Ministerit ja kansanedustajat valittavat kiireitään, mutta kun edessä on taas kuntavaalit, ehdolle lähdöstä ei kieltäydytä. Etenkin ministeri-valtuutettu istuu kahdella tuolilla. Tällainen ei ole hyväksi demokratian toteutumisen kannalta.
Kun ministereille puuhattiin jokin vuosi sitten valtiosihteereitä, heidän pestuutarvettaan perusteltiin ministerien kiireillä. Ne ovatkin kiistatta kasvaneet. Kiireperustelu vaikuttaa kuitenkin ontolta, kun vertaa sitä vaikkapa tietoon, kuinka moni nykyisenkin hallituksen ministeri on valtuutettu. 20 ministeristä peräti 14.
Vaikka Suomi on vapaa maa vaalioikeuksineen, ainakaan ministerien osallistuminen kunnalliseen päätöksentekoon ei ole ongelmatonta. Ministeriherrojen ja -rouvien kiireet eivät ole ainoa pulma. Heidän kaksoisrooliaan voi kyseenalaistaa myös demokratian toteutumisen ja jääviysnäkökohtien vuoksi. Myös kansanedustajien valtuustojäsenyyksiä voi pohtia samoista syistä.
Valtioneuvoston jäsenenä ministeri tekee koko valtakuntaa koskevia ratkaisuja. Valtuuston jäsenenä ministeri edustaa yhtä kuntaa ja voi pahimmillaan lobata itseään eli ministeriä tekemään kunnan kannalta tärkeää päätöstä. Sama kaksoisrooli pätee myös kansanedustaja-valtuutettuun. Luottamustehtävät maakuntaliitoissa, kuntainliitoissa ynnä muissa vain paisuttavat roolien määrää.
Poliitikkojen jääviysongelmat nousivat tapetille viime kevään vaalirahoituskohussa. On vuorenvarmaa, että tiedotusvälineet penkovat kuntavaaliehdokkaiden kaikenlaisia kytkyjä lähikuukausina monin verroin aiempaa enemmän. Tämän myötä myös poliitikkojen päällekkäistehtävät joutuvat läpivalaisuun. Hyvä veli -verkostojen luvatussa maassa tämänkaltaisiin harmaan vyöhykkeen jääviyskysymyksiin ei ole aiemmin juuri kiinnitetty huomiota. Syytä olisi.
Samat naamat joka paikassa -tyyli ei istu parhaalla mahdollisella tavalla yhteen demokratian toteutumisen kanssa.
Valtakunnanpolitiikka on yhä enemmän ammattipolitikointia kun taas kuntapolitiikka on vielä useimmiten amatöörimäisempää sivutyötä. Ammattilaiset tuovat kieltämättä kuntakehiin myös ammattitaitoa ja yhteiskuntasuhteita. Valtuutettuina he myös säilyttävät tuntuman paikallisiin asioihin ja ihmisiin -- tämän kyllä luulisi onnistuvan valtuuston ulkopuoleltakin.
Ylevämpien syiden ohella valtuustopaikkaan on raadollisempia motiiveja. Kuntanäkyvyys on poliitikolle tarpeen ensinnäkin eduskuntavaalien äänisaaliin kannalta. Toiseksi puolueet kinuavat kellokkaitaan ehdolle kuntavaalien ääni-imureiksi. Kun puolueen kassaan kilahtaa paljon ääniä, ei ole niin suurta väliä, vaikka kellokas sitten lintsaisikin valtuuston kokouksista.
Matti Vanhasen hallituksen ministereillä olisi oiva tilaisuus jättäytyä suosiolla sivuun kuntavaalien ehdokaslistoilta. Näyttää olevan turha toivo. Helsingin Sanomien äskeisen selvityksen mukaan jo ainakin puolet ministereistä lähtee varmasti ehdolle, muutama harkitsee.
Vanhanen on oma lukunsa. Häntä ennen tiettävästi yksikään virassa ollut pääministeri ei ole itsenäisen Suomen historiassa ollut valtuuston jäsen. Vanhanen lähtee ehdolle taas lokakuussa. Hän on siis poikennut pitkästä perinteestä. Paavo Lipposen pääministerikaudella riviministeritkin luopuivat valtuustopaikoistaan. Tämä ohje oli silloisen ministerin Liisa Jaakonsaaren mukaan ehdoton: ministerien ei pitänyt Lipposen sanoin "pekkaroida" valtuustoissa. Myös esimerkiksi Harri Holkeri erosi Helsingin kaupunginvaltuustosta tultuaan pääministeriksi 1987.
Oma lukunsa on sekin, kuinka paljon -- tai vähän -- ministerit/kansanedustajat ehtivät muilta kiireiltään valtuustojen kokouksiin. HS:n selvityksen mukaan esimerkiksi Siilinjärven valtuuston jäsen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli paikalla viimeksi lokakuussa 2007.
Kysymys ei varmasti ole pinnauksesta, vaan siitä, ettei kalenteri anna yksinkertaisesti periksi. Ja jos ei ehdi edes puoleen kokouksista, ei pitäisi olla valtuutettukaan. Tilalle mahdollisesti tuleva varamies saattaa sitä paitsi olla jostakin asiasta aivan toista mieltä kuin äänestäjien paikalle valitsema.
Kuntapuolelle isokenkäiset valtuutetut ovat tietysti kultakimpale. Eduskunnassa keskustaa, kokoomusta ja surullisen kuuluisaa KMS-puoluettakin vielä vahvempi on tunnetusti kuntapuolue. Istuvista kansanedustajista leijonanosa todennäköisesti lähtee ehdolle.
Demokratia toteutuisi varmasti paremmin, jos yhä useammat rivikansalaiset kiinnostuisivat oman elämänpiirinsä kannalta todella tärkeiden kunta-asioiden hoidosta ja lähtisivät ehdolle. Kun ja jos näin ei käy, isokenkäiset totta kai vyöryvät ehdokaslistoille niin kuin aina ennenkin. Ei pidä sitten ihmetellä, että politiikasta vieraannutaan.
***
Mikä sairaus? Oireet: ilmenee heinä--elokuussa, keskittyy pääasiassa pohjoiseen Suomeen, ihmeparantaa muita vaivoja, aiheuttaa juoksukohtauksia, herättää välillä kateutta ja raivon tunteita milloin naapureita milloin vierasmaalaisia kohtaan. Diagnoosi: hillahulluus.