Puolustusministeri Seppo Kääriäinen esitteli torstaina yllättävän uutuuden: peräti vuoteen 2025 ulottuvan ministeriönsä strategian. Yllätys johtuu siitä, että jo pitkään taitavasti omia asioitaan lobannut puolustusministeriö on keksinyt jälleen uuden tavan vaikuttaa. Sille eivät enää riitä hallituskausittain uudistettavat turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka ovat turvanneet hyvin puolustusvoimain kehityksen ja hankinnat. Nyt se hakee sanoilleen lisää painoarvoa selontekoja pohjustavalla strategiallaan, joka lienee ulottuvuutensa takia ainutlaatuinen koko Euroopassa.
Strategiansa avulla ministeriö yrittää myös vaikuttaa seuraavaan hallitusohjelmaan ja hallitusneuvottelijoihin. Sen toiveena on, että puolustusministeriön määrärahoista sovittaisiin hallitusohjelmassa tähänastista yksityiskohtaisemmin ja sitovammin.
Strategian perussanoma on yksinkertainen ja tutun kuuloinen: puolustusvoimain materiaalihankintoihin pitää saada vastaisuudessa reilusti enemmän rahaa. Tätä perustellaan muun muassa 2010-luvulla esille tulevilla hankintatarpeilla, kun vanhentuvaa sotakalustoa pitää uusia.
Strategian ensimmäistä aukeamaa koristaa Kääriäisen kuva ja hänen nimissään julkaistu teksti. Siinä ministeri perää avointa keskustelua maanpuolustuksen tulevaisuudesta ja puolustusmenojen tasosta. Uusi, pääesikunnan kanssa valmisteltu strategia on tehty palvelemaan tätä tarkoitusta. Se on hyvä asiantuntija-alustus aiheeseen.
Ministeriön avausrepliikki ei ole kuitenkaan kovin rohkaiseva avoimen keskustelun kannalta. Strategiassa ei nimittäin oteta mitään kantaa tulevaisuuden avainkysymykseen, Suomen turvallisuuspoliittiseen perusratkaisuun, vaikka Kääriäinen ennakoi, että liittoutuminen nousee esille 2010-luvulla ja se pitää ratkaista silloin. Hän väisti koko teeman totea-malla, että se on poliittinen asia ja kuuluu maan poliittiselle johdolle.
Strategiassa sivutaan toki Nato-jäsenyyttä, mutta siitä todetaan ympäripyöreästi, ettei liittoutumisen tielle saa kasata esteitä. Kanta myötäilee Suomen virallista linjaa, jonka mukaan Suomi pysyy liittoutumattomana mutta pitää mahdollisena liittoutumista.
Kenellekään tuskin on erityinen yllätys, että ministeri, puolustusministeriö ja pääesikunta lakaisevat maton alle turvallisuuspolitiikan avainkysymyksen heti sen jälkeen, kun ovat nostaneet sen puolittain pöydälle. Päätä pensaaseen työntäen Suomessa on käyty tähänkin asti turvallisuuspoliittista keskustelua. Se on vanha tapa, jolla on vahvat, YYA-sopimuskaudella luodut perinteet. Jokainen ymmärtää myös, ettei Kääriäisen ja kenraalien ole helppo potkia aisan yli ja tehdä irtiottoa virallisesta turvallisuuspolitiikan linjasta.
Siitä huolimatta voi kysyä, eikö aika ole jo ajanut YYA-sopimuksen aikaisen keskustelukulttuurin ohi. Nyt on kyse puolustusministeriön strategisesta näkemyksestä, jolla se yrittää vaikuttaa ei vain määrärahojen tasoon ja hallitusohjelmaan, vaan myös tulevaan turvallisuuspoliittiseen selontekoon.
Ministeriön strategia on yksi keskustelun avausrepliikki, jolla halutaan vaikuttaa tulevaan selontekoon. Eikö ministeriöllä ja pääesikunnalla pitäisi olla oikeus ja velvollisuus esittää juuri tällaisessa strategiassa oma perusteltu näkemyksensä liittoutumisesta? On nimittäin kaikki syyt olettaa, että korkeatasoisella ja hyvin aikaansa seuraavalla sotilasjohdolla on näkemys asiasta. Jos ei ole, se ei ole tehtäviensä tasalla. Kääriäiselläkin taitaa olla, mutta hänkin kiemurtelee.
Mykkäkoulun leikkimisessä on puhtaasti kyse siitä, ettei kenraalien suvaita esittää omaa kantaansa julkisesti. Tätä on vaikea hyväksyä, koska lopullinen linjavalinta jää kuitenkin hallitukselle, eduskunnalle ja presidentille.
Kun asioista ei puhuta avoimesti, ajaudutaan huvittavaan asetelmaan. Puolustusministeriö yrittää nousta perä edellä puuhun, kun se haluaa pitävän päätöksen hankintamäärärahoista ilman tietoa siitä, millaiseksi Suomen turvallisuuspoliittinen peruslinja muodostuu.
On fraseologiaa todeta, että Suomi hoitaa oman puolustuksensa jatkossakin omin voimin ja asevelvollisuusarmeijan pohjalta. Niin se joutuu tekemään joka tapauksessa, on se liittoutumaton tai liittoutunut. Sotilasliitto tuo lisäturvaa ja vahvistaa yksittäisen jäsenmaan asemaa, joten turvallisuuspoliittinen peruslinja vaikuttaa olennaisesti siihen, miten puolustusvoimia kehitetään 2010-luvulla. Nyt ministeriö lähtee siitä, että armeijan pitäisi saada blanko valtakirja pelien ja vehkeiden ostoon.
Toimintatapa on kaukana avoimuudesta ja tuo lähinnä mieleen salakuljetusyrityksen.