Vuoret ovat armottomia. Ne vievät kilpapyöräilijän kaikki voimat - ja joskus hengen.
Tarina on koskettava. Fabio Casartelli ajaa vuoden 1995 ympäriajon 15. etapilla ulos tieltä ja lyö päänsä betonitolppaan. 24-vuotiaan olympiavoittajan elämä päättyy Pyreneillä, Col de Portet d´Aspet´n laskussa.
Casartellin talli päättää jatkaa kisaa. Pyöräilijät haluavat ajaa ystävänsä muistolle.
Tallikaveri Lance Armstrong voittaa 18. etapin ja tekee jotain, joka jää kaikkien mieleen. Maaliviivalla amerikkalainen suuntaa katseensa korkeuksiin ja puhaltaa taivaalle lentosuukon. Intohimoinen pyöräilyn ystävä, kirjailija Jukka Pakkanen tulkitsee eleen illan Urheiluruudussa:
"Sinulle, Fabio, siellä ylhäällä."
Ranskan ympäriajon vuoristoetapit ovat saaneet vuosien varrella myyttisiä piirteitä. Kuolemanvaara, lumilakiset vuorenhuiput, sininen taivas, teiden serpentiinimutkat, ajajien tuskasta vääntyneet kasvot ja katsojien fanaattinen kannustus muodostavat äärimmäisyyksien sekamelskan, jonka ainutlaatuisuutta on mahdoton kuvailla sanoin.
Legendat syntyvät vuoristossa.
Päivä yhtä
kärsimystä
Klassikkojen klassikko on vuorossa ensi viikolla. Ympäriajon 17. etappi huipentuu L´Alpe d´Huez´n nousuun. Pyöräilijän ja maaliviivan erottaa 13 800 metriä ja 21 serpentiinimutkaa, joista jokainen on merkitty vanhan etappivoittajan nimellä.
Nousun alkaessa vauhti hidastuu 17 kilometriin tunnissa, ja katsojat näkevät ajajien tuskaisen ilmeen jokaista yksityiskohtaa, juonnetta, finniä ja hikipisaraa, myöten. Ihmiset avaavat tien pyöräilijän edessä aivan viime hetkellä.
"Ihan käsittämätön kokemus", huokaa Kjell Carlström, joka koki L´Alpe d´Huez´n huuman vuonna 2006.
Vuori erottelee jyvät akanoista. Carlström hävisi etappivoittaja Frank Schleckille yli 34 minuuttia.
"Näet kylän ylhäällä. Tiedät, että tiettyä vauhtia on pidettävä yllä parikymmentä kilometriä. Se on yhtä kärsimystä", Carlström kuvailee nousunaikaista tunnetilaansa.
Asetelmassa on uskontoon liittyvä ulottuvuus.
"Katolisissa maissa, kuten Italiassa, pyöräilijä nähdään sijaiskärsijänä", Jukka Pakkanen tietää.
Kaikki eivät kärsimystä kestä.
Vuonna 1967 englantilainen Tom Simpson tuupertui toisen klassikkoetapin, Mont Ventoux´n eli Tuulisen vuoren nousuun. Kuolema on selitetty lämpöhalvauksen ja britin käyttämän amfetamiinin yhteisvaikutuksella.
Varovaisimpia ovat loppukirien erikoismiehet. Monet heistä jättävät leikin kesken jo ennen vuoristoetappeja.
Tyhmä uhoaa,
fiksu pelkää
Nousut ovat vain yksi osa vuoristoajamista. Tuloksenteon kannalta yhtä oleellista on tulla vuorelta alas.
"Se ei todellakaan ole mitään sunnuntaiajelua", Eurosportin selostaja Peter Selin hymähtää.
Laskuissa on mitattu jopa 120 kilometrin tuntivauhteja. Hengenvaaralliseksi touhu muuttuu, jos etapin aikana sataa vettä.
"Kohtalaisen usein laskuissa pelottaa", Kjell Carlström tunnustaa ja jatkaa:
"Mielestäni pelko on tervettä."
Tämän hetken parhaana alamäkiajajana pidetään Paolo Savoldellia. Italialainen tekee laskuissa puolentoista minuutin eroja kollegoihinsa.
Ei ihme, että miehen lempinimi on Haukka.
Kiista parhaasta
jatkuu ikuisesti
Väittely kaikkien aikojen parhaasta mäkimiehestä jatkuu ikuisesti. Sankareita, konnia ja muisteltavaa riittää.
On Eddy Merckx
(s. 1945), Ranskan ympäriajon viisinkertainen voittaja, jota kilpakumppanit kutsuivat Kannibaaliksi. On Miguel Indurain (s. 1964), ympäriajon viisinkertainen voittaja ja fysiologinen luonnonoikku, jonka sydän löi leposyketilassa vain 28 kertaa minuutissa.
On Lance Armstrong (s. 1971), ympäriajon seitsenkertainen voittaja, joka vuonna 2004 L´Alpe d´Huez´n aika-ajovoiton jälkeen haukkui saksalaiset pyöräilyfanit kuvottaviksi.
On pilkkupaidan seitsemän kertaa voittanut Richard Virenque (s. 1969), joka vuonna 2002 tunnusti käyttäneensä dopingia "tietämättään, mutta omasta tahdostaan".
Riccardo Riccosta piti tulla uusi vuorten kuningas, mutta italialainen kärähti epo-hormonista.
Varmaa on nyt vain yksi asia. Ensi keskiviikkona pyöräilijät polkevat inhimillisen suorituskykynsä äärirajoille - ja sen ylikin.
L´Alpe d´Huez´n nousu ei anna mitään anteeksi.