Pääkirjoitus

Mi­nis­te­ri ei voi ky­seen­alais­taa lain­kuu­liai­suut­ta

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen on useita kertoja puhunut tavalla, josta on tullut paljon jälkiporua.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen on useita kertoja puhunut tavalla, josta on tullut paljon jälkiporua. Tuoreessa muistissa on hänen esiintymisensä TV2:n homoillassa. Se johti tuhansien ihmisten eroamiseen kirkosta.

Tuorein kohu on noussut Räsäsen kansanlähetyspäivillä pitämästä puheesta. Räsäsen mukaan kristityt joutuvat miettimään toimimista jopa vastoin lakia, jos se on ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

Räsänen selvensi sanomisiaan Kotimaa24:lle sanomalla, että Suomen lakia on noudatettava aina, mutta että Suomessa ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaatuntoaan.

Vaikka Räsänen olisi pitänyt puheensa yksityishenkilönä, hän on kuitenkin ministeri, myös kesälomallaan. Ministerin ei pidä kyseenalaistaa lainkuuliaisuutta pienimmässäkään määrin, olipa laki kuinka hyvä tai huono tahansa. Laeista päätetään ja niitä muutetaan hallituksen ehdotuksesta eduskunnan enemmistöllä.

Räsänen puhui sinänsä tärkeistä asioista kuten avioeroista, aborteista ja sukupuolineutraalista avioliittolaista. Räsäsen näissä perusarvokysymyksissä edustama perinteinen konservatiivisuus on Suomessa selkeässä vähemmistössä.

Omantunnonvapaus kuuluu perustavanlaatuisiin ihmisoikeuksiin. Tuo vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lakia vastaan voisi toimia tai kehottaa toimimaan, jos se ei satu miellyttämään tai olemaan oman tahdon mukainen.

Ministerin tehtävässä olevan on oltava erityisen tarkka etenkin, kun on kysymys lain noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä. Tämä on Räsäsenkin hyvä muistaa.