Elämme taloudellisesti erinomaisia aikoja. Siitä on hyvä osoitus esimerkiksi se, että rahaa liikkuu paaleittain jopa köyhän asialla, jota poliitikot tunnetusti ajavat kuin käärmettä pyssyyn.
Vielä selvempi merkki hyvistä ajoista on se, että kukaan ei edes oikein tiedä, mistä tuota rahaa sikiää ja mihin sitä menee - pääasia, ettei se pääse pesää tekemään. Esimerkiksi pääministeri Matti Vanhaselle ja monelle muulle ministerille, muista kansanedustajista puhumattakaan, tupsahti viime vaalien alle kymppitonneja sieltä sun täältä, mutta harvallapa tuli mieleen kysäistä, että mistä se oikein tuli.
Näin ollen kenttä on vapaa spekulaatioille niin kauan kunnes toisin todistetaan. On vallan mahdollista - tai ainakin vaaliehdokkaat ovat saattaneet niin kuvitella - että rahaa satoi taivaasta. Sitähän on tästä ilmastonmuutoksesta puhuttu kovasti, joten mistä sen tietää, vaikka siinä olisi tällaisiakin vaikutuksia. Esimerkiksi metaani, jota syntyy muun muassa virkusta poliittisesta keskustelusta, on saattanut nousta ylempiin ilmakerroksiin, tiivistyä siellä seteleiksi ja sitten sataa suoraan laariin.
Toinen varteenotettava mahdollisuus on se, että rahat ovat peräisin eräältä mieshenkilöltä. Hänhän on monien käräjäuutisten mukaan Suomen aktiivisimpia toimijoita: milloin eräs mieshenkilö on kärähtänyt rattijuoppoudesta, milloin eräs mieshenkilö on murtautunut kioskiin ja vienyt sieltä kaljaa, milloin mitäkin. Ei siis olisi ihme eikä kumma, jos tämä samainen eräs mieshenkilö olisi myös käynyt sujauttelemassa rahaa vaaliehdokkaiden kampanjoihin. Jos hän on tehnyt tekosensa pimeässä yönkähmässä, kukapa häntä tunnistaisi, vaikka joku olisi saanut talteen normaalit käräjätuntomerkit: iso mies, jolla oli henkselit.
Yllättäviä rahavirtoja voi selittää myös ujous tai suoranainen nöyryys, joka on tyypillistä suomalaisille, varsinkin köyhille. Voidaan kuvitella, että joku puoluejohtajistamme on keväisessä räntäsateessa istunut katuvierellä, kenties posetiivia soitellen ja almuja anellen avoimeen lippalakkiinsa. Kun ystävällinen ohikulkija on heltynyt antamaan kerjäläiselle vaikkapa sata satalappusta, arvatkaapa kehtaako kerjäläinen ruveta kuulustelemaan, että kuka sitä oikein ollaan, kun tuollaisia rahoja heitellään. Ei varmasti. Päinvastoin hän ujosti sopertelee kiitoksia ja ajattelee, että jopa kerrankin onni potkaisi.
Itse asiassa se, etteivät avustetut tiedä, mistä he ovat rahaa saaneet, osoittaa normaalia syvällisempää talouselämän tuntemusta. Moni harrastelija saattaisi ruveta epäilemään rahojen olevan peräisin ties mistä, mutta ammattilainen oivaltaa oitis, että Suomen valtion rahapajastahan ne ovat alun perin lähteneet. Tällainen havainto osoittaa luontaista taipumusta politiikkaan, erityisesti talouspolitiikan hoitajaksi, joten kyllä näistä rahalla tuetuista hyviä päättäjiä saadaan, kuten on jo nähtykin.