Oululaispoliitikko Liisa Jaakonsaari tuli 1990-luvulla tunnetuksi kahdesta listastaan. Niistä toinen oli surullisenkuuluisa työministeri Jaakonsaaren teettämä selvitys tiedotusvälineiden asenteista, jonka ne tulkitsivat mustaksi listaksi.
Ensimmäinen Liisan lista sai nimensä Jaakonsaaren Uudenmaan demaripiirin piirikokouksessa Vantaalla 12.11.1994 klo 10 pitämästä puheesta.
Tämä lista ponnahti uudelleen esiin 20 vuotta ja vajaat kaksi kuukautta myöhemmin tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheessa.
Liisan lista edusti uutta poliittista kulttuuria. Valtion menojen leikkausta esitti ensinnäkin demari, toiseksi vielä opposition penkiltä ja kolmanneksi muutama kuukausi ennen eduskuntavaaleja.
Sovinnaisesti ajateltuna Liisan lista tuntui poliittiselta itsemurhalta sekä henkilö- että puoluekohtaisesti.
Mutta kuinka kävikään? SDP nousi puolueiden ykköseksi yli 28 prosentin ääniosuudella ja päähallituspuolueeksi. Jaakonsaaresta tuli työministeri.
Tilanne sydäntalvella 2015 muistuttaa hyvin paljon vaalien-alustilannetta 1994. Talous on hunningolla, ja vaalit ovat ovella. Mutta missä ovat tämän päivän Liisat ja Liisan listat?
Helsingin Sanomat pyysi Niinistön puheen jälkeen puolueita tekemään uudet Liisan listansa. Puolueet kieltäytyivät kunniasta.
Kaleva pyysi muutama päivä sitten Liisan listoja muutamilta talousviisailta. Ei niitä irronnut heiltäkään. Talousviisaat valitsivat talouden kunnostamiskeinoksi sen perinteisen juustohöylän.
Tällä vauhdilla niistä, jotka voisivat nostaa kissan pöydälle, ovat jäljellä enää virkamiehet. Löytyykö sieltä uusia harrisailaksia ja erkkivirtasia?
Liisan lista julkaistiin Kaleva.fi:ssä alkuviikosta. Sen lukemista voi suositella lämpimästi etenkin kansanedustajaehdokkaille mutta myös kaikille muille. Luin sen itse nyt ensimmäisen kerran kokonaan. Déjà-vu: puhe istuu tämän päivän tilanteeseen kuin valettu.
”On muistettava, että juuri vaikeimmat ja kipeimmät asiat ovat tärkeimmät. Suomi oli hyvä jakovaltio: paljosta oli helppo jakaa. Hyvinvointivaltio toimi nopean talouskasvun aikana, mutta lamassa se on haavoittuva”, Jaakonsaari sanoi avainkohdassa.
Niinistö viittasi Jaakonsaaren lisäksi EU-komission puheenjohtajaan Jean-Claude Junckerin lausahdukseen päättäjistä: ”Me kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi niin tehtyämme.”
Talouden arviointineuvosto arvioi raportissaan, ettei uusia leikkauksia kannattaisi tehdä uuden vaalikauden alkupuolella. Muutoin talouskasvun muutenkin niukat eväät uhkaisivat tulla syödyiksi.
En perää tässä leikkauslistoja, mutta poliittista rohkeutta ja johtajuutta kyllä perään.
Puolueet ovat ainakin tähän asti kertoneet hyvin niukasti, mitä ne haluaisivat tehdä vaalien jälkeen, jos ne ovat uudessa hallituksessa.
Vielä on aikaa jäljellä. Puolueet kyllä ehtisivät kertoa jos vain rohkenisivat, mutta pahoin pelkään, että ne menevät vaaleihin sammutetuin ohjelmalyhdyin. Se ei olisi uutta, mutta äänestäjien sumutusta se taas kerran olisi.
Liisan listan rohkeus ja uhkarohkeus liittyivät etenkin siihen, että lista kyseenalaisti nimenomaan niitä hyvinvointivaltion saavutuksia, jotka olivat pyhiä lehmiä Jaakonsaaren omalle puolueelle. Samanlaisia pyhiä lehmiä on jokaisella puolueella.
Kysymys oli tuolloin ja myös nyt siitä, puolustetaanko hyvinvointivaltiota vai hyväksytäänkö sen rapautuminen ja rappio.
Pitäisi olla kaikille selvää, että jos hyvinvointivaltiolle ei tehdä mitään, se rapautuu. Sitä puolustetaan parhaiten arvioimalla sitä uudelleen. Jaakonsaaren sanoin: ”On kartoitettava estottomasti mahdollisia hyvinvointivaltion rönsyjä.”
Jos mikään muu ei auta, kannattaa kokeilla totuutta. Ja kuten Niinistö sanoi, äänestäjät saattavat yllättää ja valita päättäjät uudestaan.
Kolumni