Takavuosikymmeninä ulkopolitiikkaa käytettiin lyömäaseena. Sillä leimattiin hallituskelvottomiksi ne, joita ei pidetty ulkopoliittisesti hovikelpoisina. Sisäministeri Kari Rajamäki meni viime viikon perjantain Kalevassa pari piirua pidemmälle: hän teki porvarihallituksesta sisäpoliittisesti hallituskelvottoman.
Kun vaalit lähestyvät, on luonnollista, että poliitikkojen puheet kovenevat. Harkintakyvystä riippuu, pysytäänkö vaalikuumeisinakin kohtuudessa. Presidentinvaalien alla SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ylitti sopivaisuuden rajan arvostelemalla vaaliyhteistyöstä puhuneita porvaripuolueita halusta pitää yllä vuoden 1918 jakoa. Rajamäen lausunnot ovat samantapainen ylilyönti.
Suomi on niin kehittynyt yhteiskunta ja niin vakiintunut demokratia, että se pysyy uomissaan, olipa vallassa minkä värinen hallituskoalitio tahansa. Jos näin ei olisi, ei olisi demokratiaakaan. Kansalaiset ratkaisevat vaalituloksen, jonka pohjalta perustetaan hallitus.
Teksti on niin kuin se tulkitaan. Jos Rajamäen sanomisia haluaisi tulkita pahantahtoisesti, niistä voisi lukea jopa uhkauksen yhteiskuntarauhan järkkymisestä, mikäli SDP pullautetaan hallituksesta. Oppositiopuolueita ei voi moittia siitä, että ne nostivat Rajamäen haastattelusta metelin eduskunnan kyselytuntia myöten. Niillä oli siihen oikeus ja jopa velvollisuus.
Poliisiministeriltä sietää odottaa punnittuja kannanottoja. Tämä ei tarkoita, ettei irtisanomisten aiheuttamasta ahdistuksesta sekä ihmisten turvattomuudesta arjessa ja työelämässä olisi syytä kantaa huolta. Ne vain ovat liian suuria asioita politisoitaviksi.