Numerot eivät mairittele Kärppiä. Kahdeksan ottelua. Kuusi pistettä. 14 tehtyä maalia. Siis 1,75 maalia per ottelu.
Sanat katastrofi ja kriisi ovat kärsineet urheilujournalismissa inflaation, mutta Kärppien tapauksessa molempia ilmauksia voi huoletta käyttää. Se, että SM-liigan suurimmalla budjetilla operoiva seura kyntää SM-liigan pohjalla, on ainakin pienimuotoinen katastrofi. Tai vitsi.
Kärppien kannalta on huolestuttavaa, ettei edes kylmä tilastodata kerro koko totuutta 2000-luvun kestomenestyjän lamasta. Viimeisessä kolmessa kotiottelussa Kärpät on pelannut tavalla, joka ei täytä kriittisen kiekkokuluttajan laatukriteereitä.
Ei millään mittareilla.
Ahdistus kiteytyi lauantain TPS-ottelun toisessa erässä, jossa Kärpät pääsi hädin tuskin omalta alueeltaan pois. Herrat Birner, Hattunen ja Nordlund - niin, ketkä? - antoivat pelirohkeudelle kasvot.
Kärppien kallispalkkaisten tähtien otteissa kuvastui lähinnä peliarkuus.
Se oli 20-minuuttinen, jonka aikana Kärpät ei todellakaan näyttänyt siltä miltä sen pitäisi näyttää - mestarisuosikilta. Kärpät oli kuin viime kauden kriisiryhmä Ässät: pelokas, ahdistunut ja virhealtis.
Kahdeksan ottelun jälkeen ei voi puhua huonosta tuurista. Eikä piiloutua loukkaantumisten taakse.
Jokainen, joka oli lauantaina Raksilassa paikalla, näki totuuden. Kärppien pelissä on jotain pahasti vialla.
Kärppien päävalmentaja Matti Alatalo on korulauseilla kommunikoiva herrasmies. Toisin kuin monet kollegansa, hän ei kiroile eikä rähjää. Liian fiksu lätkävalmentajaksi, voisi joku sanoa.
Viime otteluiden taaperrus ei muuta suurta kuvaa. Alatalo on hyvä ja työteliäs valmentaja. Kukaan luotsi ei saa tililleen 400 SM-liigaottelua sattumalta.
Alatalo antaa pelaajille paljon vapauksia ja luottaa siihen, että nämä kantavat vastuunsa. Tänä syksynä pelaajat eivät ole olleet vastuun arvoisia. Ei ole hyväksyttävää, että Kärppien tämän kauden täsmähankinta Kimmo Koskenkorva tuhlaa paikkoja ottelusta toiseen. Ei ole hyväksyttävää, että amerikkalaispuolustaja Justin Forrest jakaa harhasyöttöjä vaihdosta toiseen. Ja niin edelleen.
Kun pelaajat käyttävät vapauksiaan väärin, on valmentajan astuttava taustalta esiin ja reagoitava.
Reagointi voi tarkoittaa aikalisän - ennen kaikkea oikein ajoitetun - ottamista, maalivahdin vaihtamista, tähtipelaajan viltittämistä tai vaikka limsakorin paiskaamista pukukopin seinään.
Tärkeintä on tehdä jotain.
Kuluvana syksynä Alatalo on muumioitunut vaihtoaitiossa liian usein. On jäänyt kuva, että otteluiden kriittisillä hetkillä Alatalo ei ole kääntänyt kaikkia niitä kiviä, jotka huippuvalmentajan pitää työssään kääntää. Juuri nyt Alatalon kehonkieli viestittää alakuloista alistumista.
Viime tiistain Ilves-tappion jälkeen Alatalo kaipasi pelaajiensa otteisiin tulimerta.
Lieskoja, tulta ja tappuraa kaipaa kipeimmin Alatalo itse. Tällä hetkellä Kärpät pelaa valmentajansa näköistä jääkiekkoa.
Virkamiesneppailu ei voi enää jatkua.
Kimmo Siira
kimmo.siira@kaleva.fi