Mi­nis­te­riö: Tie­mak­su­sel­vi­tys vielä kesken - val­mii­ta eh­do­tuk­sia ei ole

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan työryhmällä ei ole vielä valmiita ehdotuksia tiemaksuiksi.

-
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Tiemaksuja selvittelevän työryhmän työ on vielä kesken, korostaa liikenne- ja viestintäministeriö antamassaan tiedotteessa.

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että työryhmä jakaisi Suomen kahteen tienkäyttömaksujen maksuvyöhykkeeseen, jolloin suurimmassa osassa maata ajokilometri maksaisi kuusi senttiä, haja-asutusalueilla kolme senttiä.

Ministeriön antaman tiedotteen mukaan työryhmän työ ei ole vielä valmistunut eikä sillä ole valmiita ehdotuksia tiemalleista.

"Työryhmä on tehnyt kevään ja alkusyksyn aikana vertailuja ja laskelmia erilaisista tiemaksujen toteutusmalleista. Jorma Ollilan johtaman työryhmän määräaika jatkuu kuluvan vuoden loppuun", tiedotteessa sanotaan.

Ministeriö aikoo käynnistää ensi vuonna maksujärjestelmien kokeiluhankkeen. Hallitus päätti hankkeesta viime kevään kehysriihessä.

"Kokeiluhankkeen valmistelut ovat vielä kesken eikä ministeriö ole vielä tehnyt siihen liittyviä rahoituspäätöksiä. Kokeiluhankkeesta tiedotetaan myöhemmin syksyllä valmistelun edetessä", ministeriö tiedottaa.

Kokeiluun voisivat osallistua autoilijoiden lisäksi älyliikenteeseen erikoistuneet yritykset palvelutarjoajina.