Ulkoministeriön sisäinen selvitys Aasian katastrofin hoidosta paljasti pahoja puutteita sekä henkisessä että fyysisessä valmiudessa nopeaan toimintaan.
Kokonaisuutena ottaen Suomi toimi Aasian hyökyaaltokatastrofissa nopeammin kuin moni muu maa. Erityisesti kansalaisten evakuointi kriisialueelta saatiin pian alkuun. Mutta tästä suuri kiitos kuuluu lentoyhtiö Finnairille, joka heti ensimmäisten epämääräisten viestien tullessa pystyi päättelemään, että jotain oli pahasti vialla, ja toimi jäämättä odottelemaan virallisia ohjeita.
Hyökyaalto iski turistirannoille sunnuntaina. Keskiviikon vaiheilla Suomen valtiokoneisto oli saanut kaikki pyöränsä tehokkaasti pyörimään. Mutta äkillisissä kriiseissä ratkaisevaa on, mitä ensimmäisinä hetkinä tapahtuu, ja siinä katastrofi paljasti osittain suuriakin puutteita.
PresidenttiMartti Ahtisaaren johtaman virallisen selvitysryhmän tehtävänä on perata tapahtumien kulku juurta jaksain. Ulkoministeriölle on kunniaksi, ettei se jäänyt odottelemaan tuota työtä, vaan polkaisi pikimmiten pystyyn oman sisäisen selvityksensä. Sen tulokset paljastavat karusti aukkoja ministeriön kyvyssä toimia nopeasti.
On selvää, ettei Suomella pienenä maana voi olla jatkuvaa hälytysvalmiutta auttaa kansalaisiaan heti missä tahansa. Ulkomailla oleva matkailija on liikkeellä omalla vastuullaan ja ensi vaiheessa sen avun varassa, mitä kyseinen maa pystyy tarjoamaan. Mutta yhtä selvää on, että Suomellakin on oltava valmiudet auttaa hätään joutuneita kansalaisiaan niin pian ja niin hyvin kuin mahdollista, etenkin poikkeusoloissa.
Katastrofi, jota ulkoministeri Erkki Tuomioja luonnehti historian ehkä pahimmaksi luonnononnettomuudeksi, iski keskellä joululomaa. Se vaati enemmän suomalaisuhreja kuin mikään muu rauhanajan turma, ja tiedot tulivat sekavina paloina. Lähtökohta oli siis täysin arvaamaton.
Missään ei ollut varauduttu siihen, että suuri joukko suomalaisia joutuisi äkkiä hätään ulkomailla. Nykyisen joukkoturismin aikana tämä jo sinänsä on laiminlyönti. Pahempaa on, että ministeriössä oli harjoitusten perusteella tiedossa puutteita kriisikeskuksen toiminnassa, mutta niitä ei ollut korjattu.
Juuri kriisikeskus osoittautui selvityksen mukaan ratkaisevaksi pullonkaulaksi. Puhelinlinjat loppuivat heti, mutta vielä vakavampaa on, että keskukseen tulleita silminnäkijähavaintoja ei kyetty kirjaamaan mihinkään eivätkä niihin sisältyneet tiedot välittyneet ulospäin. Tämä haittasi suuresti tilanteen vakavuuden nopeaa hahmottamista ja sotki tiedotusta. Kriisikeskuksella ei ollut johtajaa, oli vain joukko puhelinpäivystäjiä ylivoimaisen tilanteen edessä.
Näyttää siltä, että juuri tiedon kulussa ulkoministeriö kompastui omaan byrokratiaansa ja toimintakulttuuriinsa. Kun tärkeä tieto ei tullut virallisia kanavia pitkin, vaan hätääntyneiltä kansalaisilta, se katosi ministeriössä jonnekin. Tätä on pakko pitää suurena virheenä, josta vastuun kantavat ministeriön virkamiesjohto ja poliittinen johto.
Selvityksessä on pitkä lista paikallaan olevia toimenpide-ehdotuksia. Katastrofista otetaan siis opiksi. Jälkipuinnissa tarvitaan kuitenkin myös keskustelua siitä, mikä on ulkoministeriön ja Suomen ulkomaanedustustojen rooli. Perinteinen diplomatia ja varautuminen turistien pelastamiseen ovat kaksi kovin eri maailmaa. Koko valtionhallinnossa on syytä kohottaa huomattavasti valmiuksia muiden kuin "perinteisten" sotilaallisten kriisien kohtaamiseen.