Missä nerous ja hulluus ki­tey­ty­vät

Luovuus on jokaiselle tuttu käsite, mutta mitä luovuus oikeastaan on? Tai kuka on luova? Mieleen voi tulla ensimmäisenä kuva intohimoisesti työnsä ääressä ahertavasta taiteilijasta. Myös lapsia pidetään luovina, eikä ihme, sillä edellyttäähän luova ajattelu leikkivää mieltä. Tarkkaa määritelmää luovuuden käsitteelle ei silti ole pystytty antamaan.

Luovuus on jokaiselle tuttu käsite, mutta mitä luovuus oikeastaan on? Tai kuka on luova? Mieleen voi tulla ensimmäisenä kuva intohimoisesti työnsä ääressä ahertavasta taiteilijasta. Myös lapsia pidetään luovina, eikä ihme, sillä edellyttäähän luova ajattelu leikkivää mieltä. Tarkkaa määritelmää luovuuden käsitteelle ei silti ole pystytty antamaan.

Erimielisyyttä on syntynyt esimerkiksi luovuuden ja älykkyyden suhteesta. Myös siitä kiistellään, millaisia persoonallisuuden piirteitä erityisen luovilla henkilöillä on.

Yhtä mieltä ollaan siitä, että luova henkilö kykenee lähestymään ongelmia useista näkökulmista ja hänellä on erinomaisen hyvä ongelmanratkaisukyky.

Dosentti Juha T. Hakala kirjoittaa teoksessaan Luova prosessi tieteessä, että tieteellinen tutkimus ja taiteellinen työ muistuttavat luovana prosessina hyvin paljon toisiaan. Tieteilijä, joka tutkimusprosessia aloittaessaan matkaa kohti uutta ja tuntematonta, tarvitsee luovaa kykyä.

Tie on pitkä ja vaihteleva. Jatkuvassa muutoksen tilassa se sisältää sekä hurmiollisia oivalluksen hetkiä että ahdistuksen ja turhautumisen aikoja. Vasta niiden jälkeen kypsyy ratkaisu ongelmaan.

Luovuuden sukulaisiksi luetaan nerous, kekseliäisyys ja innovatiivisuus. Nerous ja hulluus on niin ikään klassisesti kytketty yhteen.

Ovatko nämä stereotypiat ummehtuneessa kammiossaan kirjapinon takana tai laboratoriossaaan koeputkien kanssa tuuskaavasta, epäsosiaalisesta kummajaisesta paikkansa pitäviä? Ensisilmäyksellä voisi vastata jopa myöntävästi.

Hakalan teoksesta ilmenee, että jo Sokrates kertoi hulluuden retkistä, joilla runoilijan oli välttämätöntä harhailla inspiraation tilaan yltääkseen. Tutuksi ovat tulleet kertomukset Leonardo da Vincin tai Isaac Newtonin mielen hämäryydestä.

Nobel-palkittu, vainoharhaisuudesta kärsinyt kirjailija Ernest Hemingway ampui itsensä ja masennuksen vaivaama kirjailija ja feministi Virginia Woolf hukuttautui.

Saksalainen filosofi-nero Friedrich Nietzsche vietti viimeiset yksitoista vuotta elämästään mielisairaalassa ja Nobel-palkittu matemaatikko ja taloustieteilijä John Nash sairastui skitsofreniaan.

Tietokoneita kehitelleen Alan Turingin taas epäillään maistelleen syanidilla höystettyä omenaa. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Nykypsykiatrian mukaan kaksisuuntaiset mielialahäiriöt ovat neroilla tavallista kaduntallaajaa yleisempiä. Niitä esiintyy varsinkin luomiskauden kiihkeimmässä vaiheessa. Suoralta kädeltä yleistäminen on silti vaarallista. Hakalan haastattelemat nobelistit kertovatkin maailman nerojen monenkirjavasta joukosta.

Tutkimuksen mukaan nobelisteille näyttää olevan yhteistä sinnikkyys, päämäärätietoisuus sekä kyky irrottautua ajasta ja paikasta. Luovan työn tekijä tarvitsee kuitenkin kannustimia. Sitä ovat parhaimmillaan ympärillä oleva yhteisö, ohjaajat sekä yleinen tunnustus ja hyväksyntä. Valitettavasti monetkaan nerot eivät ole saaneet tunnustusta omana elinaikanaan.

Intohimoinen, lähes rakkaussuhteen kaltainen kiinnostus työnsä kohteeseen näyttää olevan luoville ihmisille ominaista. Uteliaisuudesta ja ihmettelystä syntyvät merkittävimmät tulokset ja hengen näytteet. Käytännössä se merkitsee uskoa siihen, mitä on tekemässä. Taustalla saattaa häilyä kunnianhimo yhtä hyvin kuin halu auttaa ihmiskuntaa.

Luovuus on älykkyyttä, joka on mahdollistanut ihmisen menestyksen. Se kätkee sisäänsä myös tuhon siemenen. Nero on vavisuttanut vallinnutta maailmankuvaa tai vähintäänkin omaa tieteenalaansa.