) saisi puhua kriittisesti. Se kuuluu demokratiaan.
Monilla maahanmuuttajilla on esimerkiksi naisten asemaan liittyviä tapoja ja käsityksiä, jotka eivät sovi Suomeen. Niitä vaan siedetään. Ikuinen hallituspuolue RKP puolestaan ulosmittaa roolistaan kaiken poliittisen hyödyn, jopa ylikin.
PS. Voisin kuvitella, että tämä kirjoitus saa vihantäyteisiä kommentteja virtuaalimaailmassa.
Siellähän voi uhota vapaasti.
Siitä vaan.