Anne Bernerin kompurointi liikennekaaren uudistamisessa on kiinnittänyt huomion yrityksen ja ministeriön johtamisen eroihin. Viime vuosina yritysjohtajilla on ollut kovaa nostetta politiikassa. Monet kansalaiset ovat kokeneet, että poliittinen päätöksentekojärjestelmä on jumissa ja että vain tehokkaiksi havaitut yritysjohtajat voivat tämän ongelman ratkaista. Osa kansalaisista syyttää jopa suoraan ammattipoliitikkoja ongelmien aiheuttamisesta, ja odottaa politiikan ulkopuolelta tulleiden yritysjohtajien pelastavan tilanteen.
Äkkiseltään ajatellen yritysjohtajien ja poliitikkojen vertailussa jälkimmäiset ovat hyvin epäedullisessa asemassa. Menestyneet yritykset ja niiden johtajat luovat helposti mitattavaa talouskasvua luomalla nopeasti selkeitä tuotteita ja palveluita kansalaisille. Sen sijaan poliittinen päätöksentekojärjestelmä vaikuttaa hitaalta ja jäykältä, ja joku on aina sitä mieltä, että valtio tuhlaa rahaa vääriin kohteisiin. Eipä ihme, että menestyneitä yritysjohtajia suitsutetaan mediassa kun taas poliitikkoja harvoin julkisuudessa kiitellään.
Vaikka Donald Trump ja Juha Sipilä ovat ihmisinä ja poliitikkoina ilmeisesti täysin erilaisia, heitä yhdistää yksi asia – tausta yrityselämässä. Kansalaisten kyllästyminen ”perinteisiin” poliittisiin puolueisiin ja poliitikkoihin näyttää olevan yleismaailmallinen ilmiö, joka antaa nostetta yritysjohtajille. Yritysjohtajat nähdään ryvettymättöminä ja tehokkaina politiikan ulkopuolisina henkilöinä.
Yrityksen johtaminen on kuitenkin eri asia kuin johtaminen politiikassa. Politiikassa johtaminen – esimerkiksi ministerin asema – edellyttää laajan yhteisymmärryksen saavuttamista käsiteltävänä olevasta asiasta. Muut poliitikot ja hallituskumppanit eivät ole alaisia, joita voi komentaa, vaan itsenäisiä toimijoita, joilla on omat sidosryhmänsä. Yrityksessä valta kulkee ylhäältä alas: pomo määrää.
Poliittisessa järjestelmässä valta kulkee alhaalta ylös. Puolueen johdossa oleva henkilö on vastuussa puolueelleen siitä, että hän saa tuloksia aikaiseksi tai puolustaa oman puolueensa saavutuksia. Jos hän ei tässä onnistu, puolue ennen pitkää vaihtaa johtajaa.
Tästä seuraa myös, että puoluejohtajan on aina kyettävä suostuttelemaan myös oman puolueensa jäsenet uudistuksen taakse. Mikäli uudistus on suuri, kuten liikennekaaren uudistus on, muiden puolueiden johtajat tulevat miltei varmasti sanomaan sille ei jo sen vuoksi, että he eivät ole ehtineet myydä uudistusta omalle puolueelleen. Sillä, onko uudistus hyvä tai huono, ei ole tässä tilanteessa välttämättä mitään merkitystä.
Valtio on lähtökohtaisesti paljon suurempi instituutio kuin suurin osa yrityksistä. Monilla laeilla on olennaisesti laajempia vaikutuksia, kuin mihin suurimmatkaan yritykset omilla toimillaan kykenevät. Suomalaisen liikenneverkon siirtäminen yhtiön omistukseen vaikuttaa välittömästi miljoonien kansalaisten, ehkä jopa kaikkien suomalaisten elämään.
Sellainen päätös vaatii poikkeuksellisen huolellisen valmistelun. Muille puolueille pitää antaa mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lain sisältöön jo aikaisessa vaihteessa. Kun näin on tehty, parhaimmassa tapauksessa lait muovautuvat sellaisiksi, että myös muut puolueet haluavat viedä ne läpi.
Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Toimitusjohtaja, joka keksii tavan ansaita lisää rahaa, saa omistajien luottamuksen. Mikäli suunnitelma ei onnistu, toimitusjohtaja voidaan nopeasti vaihtaa ja usein tehdyt virheet ovat korjattavissa vaihtamalla uuteen suunnitelmaan.
Yhtiö voi myös valita asiakkaansa. Sen ei ole pakko tuottaa tavaroita tai palveluita kaikille, vaan vain tietyn kohderyhmän valitseminen riittää. Loput ihmiset voi jättää huomiotta.
Valtiolla tilanne ei ole näin suoraviivainen. Se on olemassa tuottaakseen kansalaisille palveluita, joihin aina kuluu rahaa, ja joiden hyvyyttä tai huonoutta on usein vaikea selkeästi mitata. Sen vuoksi valtion hankkeet ovat alttiita kritiikille: arvostelijoiden mukaan ne joko maksavat liikaa tai ovat laadultaan huonoja, ja on erittäin vaikea arvioida, onko kritiikissä perää vai ei.
Toiseksi valtion suuria uudistuksia on hankala peruuttaa sen jälkeen kun ne on viety läpi. Esimerkiksi teiden yhtiöittäminen on todennäköisesti paljon helpompaa toteuttaa kuin purkaa. Väärien päätösten kanssa joudutaan elämään pitkään ja joskus päätökset ovat käytännöllisesti katsoen peruuttamattomia. Kansalaiset ja media on saanut monet naurut seuratessaan, miten sote-uudistus on viivästynyt vuodesta toiseen, mutta toisaalta asia on niinkin, että tällaisessa uudistuksessa hätäily vasta turmiollista onkin.
On harmillista, että politiikalla on niin huono kaiku nykyään. Poliittista johtamista ei osata arvostaa, eikä sen hyödyllisyyttä ymmärretä. Pitkä ja huolellinen valmistelu tuottaa pitkällä aikavälillä parempia tuloksia kuin räväkkä, mutta hätäinen esitys, jonka kaikki tuoreeltaan tyrmäävät.
Erkka Railo on erikoistutkija Turun yliopistossa.
Kolumni