Paitsi spekulaatiot siitä, mille pohjalle ja kenen johdolla seuraava hallitus muodostetaan, ilmassa sinkoilee jo esityksiä siitä, minkä nimisiä ministeriposteja uudessa hallituksessa pitää olla. On ehdotettu ainakin kauppa- ja kehitysministeriä, elinkeinoministeriä, turvallisuusministeriä ja terveysministeriä.
Lisäksi oikeusministeri Johannes Koskinen(sd.) on arvellut, että poliittisten valtiosihteereiden tulo vaikuttaa ministerien lukumäärään. Koskisen mielestä jatkossa yksi ministeri riittäisi sisä-, opetus- ja valtiovarainministeriössä.
Yhden ministerin hallintaan opetusministeriön jättäisi myös eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok.). Hänen arvostelunsa kärki oli opetusministeri Maija Raskin (sd.) into "suunnitella kaikenlaisia uusia tutkintoja ja muuntokoulutuksia ihan kuin rahakasan päällä istuen", vaikka samaan aikaan kulttuuriministeri Kaarina Dromberg (kok.) joutui "nöyryytyksen eteen" Veikkausvarojen suhteen.
Puhemiehen hampaankolossa taitaa kaivella vielä sekin aika, jolloin hän jakoi opetusministeriön kulttuuriministerinä olleen Tytti Isohookana-Asunmaan (kesk.) kanssa.
Laki määrää vain hallituksen ministerien enimmäismäärän. Valtioneuvoston muodostaa pääministerin lisäksi korkeintaan 17 ministeriä. Hallituksessa istuvien puolueiden tasapaino on pitänyt ministerimäärän yleensä maksimiluvussa.
Tosin pääministeri Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallitusta koottaessa tasapaino saatiin vasta kun apukeinoksi keksittiin yhden ministeripostin puolitus. Vihreät ja ruotsalainen kansanpuolue joutuivat vastentahtoisesti jakamaan peruspalveluministerin postin.
Jos kohtalo ei olisi puuttunut peliin ja RKP:n ministeri Eva Biaudetin yllätysraskaus ei olisi tapahtunut jo hallituksen alkumetreillä, olisi puolitetusta salkusta saattanut syntyä ongelma sen jälkeen, kun vihreät ydinvoimaratkaisun vuoksi jättivät hallituksen viime keväänä. Nyt vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara ehti kantaa oman salkkuosuutensa, kun vuoroa Biaudetin kanssa vaihdettiin kaavailtua aikaisemmin. Hallituksessa jäi jaettavaksi enää ympäristöministerinä olleen Satu Hassin salkku.
Vihreiden oppositioon menon jälkeen istutettiin ympäristöministeriöön demareiden Jouni Backman ja siirrettiin kehitysyhteistyöasiat toiselle valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimekselle (vas.). Samalla sitoutumattoman maatalousministeri heitettiin pellolle ja tilalle tuli kokoomuksen Jari Koskinen.
Jatkoa varten opiksi kannattaa ottaa ainakin kaksi asiaa. Ns. pätkäministereitä ei pidä valita. Myöskään sitoutumattomat ministerit eivät kuulu poliittiseen hallitukseen. Asioiden hoito ja ennen muuta vastuu kärsii kummastakin.
Ministeripostien nimien päivitys on perusteltuja silloin, kun se tuo selkeyttä ministerien tehtäväjakoon. Vain muualta matkimisen tai kikkailun vuoksi ei nimiä ole syytä lähteä vekslaamaan. Vaihdoksella pitää olla jokin lisäarvo.
Jatkossa ei liian myöskään montaa ministeriä ei ole syytä laittaa saman ministeriön nurkkiin. Nyt ulkoministeriön asioita hoitaa peräti neljä ministeriä eli ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), ulkomaakauppaministeri Jari Vilén (kok.) sekä Siimes ja puolustusministeri Jan-Erik Enestam (r.). Seuraavan hallituksen kannattaa piirtää tehtäväkuvat paremmin, ei heitellä asioita sinne tänne.