Pääkirjoitus

Missä on se vaih­toeh­to?

Perussuomalaisten vaaliohjelma on merkillinen sekoitus perusteltuja ehdotuksia ja äärimmäistä pölhöpopulismia. Ohjelma ei liioin sisällä mitään sellaista uutta, jonka voisi kokea vaihtoehdoksi.

Perussuomalaisten vaaliohjelma on merkillinen sekoitus perusteltuja ehdotuksia ja äärimmäistä pölhöpopulismia. Ohjelma ei liioin sisällä mitään sellaista uutta, jonka voisi kokea vaihtoehdoksi.

Perussuomalaiset julkisti perjantaina vaaliohjelmansa, jota odotettiin kilpailevissa puolueissa siinä toivossa, että ne pääsevät vihdoin paljastamaan perussuomalaisten ohjelmallisen onttouden ja taittamaan sen nousevan kannatuskäyrän.

Verolinjauksissa on mukana aivan oikein ajatus siitä, että Suomi ei kestä pitkään nykyisen kaltaisia budjettivajeita ja että verojen korotuksia on mahdoton välttää. Ja kun ei voi välttää, tuloluokkien yläpäässä olevat joutuvat maksamaan lisää veroja. Myös pääomaverotuksen kiristämisestä näyttää vallitsevan pitkälle menevä yksimielisyys puolueiden kesken, perussuomalaiset mukaan lukien.

Aikeet kitkeä kovakätisesti harmaata taloutta ovat kannatettavia. Tavoitteesta vallitsee niin vahva kansallinen yksimielisyys, että harmaan talouden vastaisista toimenpiteistä kirjataan varmasti jotakin tulevaan hallitusohjelmaan.

Höttöä ja perusteettomia heittoja löytyy kuitenkin viljalti. Perussuomalaiset haluaa leikata yritystukia, kehitysapua ja EU-jäsenmaksuja. Mainituista kaikkein helpoin ovat yritystuet. Paljon hankalampaa on leikata kehitysapua, koska siihen sisältyy kansainvälisiä sitoumuksia ja lupauksia.

Kaikkein vaikein luetelluista, suorastaan mahdoton, on EU-jäsenmaksujen leikkaaminen 200 miljoonalla eurolla. Maksuperusteiden muuttaminen vaatisi yksimielisyyttä jäsenmaiden kesken ja olisi onnistuessaankin vuosikausien mittainen prosessi.

Jos Suomi todella haluaa pienentää EU-maksujaan, se tarkoittaisi käytännössä irrottautumista EU-jäsenyydestä ja samalla talous- ja rahaliitosta eli yhteisestä valuutasta. Vaatimuksessa ei ole poliittista realismia mukana tippaakaan. Sellaista hallitusohjelmaa maahan ei laadita, johon sisältyisi EU:sta eroaminen.

Suurituloisten veronkiristyksistä jää kaipaamaan yksityiskohtia. Suurituloisia ei ole määritelty lainkaan, ei liioin arvioita veronkiristysten vaikutuksista. Jos suurituloiseksi arvioidaan 8000 euroa kuukaudessa ansaitseva, tähän joukkoon kuuluvien tuloverotuksen kiristäminen yhdellä prosenttiyksiköllä tuottaa Veronmaksajien keskusliiton arvion mukaan valtiolle 20 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi todettakoon, että valtio ottaa tänä vuonna uutta velkaa 8000 miljoonaa euroa.

Parhaiten ansaitsevien verottamisella on tärkeä symbolinen merkitys taakkaa jaettaessa. Valtion rahapulaa sillä ei ratkaista.

Rakenteellisista uudistuksista pistää silmään halu vähentää kuntien määräksi 200-230 ilman pakkoliitoksia. Se tarkoittaa, että perussuomalaisten johdossa kuntaremontti pysähtyisi. Moni syrjäseudulla asuva ja puoluetta äänestävä luottaa juuri siihen, ettei perussuomalaisten valtakaudella toteutettaisi kuntaliitoksia.

Perussuomalaisten ohjelman kaikkein merkillisin piirre on siinä, ettei se ole oikea vaihtoehto. "Vanhojen puolueiden" keinot on vain kääritty sujuvasti pakettiin, maustettuna ripauksella vanhaa kunnon herravihaa.