Opposition asema on Suomessa kohtuuton. Puolueet ovat valmiit tekemään suorin vartaloin kahdella kierteellä pari väyrystä ja kolme pekkarista päästäkseen hallitukseen. Ja ottamaan lisäksi vaikka Tony Halmeen vävypojakseen.
Monipuoluejärjestelmässä puolueet joutuvat tekemään niin paljon kompromisseja, että todellisia eroja puolueiden välillä on mahdoton löytää. Tefloniin ei tartu mikään kiinni. Tee siinä sitten oppositiopolitiikkaa!
Uusliberalismi on lyönyt läpi lähes jokaiseen puolueeseen. Talous käy kaiken edellä ja kaikki uhrataan sen alttarille. Ollilaa kuunnellaan tarkasti, vaikka hän selostaisi pesäpalloa.
EU on lisännyt virkamiesvaltaa ja myös hallituksen valtaa. Erään tutkimuksen mukaan 78 prosenttia laeista päätetään Brysselissä, ei Arkadianmäellä.
Oppositiolta tylsytettiin hampaat 1990-luvun alussa määrävähemmistösäädösten poiston myötä. Myös hallituskipeys tylsyttää puremisvälineitä. Hallitusohjelmista tehdään niin ympäripyöreitä, että ne taatusti sopivat kaikille. Harmaat puolueet tekevät saman väristä politiikka.
Vaikka turkulaisuutta pitäisi jaksaa ymmärtää, ei kukaan voi ottaa vakavasti kokoomuksen Ville Itälän johtamaa oppositiopolitiikkaa. Puolue oli kuusitoista vuotta hallituksessa ja sama demariveto jatkuu yhä. Nyt yhtäkkiä kansalaisten rauhaa ovat alkaneet häiritä demarit, SAK ja kolmikantayhteistyö. Eipä pahemmin tuntunut häiritsevän viimeisen neljän eduskuntakauden aikana.
Entäs sitten entinen kunta- ja alueministeri Martti Korhonen? Hän löytää nyt samanlaisia lukuja kuntien kauhuskenaarioiksi, joita hän piti helposti ministerinä ollessaan kuntaliiton propagandana. Kuitenkin Korhosen viitoittama juna jyskyttää eteenpäin. Juuri mikään ei ole muuttunut hänen ajoistaan. Mutta nyt kaikki menee päin prinkkalaa.
Vaikka tämä on opposition tehtävä, se on liian läpinäkyvää. Tulee mieleen Mersun omistaja, joka joutui vaihtamaan Ladaan. "Eipä se Mersu ollut edes hyvän värinen."
Sama juttu on kaikilla; oli oppositiossa keskusta, kokoomus, vasemmistoliitto tai vihreät. Vain demarit ovat poikkeus. Valtiopuolue ei juuri ole muualla kuin vallan pöydässä.
Jotenkin kaikki ei vain natsaa. Uskottavuus on mennyt. Kuitenkin oppositiopolitiikka on demokratian aa ja oo. Vaihtoehdottomuus kauhistuttaa.
Ruotsissa ja Englannissa toimii vahva oppositio. Englannissa on todellinen varjohallitus, jossa on ministereitä. Miksei meilläkin?
Professori Ilkka Ruostetsaaren mielestä oppositio tarvitsisi monenlaista tukea. Muuten se on vain yleispiipittäjä. Ruostetsaari esittää koneistoa, jolla myös opposition tiedontarve turvattaisiin. Hän toivoo myös, että puolueet skarppaisivat.
Kun talous on kaiken yläpuolella, saattaisi rintamalinjoja löytyä esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen ympärille. Myös media voisi kaivautua Ruostetsaaren mielestä nykyistä syvemmin tärkeisiin asioihin kuten vaikka puolueiden EU-politiikkaan.
Myös Suomen keskustelukulttuuria pitäisi parantaa. Esimerkiksi Ruotsissa väitellään asioista ihan eri tavalla kuin meillä. Poliitikot myös pääsevät täällä aivan liian helposti virkamiesten selän taakse.
Oppositio tarvitsisi potkua. Se on demokratian perusedellytys. Mistä sitä saisi?