Elvyttääkö vai leikata?
Eduskuntavaaleihin on kymmenen päivää. Loppusuoran sadoissa vaalitilaisuuksissa puhutaan ummet lammiksi, mutta kuten vanha viisaus tietää Suomeen mahtuu vain yksi oikea puheenaihe kerrallaan. Elvyttääkö taloutta vai leikata menoja?
Suomen talous on kutistunut eurokriisin seurauksena. Lama jatkuu kuudetta vuottaan.
Äänestäjiä opastaakseen suurimmat puolueet julkaisivat julkisen talouden leikkauslistansa helmi-maaliskuussa. Ne ovat toinen toistaan julmempia papereita. Niitä lukiessa masokisti nauttii.
Kokoomus lapioisi umpeen julkisen talouden alijäämää viidellä miljardilla eurolla. SDP neljällä miljardilla. Keskusta esittää 2,3 miljardin leikkauksia ja perussuomalaiset suurin piirtein saman verran.
Mutta ovatko vaaleihin valmistautuvat puolueet tosissaan esitellessään 2–5 miljardin leikkauslistauksiaan. Ei siltä vaikuta.
Samaiset puolueet joutuivat rasvaamaan tuuliviirin laakereita heti kun valtiovarainministeriön virkamiehet pitivät maaliskuun lopulla tiedotustilaisuuden, jossa kertoivat oman näkemyksensä säästöjen määrästä.
Puolueiden palavereissaan laskeskelemat laihdutusluvut ovat virkamiesten numeroihin verrattuna tehty raippaa säästellen.
VVM:n laatimista talouspolitiikan lähtökohdista vuosille 2015–2019 ilmeni, että valtion velkasuhteen tasapainottaminen vaatii neljän miljardin euron säästöt valtiolta ja kahden miljardin leikkaukset kuntapalveluista.
Näin ministeriö lukitsi virallisen leikkaustarpeen kuuteen miljardiin euroon. Puoluejohtajat alkoivat kiltisti myötäillä kuutosella alkavaa säästösummaa. Aiemmat leikkauslistat on unohdettu.
Virkamiehet eivät puhu elvytyksestä mitään. Elvytys tarkoittaa lisävelanottoa, joka ei heille käy.
Käytännössä julkisen talouden kuuden miljardin sopeutus vaatii suuret veronkorotukset ja menoleikkaukset eli palveluiden heikentämisen. Maksamme vaalikauden ajan huomattavasti enemmän erittäin paljon vähemmästä.
Leikkaukset eivät takaa talouskasvua, sillä verona tilitetty raha on pois kulutuksesta. Kotimarkkinoiden nuupahtamisen pelossa VVM ei esitä korotuksia tuloveroon. Palkkapussia ei ole vara ohentaa tappoverotuksella.
Työnteon pitää olla kannattavaa, olipa maailmantilanne millainen tahansa. Siihen nähden on kummallista, että nykyinen palkkavero rankaisee ahkeraa.
Ministeriö korottaa välillisiä veroja. Latu on tuttu. Viime vaalikaudella kulutusverot kasvoivat 2,4 miljardilla eurolla. Valtio kerää kolmanneksen verotuloista kulutuksesta.
Jostakin syystä virkamiehet eivät huomaa, että myös ruuan arvonlisävero ja kiinteistövero maksetaan rahalla. Valtion arkkuun mennessään se ei päädy kotimaiseen kysyntään.
Voi olla, että virkamiesten viiltävän ikiaikainen huoli valtiontaloudesta syventää taantumaa entisestään. Pian sen näemme.
VVM:n luvut lienevät oikein ja esitetty virkavastuulla ilman poliittisia intohimoja. Suuren keskisormen ministeriö tuli kuitenkin esittäneeksi juuri ennen vaaleja.
Vallan epäsuhta on hämmästyttävää. Suomessa on yli neljä miljoonaa äänioikeutettua, joiden näkemys politiikan suunnasta ei paina mitään verrattuna kouralliseen rahaministeriön virkamiehiä.
Virkatyönä laaditusta nootista muodostuu seuraavien hallitusneuvotteluiden pohja. Äänestäjä saa sentään päättää, ketkä valmiin paperin pääsevät allekirjoittamaan.
Kolumni