Muutamien viime vuosien ajan on yleisissä tiedotusvälineissä tolkutettu ylistyslaulua Suomen koululaitoksesta, sen erikoisuuksista, sen tehokkuudesta ja ties mistä kaikesta. Mutta mikä on koululaitoksemme todellinen suuntaus, mihin se on matkalla ja minne se vie nuoriamme?
Joiltakin osin maailman kärkitila kuuluu jo menetetyn! Eri puolilla on jo herätty kyselemään, ihmettelemään ja arvostelemaankin. Otettakoonpa tässä joitakin asioita mietittäviksi, mihin koululaitos matkaa.
Äidinkieli ei tunnu saavan sitä arvostusta, mitä sen kuuluisi saada. Mediassa esiintyvän nuoren sukupolven edustajien kielentaito herättää usein kysymyksiä millaisen opetuksen nuo kielenkäyttäjät ovat saaneet kouluvuosinaan.
Kuitenkin äidinkieli on kaiken kulttuurikehityksen pohja, henkisen kehityksen perusta. Jo 500 vuotta sitten reformaatio ja Suomessa Mikael Agricola tajusivat oman äidinkielen arvon.
Puolitoista vuosisataa sitten August Ahlqvist Oksanen kaiutteli: ”Suomen kieli, Suomen mieli, niiss’ on suoja Suomenmaan”. Näin hän koetti sytyttää kansaa runossaan ”Nouse, riennä Suomen kieli korkealle kaikumaan!”
Kulttuuri ja valtiollinen elämä ovatkin nousseet kaikumaan oman kielemme myötä. Vaikka vieraiden kielten oppiminen ja opettaminen ovat nykymaailmassa entistäkin tärkeämmässä asemassa, oma äidinkieli on kaiken pohja.
Meillä Suomessa käytiin pari vuosisataa sitten kieliriitaa, joka päättyi sovintoon sanonnan ”yksi kansa, kaksi kieltä” myötä. Ruotsinkielinen kulttuuri ja kulttuurihenkilöt silloin nostivat myös suomenkielisen kulttuuri- ja valtiollisen elämän jaloilleen ja voimiinsa. Täyttä hölmöyttä on nyt se meno, että eräillä tahoilla halveksitaan, jopa vaaditaan ajamaan alas toista äidinkieltämme.
Mutta mitä merkitseekään historian ja uskonnon opetuksen vähätteleminen kouluopetuksessa? Uskonnon opetustahan on hivutettu alaspäin jo vuosikymmenet, mutta nyt kuului jo tieto, että historian opetuskin tulisi lukiossa vapaaehtoiseksi. Eikö muisteta sitä viisautta, että ”kansalla, joka ei tunne menneisyyttään, ei ole tulevaisuuttakaan”. Näin tuttua sanontaa hieman muunnellen.
Onko tarkoitus kasvattaa ymmärtämätöntä väkeä, jota pyrkyreitten on helppo harhauttaa ja päästä noiden harhautettujen avulla vallankahvaan? Tuota virhettä ei pidä tehdä!
Tyhjyyden vai peräti tyhmyyden jakamistako on ollut se vuosia, jos ei peräti vuosikymmeniä kestänyt hivuttaminen, jolla uskontokasvatus kouluissa on vähä vähältä kutistettu ja muunneltu? Olisi toki muistettava, että ilman sitä vaikutusta, mikä kirkolla ja sen työllä on ollut Suomen kansaan, me olisimme metsäläisiä, kuten muutamat heimokansamme Uralin molemmin puolin tänäkin päivänä ovat.
Kirkko on vuosisatojen kuluessa liittänyt kansamme läntisen kulttuurin piiriin, kasvattanut kansaamme huolehtimaan lähimmäisistä ja kuuntelemaan omantunnon ääntä sekä noudattamaan yhteiskunnan lakeja.
Nytkö tuo kaikki historian ja kristillisen uskon opetus joutaisi roskakoriin? Ei voi olla niin. Ei voi olla ilman mittaamattomia vahinkoja, joita tulevat sukupolvet joutuvat todistamaan.
Nyt, kun rakennetaan uusia kouluja, kaiken on oltava jotain erikoista: kaikki asteet saman katon alle, entiset kalustemallit ”pellolle”, opetustiloiksi vaikkapa portaikot ja niin edelleen. Entäpä, jos tuloksena onkin levottomuutta, kiusaamista ja kyllästymistä. Menkääpä vanhemmat istumaan tunneiksi ”tyynytuolille”, jossa ei ole selkänojaa eikä muutakaan tukea, taitaa ilo olla lyhytaikainen! Jospa lasten ilo olisi kestävää!
Esko Laukkanen
Huk, 37,5 vuotta koululaitosta palvellut, Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.