Peräti kymmenen esityksen voimin piti esittäytyä luoteisvenäläisen, kirjavatasoiseksi osoittautuneen nukketeatterin perjantain aikana Oulussa. Nyt tiedämme, että esityksiä oli yhdeksän.
Nukun neljä salia, jotka venäläisteemalle omistettiin aulan petroskoilaisen nukkenäyttelyn lisäksi, täyttyivät aamuyhdeksästä alkaen.
Mutta nenetsien lisäksi jotakin tuttua oli joukosta poissa - lapsikatsojat, vaikka yhdeksästä esityksestä seitsemän on nimenomaan lapsille suunnattua. Iltapäivällä ja alkuillasta alkoi sentään Oulussa asuvia venäläisperheitä lapsineen ilmaantua katsomoon.
"Syyslomat!" selittää yksikantaisen vastauksen lapsiyleisön puuttumiseen festivaalipomo Janne Kuustie, isäntäteatteri Akseli Klonkin vetäjä.
Esityksistä seitsemän esitettiin lähinnä venäjäksi eikä simultaanitulkkausta ollut. Yleisö reagoi näihin teksteihin kuitenkin iloisesti nauramalla: riittihän joka esitykseen katsomonkin puolelle runsaasti vieraita Venäjältä, lähelle sataa, ainakin kahdeksisenkymmentä, laskee Kuustie.
Uuden ajan sooloteatteri kansanomaisena
Hurmaavan folkloristinen oli aamun avaus, petroskoilaisen Tikapuuteatterin Taikasana. Kansanomainen tekstiililavastus applikaatioineen ja tilkkuineen sekä kansanmusiikki värittivät kansansatumaisen mutta ympäri maailmaa tutun teeman kalasta. Siitä siis, jonka pyydystäjä vapauttaa, ja kala lupaa toteuttaa tämän toiveet. Tämä esitys oli päivän ainut suomenkielinen.
Nyt tarina oli onnellinen loppuun saakka, koska kukaan ei ollut ahne, ja itse kala, kruunupäinen hauki oli yhtä persoonallinen tapaus kuin hemmoteltu prinsessa, joka yritettiin viekoitella iloiseksi.
Tikapuuteatteri edusti kodikasta pienimuotoisuutta, sillä se on Boris Kudrjavtsevin soolonukketeatteria. Mies tekee kaiken itse. Tämä teatteri kuten useat muutkin on perustettu vasta 1990-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisenä postkommunistisena aikana.
70-vuotiaan teatterin japonistiset terveiset
Vaikka useimmat teatterit ovat nuoria, vanha perinne, jossa lastenkulttuuria ja nukketeatteria arvostetaan, henkii pohjimmiltaan luoteisvenäläisistä produktioista.
Perjantain vieraista Murmanskin läänin nukketeatteri edusti voimakkaimmin jatkuvuutta, sillä se on perustettu jo 70 vuotta sitten. Tällä hetkellä se on Kuolan niemimaan vanhin ammattiteatteri.
Japanilaisteemainen Kurjen sulat, jonka mitä pohjoisin teatteri ehkäpä hieman yllättäen oli valinnut festivaaliohjelmakseen, viestii hienostuneesta visuaalisestakin kulttuurista.
Tamara Kinasitan ohjaama tarina hyödyntää niin tanssiteatteria kuin itämaisia eeppisen teatterin muotoja ja käyttää niukassa mutta tehokkaassa ilmaisussaan viuhkoja, päivänvarjoja ja kimonoita tuomassa eleganttia paikan henkeä kauniiseen, vakavaan tarinaan.
Myös Petroskoin nukketeatteri on vanha, vain pari vuotta Murmanskin nukketeatteria nuorempi. Senkin esityksessä lensi tärkeässä roolissa lintu kuten murmanskilaisilla.
Se toi Ouluun klassikon, joka myös kertoo vieraasta kulttuurista. Kysymyksessä oli Oscar Wilden monenmonena teatteriversionakin tuttu Onnellinen prinssi, joka petroskoilaisilla oli sininen ja kultainen, erittäin musiikkipitoinen naamionäytelmä. Lavastus noudatti kevyen tyylittelevää rautalankaperinnettä.
