pirjo.kukko-liedes@kaleva.fi
SDP:n puheenjohtajan paikalle on jo suoranaista tunkua, mutta lisää ehdokkaita lienee luvassa ensi viikolla. Sen sijaan Maarit Feldt-Rannan kesäkuun puoluekokouksessa tyhjäksi jättämälle puoluesihteerin tuolille ei ole kukaan kertonut vielä haluavansa.
Luulisi, että myös puheenjohtajan aisaparin paikkakin innostaa kilvoitteluun. Onhan keskustasta saatu hyvä näyttö siitä, miten tarmokas ja reippaasti myös poliittista linjaa ottava Jarmo Korhonen on nostanut puoluesihteerin statuksen taas muutamien hiljaiselon vuosien jälkeen aivan uuteen asemaan. Korhonen näkyy, kuuluu ja ottaa kantaa.
Demareiden Korhonen luuraa vielä piilossa. Tosin Hämeenlinnan puoluekokouksen jälkeen sekin voi olla tosiasia, ettei mitään demari-Korhosta edes tule.
Puoluesihteerit on SDP:ssä valittu käytännössä pitkälti puheenjohtajan saneluratkaisulla. Keskustassa kenttä äänestää räpsäyttää reilusti myös tästä paikasta. Viimeksikin se ylikäveli puheenjohtajan tahdon ja valitsi Mikko Alkion sijasta Korhosen. Hän rymisteli puoluesihteeriksi maanlaajuisella itsekehukampanjalla ja kentän nosteella.
Eero Heinäluoma halusi Maarit Feldt-Rannan. Nyt hän kiirehti tekemään välttämättömyydestä hyveen.Feldt-Ranta ilmoitti henkilökohtaisiin syihin vedoton jättävänsä paikkansa vapaaehtoisesti.
Taustalla vaikutti todennäköisesti vahvasti sekin, että kentältä kuului yhä voimistuvaa kritiikkiä puoluesihteeriä kohtaan. Lähtölaskenta oli jo pitkällä ennen Feldt-Rannan omaa ilmoitusta.
Syitä on ainakin kaksi. Feldt-Ranta ei koskaan päässyt irti avustajan sielustaan. Hän siirtyi puoluesihteeriksi vajaa kolme vuotta sitten demareiden ministeriryhmän ykkösavustajan paikalta ja jäikin pitkälti Heinäluoman avustajaksi. Puoluesihteeri ei ottanut sitä poliittisen linjavedon ja uusien avauksien tekijän paikkaa, minkä hän voi ja mikä monen mielestä hänen pitää myös ottaa.
Tosin Heinäluoman kyljessä ei kovin paljon ole tilaakaan ollut. Hänen kerrotaan puuttuneen lähes kaikkeen, näpertäneen pikkuasioidenkin kanssa. Ehkä samalla katosivat myös suuret linjat.
Puoluesihteerin pitää osata innostaa kenttää ja pitää tarvittaessa sen puolta. Näinhän keskustan Korhonen juuri toimii. Puolueorganisaation johtajana hänen täytyy myös osata pitää väen motivaatio yllä. Feldt-Rannan miinuksena oli sanelevampi management-perkele tyyli. Kaikista tärkeintä puoluesihteerille on kentän luottamus.
Kun kaikki puheenjohtajatarjokkaat ovat lähipäivinä putkahtaneet koloistaan, jouduttaneen vielä odottamaan tovi ennen kuin puoluesihteeriksi haluavia alkaa ilmaantua.
Kulisseissakin makustellaan vielä lähinnä kolmea nimeä. He ovat puolueen ohjelmajohtaja Juha Eskelinen ja nyt varapuhemies Johannes Koskisen erityisavustajana toimiva Vesa Mauriala sekä Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Ari Korhonen. Potentiaalit nimet eivät jää tähän.
SDP:ssä pitäisi nyt uskaltaa muuttaa myös puoluesihteerin valinta avoimeksi ja antaa puoluekokousväen reilusti täyttää tämäkin posti. Muuten voidaan unohtaa puheet siitäkin, että puoluejohto on joukkue.
Luotettavan aisaparin ja vahvan kähmyn uusi puheenjohtaja kyllä rinnalleen tarvitsee ainakin jos mielii istua johtajana välikautta pitempään. Vaikkei se ulospäin näkynyt, tällainen oli Paavo Lipposen rinnalla aikoinaan Kari Laitinen. Ilman Laitista Lipposen pää olisi kadonnut SDP:n johdosta aikaisemmin.