Lukijalta
Mielipide

Minun on luotettava ja uskottava lääkäriä, että poikani paranee avohoidolla kerta toisensa jälkeen

Tätä elämää en toivonut enkä osannut edes kuvitella perheelleni. Mutta tässä hiihdellään psykoottisen pojan kanssa.

‎24. marraskuuta 2019. Tätä elämää en toivonut enkä osannut edes kuvitella perheelleni. Mutta tässä hiihdellään psykoottisen pojan kanssa. On ylämäkeä ja alamäkeä, mutta yhtä painajaista kaikki.

Täysi-ikäinen, asuu nyt omillaan, mutta ei voi olla asunnossaan. Vaihdattanut lukot ja häntä yhä siirrellään yöllä ja asunnolla käy porukkaa, kun hän yrittää nukkua. Joka tietenkään ei ole totta. Vaan hänelle se on, koska hän on sairas. Hän elää psykoottisessa pelottavassa maailmassa ja kuulee ääniä ja pelkää henkensä edestä. Häntä vainotaan, uhataan ja äänet puhuvat hänelle.

Tätähän ei voi terve ihminen ymmärtää. On sydäntä särkevää katsoa hänen riutuvia kasvojaan kaiken pelon keskellä, kun hän istuu hiljaa enkä voi mennä hänen maailmaansa. Mutta se hätä ja pelko on käsinkosketeltava. Poikani ollessa psykoosissa se on myös minulle pelottavaa, mutta keinot ovat vähäiset.

Hoitojaksolla on oltu laskujeni mukaan kuusi kertaa tänä vuonna. Ambulanssilla viety joka kerta. Näytteet eli huumeseulat otettu aina ja vuoden ajan tietääkseni olleet puhtaat. Minullehan tietoja ei anneta, vaikka poikani on antanut luvan antaa tiedot. Silti aika nihkeästi tietoa valuu.

Yleensä jaksot ovat 2–4 päivää ja yksi pitempi puolitoista kuukautta. Pelkästään valvominen laukaisee psykoosin. Ja ainut päihde pitkään on ollut lääke, jota vaihtelevasti kirjoiteltu hoitojaksoilta. Siihen lisäksi alkoholi, jolla on välillä pakko turruttaa pelkotiloja ja sitten voi nukkua missä tahansa kolossa tai jonkun lattialla. Kunhan vain ei tarvitse olla asunnolla tai missään yksin. Tai sitten voi linnoittautua asunnolle pelkojensa kanssa.

Aina hoitojaksolta kotiudutaan ja kerrotaan, että nyt alkaa avohoito ja mielenterveys hoituu lääkkeillä. Lisäksi kerran kuussa saa ajan mielenterveyshoitajalle. Tätä nyt sitten menty pari vuotta ja oltu ilman päihteitä, mutta tilalle psykoosi. Kokeiltu eri lääkkeitä ja alkoholi ja eristäytyminen normaalista elämästä. Ei työkykyinen, ei opiskelukykyinen, vaan sairas.

"Tässä sitä nyt vaan odotellaan miten tämä karuselli päättyy. Jaksaako hän, paraneeko hän ja jaksanko minä ja pysyn työkykyisenä veronmaksajana ja voisin edes osittain maksaa kunnalle nämä kiertoajelut ambulanssilla ja poliklinikkamaksut.”

Kyllähän tällaiselta sairaalta, kun kysytään lähtisitkö kotiin vai jatkohoitoon, aina saa varman ja halvimman vastauksen kunnalle, että joo, kyllä mä lähden kierrolle eli vapauteen. Ja sitten vaan soitto äidille saa tulla hakemaan! Olen parantunut ja taas hyvässä vedossa.

Mielen sairauteen kuuluu hoitovastaisuus. Tällainen potilas osaa peilata eikä kerro hoitajille äänistä ja peloista, koska he voivat kertoa eteenpäin. Tai olla myös siinä samassa porukassa, jotka häntä vainoavat ja poikani mielestä äiti on se, joka on psykoosissa eikä usko tai ymmärrä.

Kuinkahan pahaksi sairauden täytyy mennä tai tapahtua jotain kamalaa, mitä äänet päässä käskevät tehdä. Tai omassa sairaassa mielessä näkee jonkun toisen ihmisen uhkana – kuka tietää, kun on sairas. Tai hän ei enää itse jaksa ja itsetuhoiset ajatukset voittavat. Ja enää ei tarvita ambulanssia ja ei ole enää huolta eikä unettomia öitä.

Mutta varmasti minun on luotettava ja uskottava lääkäriä, että poikani paranee tällä avohoidolla kerta toisensa jälkeen. Ja tämä on halvin ja paras hoitomuoto hänelle. Näinhän se on, että vain otettu lääke auttaa, mutta jos olet niin hajalla ettet itse sitä ymmärrä ja siellä avohoidossa ei ole kuka kannustaisi lääkkeen ottamaan ajallaan, tai edes hakemaan apteekista, niin olet omillasi oman psykoosin kanssa.

Tässä sitä nyt vaan odotellaan miten tämä karuselli päättyy. Jaksaako hän, paraneeko hän ja jaksanko minä ja pysyn työkykyisenä veronmaksajana ja voisin edes osittain maksaa kunnalle nämä kiertoajelut ambulanssilla ja poliklinikkamaksut.

Ymmärrän todellakin väsynyt isä (Kaleva 24.11./Lukijalta) sinua ja lähetän hiljaisen toiveen, että psykoottiset lapsemme saisivat riittävää hoitoa ja palaisivat tähän elämään terveinä ja saisivat iloa ja toivoa sekä rakkautta elämäänsä. Me äidit ja isät emme ole kuolemattomia ja aina täällä heille sitä rakkautta kauhomassa tästä meidän loputtomasta rakkauden ämpäristä.

Jaksanko?

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.