Tarina kuvapatsaasta ja pääskysestä sai kolmanneksi ulottuvuudeksensa cameo-roolin. Näytelmän viulisti oli saanut naamioonsa mitä oscarwildemäisimmät piirteet.
Eläinsadun ensi-ilta Arkangelista
Arkangelin kansallisen nukketeatterin osuvasti karrikoitu ja karakterisoitu eläintarina Bululum sai Oulussa ensiesityksensä.
Tämä oikeiden ja fantasiaeläinten keskinäinen viidakon lakeja noudattava kommunikointi ei kielirajoista piitannut. Ystävällinen pyöreä päätähti, joka ei ollut sen enempää gekko, krokotiili, etana kuin apinakaan, osasi sanoa pelkästään bululum, mistä esitys sai nimensäkin. Tämä otus kumppaneineen onnistui virittämään pintaan kesäajan päättymisen ajankohdasta huolimatta aurinkoiset tunteet yli kaikkien kielirajojen.
Tuohikulttuuria ja haitari Velskistä
Folklorea kokonainen tuohikontillinen tuli Velskistä. Teremokin perheteatteri on yksityinen nukketeatteri Arkangelin alueelta. Sen esittämät venäjänkieliset Tuohimiehen seikkailut tuntuivat alkuun kovin kaavamaisilta ja kliseisiltä.
Paljon kasperteatterimaisia peruskliseitä ja kömpelöitä tavanomaisuuksia tässä esityksessä teknisesti olikin, mutta perusidea oli sen verran hauska erikoislaatuisine nukkenäyttelijöineen, että epäluulot alkoivat esityksen edetessä sulaa. Tämä paljastui eräänlaiseksi lapsille suunnatuksi rikokseksi ja rangaistukseksi kehyskertomuksineen päivineen, kun työkaluja varasteleva Baba Jaga esityksen lopussa saatiin kiinni.
Nukkena tässä tuohitarinassa esiintyi tietysti virsu mutta vaeltelivatpa nukkenäyttämöllä myös tuohesta tehty kori ja hieman robottimainen tuohimies, joiden seuraa elävöitti hurmaava musikaalinen tähti, elämää nähnyt ihkaoikea hanuri, ei mikään tuohi-instrumentti.
Saman teatterin Petrushka, perivenäläisestä klovni- ja nukketeatterihahmosta kertova esitys, suunnattiin suoraan esityksen venäläiselle yleisölle. Varsin simppeli käsinukke-esitystyyli kävi selväksi melko nopeasti. Muu ryöstäytyikin sitten puskateatterimaiseksi interaktiiviseksi, venytetyksi vuoropuheluksi yleisön kanssa.
Kunnianosoitus suomalaistursakkeelle
Nikkelin kirjaston nukketeatteri Kuolasta on herttaisen kotikutoinen amatööriteatteri, jossa kirjaston omat työntekijät esiintyvät.
Suomeen tulon kunniaksi esitettiin Oulussa suomalaista lastenkulttuuria, monipuolisen kirjailijan Hannu Mäkelän aikaisempaa tuotantoa edustavan Herra Huun nukketeatteridramatisointi.
Mäkelän Herra Huu on Venäjälläkin supersuosittu.
Esiintyjät käyttivät aluksi monella kiellä puheenvuoron lukemisen puolesta, kirjastoihmisiä kun ovat. Sitten nähtiin tosikotikutoinen Herra Huu, joka kumppaneineen heitti väliin suomenkielisiäkin avainsanoja venäläisen puheen sekaan.
Nikkeliläinen herra Huu oli sellainen karvaturri ja tursake, ettei suomalainen olisi heti häntä Mäkelän alkuperäishahmoksi tunnistanut. Suomalaisilmapiiriä yritettiin tehostaa tarjoamalla kohteliaasti nauha suomalaisjenkasta pieninä kerta-annoksina sen vajaan puolen tunnin aikana, minkä esitys kesti.